Runsaat sateet pilaavat kaivovesiä
Kesän runsaat sateet ovat pilanneet epätavallisen monien kaivojen veden. Terveystarkastajat patistavatkin ihmisiä tarkastamaan kaivojensa kunnon ja tutkituttamaan kaivovesien laadun. Tarkastajat arvioivat, että vain viidennes kaivosta on hyvin pidettyjä.
Kesän runsaat sateet ovat taanneet sen, että kaivoissa riittää vettä. Ongelma on kuitenkin se, että nyt pintavedet ovat päässeet pilaamaan kaivovettä aiempaa useammissa kaivoissa. Uhka on suuri, jos routa on murjonut kaivon seinään rakoja, kansi on rikki tai läpivienti vuotaa.
- Sinne voi päästä hiiristä, sammakoista ja etanoista alkaen tätä eläinkunnan kaveria. Puitten juurien ja pintavesien mukana veteen pääsevät kaikki mikrobit, jotka ovat ne varsinaiset taudin aiheuttajat. Ovatpa ne sitten peräisin ympäröivästä maastosta tai sitten pieneläimistä, kertoo Joensuun kaupungin terveystarkastaja Eeva Rautiainen.
Tästä seuraa herkästi vatsaoireita, kuten ripulia. Kaikille oireita ei välttämättä tule, mutta esimerkiksi pienet lapset voivat olle herkempiä reagoimaan.
Vettä kannattaa tarkkailla, mutta myös tutkituttaa
Nyt tarkastajat ovat kiertueella, jolla ottavat vastaan vesinäytteitä ja jakavat tietoa kaivovedestä. Perjantaina opasvihkosia jaettiin ja vesinäytteitä otettiin vastaan Tuupovaaran vanhalla kunnanvirastolla.
Terveystarkastajat kehottavat tarkistuttamaan kaivoveden laadun vesinäytteellä kolmen vuoden välein. He tutkivat vedestä eri mineraalien pitoisuudet. Omatoimisesti voi todeta, että jos vesi on kirkasta ja mautonta, se lienee hyvää.
- Sitten jos siinä vedessä alkaa olla makua, se on viite siitä, että vedessä on jotain ylimääräistä. Ja jos väri muuttuu, niin sekin on merkki siitä, että vedessä on rautaa, mangaania tai humusta, Rautiainen opastaa.
Moni laiminlyö kaivon kunnon tarkastamisen
Terveystarkastajat kehottavat tarkastamaan joka kevät kaivon kunnon. Kaivon kunnon lisäksi tulisi tarkkailla kaivon lähimaita, Rautiainen muistuttaa.
Veikkaisin, että keskivertokaivo on sellaisessa puolihuolimattomassa tilassa.
- Kaivon ympäristön pitää olla kunnossa, etteivät sadevedet seiso kaivon ympärillä. Myös jätevesijärjestelmän kunto on tärkeä, sillä jos jätevesijärjestelmä toimii hyvin ja on riittävän kaukana, vedet eivät pääse sekoittumaan keskenään.
Rautainen arvioi, että joka viides kaivo on huonossa kunnossa ja joka viides on hyvin hoidettu kaivo.
- Veikkaisin, että keskivertokaivo on sellaisessa puolihuolimattomassa tilassa. Eli että niin kauan kuin sieltä sitä vettä tulee, eikä mitään näkyvää poikkeamaa huomata, niin oletetaan että se on kunnossa, Rautiainen sanoo.
Tuoreimmat aiheesta: Pohjois-Karjala
10 vuotta vanha valtuustoaloite heräsi henkiin Ilomantsissa
Ilomantsilaisen Seppo Lehtisen 10 vuotta vanha valtuustoaloite kalojen kutupaikkojen ennallistamiseksi Koitajoella nytkähti eteenpäin. Kunnanhallitus päätti viimein näyttää vihreää valoa joen ennallistamisprojektille.
Pohjois-Karjalan osuuspankkifuusio riippuu Kiteestä
Pohjois-Karjalan kolmen paikallisosuuspankin yhdistyminen ratkeaa tiistai-iltana. Ennakkoarvailujen mukaan yhdistyminen on kiinni Kiteen edustajistosta, jossa on eniten soraääniä yhdistymisen osalta.
Metsästäjä: Suuret uroskarhut talsivat turvaan Venäjälle
Tuoreimman Metsästäjä-lehden mukaan suurin osa Itä-Suomen uroskarhuista viettää talvensa Venäjän puolella. Isot otsot talsivat Venäjälle jo syyskesällä, joten ne ovat turvassa rajan takana silloin, kun karhujahti esimerkiksi Pohjois-Karjalassa käynnistyy.
Riikinnevan polttolaitoshanke hakee 12 miljoonaa valtiolta
Itäsuomalaiset jäteyhtiöt suunnittelevat täydellä tohinalla yhteistä jätteenpolttolaitosta Leppävirralle. Varsinainen investointipäätös tehdään loppusyksystä. Polttolaitoksen avulla asukkaille luvataan tarjota edullinen ja ympäristöystävällinen jätehuolto.
Kansanedustaja: Operaattorit haluttomia vetämään laajakaistaa syrjäkylille
Tavoitteena on, että lähes kaikki kansalaiset saisivat vuoden 2015 aikana nopean laajakaistan. Vääntö nettiyhteyksistä kuitenkin jatkuu operaattorien kanssa. Osa kilpailutuksista on mennyt penkin alle, koska operaattorit eivät ole tehneet tarjouksia.
Jokipojille lisenssi - joukkueen kokoaminen alkaa
Jokipoikien Mestis-lisenssiin vaaditut lisäselvitykset talouden tilasta on hyväksytty ja seuralle on myönnetty pelilupa ensi kaudelle. Joukkueen kokoaminen alkaa hieman suunniteltua myöhemmin, koossa on vasta puolenkymmentä sopimusta. Jokipoikien hallituksen puheenjohtaja Pentti Matikaisen mukaan pelaajia on vielä saatavilla ja sovitulla pelaajabudjetilla saadaan kilpailukykyinen joukkue.
Murhaoikeudenkäynnissä ennätystiukat turvatoimet Joensuussa
Joensuussa on alkanut oikeudenkäynti, jossa syytetään entistä joensuulaista skiniä muun muassa murhasta. Koko viikon kestävässä oikeudenkäynnissä on syytettyinä yhteensä 12 ihmistä. Mittavilla turvatoimilla pyritään takaamaan oikeudenkäynnin rauhallinen kulku.
Palvelukseen halutaan: isäntäperheitä kokousvieraille
Toukokuun viimeisellä viikolla Joensuuhun saapuu satoja ulkomaisia vieraita. He kokoontuvat kansainväliseen Act Now -konferenssiin, jota isännöi ENO-verkkokoulu. Vieraille etsitään nyt isäntäperheitä, joiden luona vieraat voisivat yöpyä.
Optiikan seuran pääpaikka Saksasta Joensuuhun
Valo-oppiin erikoistunut tiedeseura järjestää konferensseja ja tekee julkaisuja. Joensuun vahvalle fotoniikan opetukselle ja tutkimukselle Euroopan optiikan seuran saaminen kaupunkiin on ilouutinen.
Hasanniemeen kaavaillaan omakotitaloja - vastustus virisi
Pyhäselän rannalla sijaitseva Hasanniemi Joensuussa on suosittua ulkoilualuetta luontoarvojensa ansiosta. Pientalorakentamiseen tähtäävästä osayleiskaavasta on valitettu hallinto-oikeuteen.
