Turku |

Ruisrockissa hukattu tavaraa läjittäin

Moni festarikävijä lähtee rock-juhlan vietosta reppu kevyempänä, kuin sinne tullessaan.

Polkupyörän ohjaustanko
Turun Ruissaloon on jäänyt myös polkupyöriä festareiden jäljiltä. Kuva: Johanna Kasvinen / Yle

Kolmipäiväisen Ruisrockin aikana festariväki on unohtanut runsaasti tavaroitaan niin Ruissaloon kuin busseihin ja yöklubeihin.

Varsinais-Suomen Löytötavaratoimistoon palautettiin maanantaina iltapäivällä läjittäin erilaista unohdettua omaisuutta.

Omistajaansa odottavat muun muassa useat kymmenet reput ja  polkupyörät, lukuisat lompakot, puhelimet, avaimet, silmälasit ja aurinkolasit.

Löytötavaran joukossa on myös pankki- ja ajokortteja sekä passeja, jotka kahden viikon kuluttua siirtyvät poliisin haltuun. Myös yksi akustinen kitara on unohtunut omistajaltaan.

Löytötavaratoimiston mukaan festariväki lunastaa kadonneet tavaransa melko tunnollisesti, jo maanantaina iltapäivällä moni kävi kuittaamassa kadonneen omaisuutensa takaisin.

Keskiviikkona Ruisrockin unohdetun omaisuuden määrä vielä kasvaa, kun hotellit tuovat niihin unohdetut tavarat. Näitä ei kuitenkaan noudeta niin usein, kuin festarialueelle jäänyttä omaisuutta.

Löytötavaroiden säilytysaika on kolme kuukautta, jonka jälkeen tavarat myydään.

Tuoreimmat aiheesta: Turku

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä