Runoviikko pyrkii vuodentakaiseen kävijämäärään
Kajaanin Runoviikko käynnistyi Runokiven paljastuksella. Tapahtuman tavoitteena on saavuttaa viimevuotinen kävijämäärä.
Runoviikon taiteellinen johtaja Taisto Reimaluoto on koonnut ohjelmistoon sekä hyvin nuoria että kokeneita esiintyjiä.
Runoviikon 2012 aikana mukana on myös Veikko Sinisalo -kilpailu, jossa valitaan vuoden nuori lausuja. Kilpailu ratkeaa sunnuntaina.
Tavoite on asetettu viimevuotiseen kävijämäärään. Taiteellinen johtaja Taisto Reimaluoto ja avajaisissa mukana oleva kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki korostavat molemmat Runoviikon roolia uuden kulttuurin ja nuorten tekijöiden esiin nostajana.
Aktiivisia talkoolaisia mukana
Tapahtuman onnistumiseksi työskentelevät lukuisat talkoolaiset saavat palkkioksi vapaalippuja, Runoviikon T-paidan ja hyvän mielen.
- Me emännöidään tai isännöidään esityksiä, mikä tarkoittaa, että on tietty vastuu esityksen kulusta. Otamme yhteyttä taiteilijaan ennen esitystä ja katsomme, että hänellä on kaikki hyvin. Kysymme, onko hän tietoinen harjoitusajoista ja muista esitykseen kuuluvista seikoista, sanoo talkoolainen Mira Fordell.
Tuoreimmat aiheesta: Kulttuuri
Näyttelijöiden työttömyys räjähti käsiin
Työttömiä näyttelijöitä oli viime syksynä pahimmillaan puolet enemmän edellissyksyyn verrattuna. Työttömyyden kasvu johtuu valtion ja kuntien teatterituen sekä Ylen draamatuotannon viime vuosien leikkauksista.
Henry Mooren veistos ulkomaille Suomesta
Henry Mooren The Archer -veistos lähtee Helsingistä Englantiin ja Italiaan kiertueelle. Veistos siirretään ulkomaille näytteille vuosiksi Taidemuseo Didrichsenin peruskorjauksen ajaksi.
Kotikaupunkia voi kantaa korunakin
Sata vuotta vanha omenapuu ja lapsuusmuistoista nouseva rannan tuoksu innoittivat taidegraafikko Mirka Johanssonia, kun hän suunnitteli kotipaikkakunnalleen Kokkolalle oman korusarjan. Hän halusi tehdä korun, joka viestii niin idealtaan, materiaaliltaan kuin tekijöiltään paikallisuutta.
Tanskan viisuvoittaja hurmasi kööpenhaminalaiset - video
Emmelie de Forest kiitti yleisöä kannustuksesta ja lauloi tietenkin voittoisan viisukappaleensa - kahdesti.
Näin Krista Siegfrids lauloi finaalissa - video
Pisteitä Suomelle kertyi 13: Israelilta neljä, San Marinolta ja Ranskalta kolme, Tanskalta kaksi ja Saksalta yhden.
Krista Siegfrids: Eurooppa ei ollut valmis esitykselleni
Siegfrieds katsoo kuitenkin tehneensä jotain historiallista.
Jazzliitto palkitsi joensuulaisen Jussi Sierlan
Jussi Sierla toimi pitkään Joensuun Jazzkerho -76:n puheenjohtajana. Kerho saa kiitosta aktiivisuudestaan ja vireästä konserttitoiminnastaan.
Euroviisutunnelmat nousussa Malmössä - kuka voittaa?
Ruotsin Malmössä tunnelma Euroviisujen finaalin alla on hartaan odottava. Fanien mielipiteet siitä, kuka illan finaalin voittaa, vaihtelevat kuitenkin suuresti.
Pohjoismaille povataan viisumenestystä
Etukäteisveikkailuissa voittoa on povattu Tanskan Emmelie de Forestille kappaleella Teardrops.
Metsäperkele-näytelmää seuraa Mäntän Paperiperkele
Särmikäs metsäpatruuna G.A. Serlachius herää henkiin Mäntän Serlachius-museon teatterinomaisessa näyttelyssä. Pääosassa on mies, joka muutti korpeen valloittaakseen maailman.
