Häme |

Runsaasti tiehankkeita Hämeestä valtiolle

Kanta-Häme haluaa maakuntana valtiolta lisää rahaa ja panostusta pääradan parantamiseen Helsingin ja Riihimäen välillä. Rataliikenteen ohessa maantieliikenteen väyliä tulee Hämeen liiton ja kuntien mielestä parantaa valtion rahalla. Etenkin valtatie10 Hämeenlinnasta itään tarvitsee keskikaiteita ja ohituskaistoja.

Kanta-Hämeen tiehankkeiden esittely liittyy maan hallituksen tulevaan liikennepoliittiseen selontekoon. Se annetaan eduskunnalle huhtikuussa. Hämeen liitto ja maakunnan suurimmat kunnat ovat tällä viikolla neuvotelleet tiehankkeista Uudenmaan Ely-keskuksen kanssa.

Suunnittelujohtaja Heikki Pusan mukaan mm. valtatie kymmentä voisi alkaa kunnostaa vaikka heti liikenneturvallisuuden parantamiseksi. Pusan mukaan Hämeenlinnan ja Tuuloksen väliselle osuudelle voisi rakentaa ohituskaistoja ja tarvittaessa keskikaiteita. Työt voisi aloittaa Hämeenlinnan Siiristä alkaen.

Valtatie kymmenen ohessa Hämeen liitto haluaa levennyksiä ja parannuksia valtatie 12:lle. Etenkin Hauhon, Lammin ja Kärkölän osuudet 12-tiellä tarvitsevat parannusta. Valtatie kymmenen kunnostuksen kanssa kantamahämäläiset ovat liikkeellä yhdessä varsinaissuomalaisten ja päijäthämäläisten kanssa. Tie kulkee Turusta, Forssaan, Hämeenlinnaan ja edelleen Lahteen ja on Suomen tärkeimpiä poikittaistie yhteyksiä.

Kakkostiestä yhteistyötä

Valtatie kahden kunnostaminen Karkkilasta Forssan suuntaan on puolestaan alkamassa lähiviikkoina. Eduskunta myönsi hankkeelle rahoituksen viime vuoden lopulla. Kakkostiekin tarvitsee lisärahaa, sillä tälle vuodelle myönnytetyt varat eivät riitä vielä Uudeltamaalta Forssaan asti. Kakkostien rahoituksen varmistamiseksi kantahämäläiset työskentelevät yhdessä satakuntalaisten ja uusmaalaisten kanssa. Valtatie kaksi kulkee Helsingistä Poriin Forssan kautta.

Suunnittelujohtaja Heikki Pusan mukaan kantahämäläiset ovat päässeet hyvään yhteistyöhön hankkeissaan Uudenmaan Ely-keskuksen kanssa. Pusan mukaan Uudenmaan Ely on alkanut ymmärtää Kanta-Hämeen liikennetarpeita. Alueet ovat myös lähellä toisinaan ja monet tieyhteydet kuten pääratakin ovat niin pääkaupunki seudun kuin Kanta-Hämeen kannalta tärkeitä kysymyksiä.

Poliittisesti helpoin ratkaisu on saada pääradan kehittäminen hallituksen liikennepoliittiseen selontekoon. Pasilan ratapihan uudistaminen on jo käynnissä. Tämän jälkeen Kerava-Riihimäki osuudelle tulisi tehdä lisäraiteita ja ohituskaistoja. Riihimäen ratapihan uusiminen on myös tarkoitus saada liikkeelle lähivuosina. Aikaisintaan Riihimäen ratahankkeet voisivat käynnistyä 2014 tai 2015.

Kommentoi aihetta

(1 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.

Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Häme

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä