Runoviikko saavutti yleisötavoitteensa
Yli 50 Kajaanin Runoviikon esitystä saivat yli 8 000 katsojaa. Kävijämäärä on pysynyt edellisvuotisella tasolla, mutta lipunmyynti kasvoi hieman. Runoviikon viimeisenä päivänä Veikko Sinisalo -kilpailun voitti Vuoden Nuoreksi Lausujaksi valittu Eero Ojala.
Runoviikolla vierailleen Kansallisteatterin Kiertuenäyttämön kaksi näytöstä Unelmien aikataulusta Kajaanin teatteritalossa myytiin loppuun, ja Kaukametsä täyttyi Ulla Tapanisen Lava-ammuntaa -esityksessä.
36. kerran järjestetyllä viisipäiväisellä festivaalilla oli tänä vuonna yli 8 000 kävijää.
Eero Ojalasta Vuoden Nuori Lausuja
27-vuotias Teatterikorkekoulun näyttelijäopiskelija Eero Ojala teki vaikutuksen raatiin, joka yksimielisesti valitisi Ojalan Veikko Sinisalo -kilpailun parhaaksi kuuden finalistin joukosta. Palkintona Ojala sai 4 000 euron apurahan.
Kilpailun raadissa olivat Kari Suhonen, Mikko Roiha, Helka-Maria Kinnunen, Eero Enqvist, Noora Dadu ja tuomariston sihteerinä toimi Ritva Kosonen.
Ojala on muun muassa näytellyt neljä vuotta Oulun kaupunginteatterissa, ja tällä hetkellä hän kiertää Fernando Pessoan teksteistä kootun Laiha mies -monologiesityksen kanssa.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Keskustele: Joko narkolepsiajupakka on selvitetty?
Suomessa annettu sikainfluenssarokotus lisäsi myös aikuisten riskiä sairastua narkolepsiaan, vahvistaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen raportti. Aikuisten kohonnut sairastumisriski kesti noin kahdeksan kuukautta rokottamisesta. Joko rokotusjupakka on selvitetty?
Miksi minut hylkäsit?
Punainen Audi 80 on seisonut läpi talven keskellä rauhallista rivitaloaluetta sijaitsevan umpikadun kääntöpaikalla. Auton alla on talvirenkaat. Etupenkillä lojuu Children of Bodomin CD-levy ja muuta tavaraa. Lumet ovat sulaneet kiiltonsa menettäneen 2-litraisen auton pelleiltä, mutta miksi kulkupeli seisoo edelleen hyljättynä rivitalon päädyn kupeessa vielä kesäkuun korvilla. Eikö ketään kiinnosta?
Teemme juttua: Miten kalliin valmistujaislahjan ostat?
Ylioppilaat ja ammattiin valmistuneet juhlivat taas ensi viikolla. Juhliin saapuvan vieraan odotetaan yleensä muistavan vastavalmistunutta jotenkin. Onko sinulla valmistujaislahjan hintaan jokin kipuraja tai nyrkkisääntö?
Maksetaanko narkolepsiakorvauksia nyt myös aikuisille?
Lääkevahinkovakuutuspooli lupaa käsitellä uudelleen aikuisten narkolepsiatapaukset. THL vahvisti tänään, että myös sairastuneilla aikuisilla on ollut yhteys sikainfluenssarokotteeseen.
SAK:n Lyly: Työnantajalla ei tahtoa tehdä asioita yhdessä
Liittokierros vahvalla yrityskohtaisuudella, ilman perälautaa alkaa olla yhä enemmän uskonto eräälle työnantajaorganisaatiolle, hän lausui SAK:n valtuustolle pitämässään puheessa.
Lasten kipuoireet ja uniongelmat ovat lisääntyneet selvästi
Yhä useampi alakoululainen nukkuu huonosti ja kärsii kivuista. Vanhemmilta nämä ongelmat jäävät kuitenkin usein huomaamatta.
Tutkimus: Lapset eriarvoistuvat päiväkodissa
Päiväkodissa tavoitteena on tarjota kaikille lapsille tasa-arvoiset osallistumisen mahdollisuudet, mutta käytännössä ne eivät usein toteudu. Tuoreen väitöstutkimuksen mukaan arki päiväkodissa eriarvoistaa lapsia.
Neljän lukion malli vahvoilla Kouvolassa
Kokoomus ja SDP kannattavat Kouvolaan neljää lukiota, Perussuomalaiset säilyttäisivät Elimäen ja Anjalankosken lukiot. Näkemykset Kouvolan tulevasta lukiomäärästä eriävät kuitenkin myös valtuustoryhmien sisällä.
Teemme juttua: Vieläkö kaupoista löytyy liian seksikkäitä lastenvaatteita?
Joitain lastenvaatteita on vedetty markkinoilta niiden sopimattomuuden takia. Suora linja selvittää, vieläkö liian seksikkäitä tai paljastavia lastenvaatteita myydään kaupoissa.
Loisteputki kärähti - Haapa-Kimolan koulu tyhjennettiin
Oppilaat ja henkilökunta ovat jo päässeet takaisin rakennukseen. Syytä sähkölaitevikaan selvitetään.
