Ruokablogistin karu yllätys - tuhat kuvaa katosi
Suosittua ruokablogia pyörittävä Hanna Suhonen hieraisi silmiään, kun suuri määrä ruoka-aiheisia kuvia katosi kankkulan kaivoon.
Joensuulainen Hanna Suhonen pyörittää internetissä yhtä Suomen suosituimmista ruokaharrastusblogeista, Cebicin keittiössä. Hannan käyttämän ilmaisen blogialustan kaatuminen olikin ikävä yllätys, sillä noin tuhat ruoka-aiheista kuvaa hävisi hetkessä.
- Olen ottanut kaikista kuvista asianmukaisesti varmuuskopion. Nyt minun kuitenkin pitäisi ladata kuvat takaisin teksteihin yksitellen, mikä on liian suuri urakka, harmittelee Hanna Suhonen.
Ruokablogin selkärankana ovat juuri kuvat.
Vuodatuksen kovalevy rikkoutui
Blogialusta Vuodatus.netin Facebook-sivuilla kerrotaan, että kaatuminen johtui kuvapalvelimen kovalevyn rikkoutumisesta. Vuodatuksessa on monia suosittuja blogeja, joiden päivittäjät ovat nyt suivaantuneita. Vuodatus.netin Facebook-sivut ovatkin täyttyneet kitkerääkin kitkerämmästä palautteesta.
- Aluksi ajattelin, että jätän koko bloggaamisen tähän, koska ruokablogin selkärankana kuitenkin ovat juuri kuvat. Esimerkiksi kakkuohjeiden yhteydessä on ensiarvoisen tärkeää nähdä, miltä se kakku valmiina näyttää, toteaa Hanna.
Pettynyt Hanna Suhonen päätyi jättämään Vuodatus.netin taakseen ja siirtyi nyt toiseen nettialustaan, Blogspot.comiin. Vanhat ja suuren suosion keränneet blogitekstit Hanna on jättänyt arkistolinkkiin kaikkine kuvapuutteineen.
- Ruokablogini täyttää kuusi vuotta ja kokonaiskävijämäärä eri selaimilta oli nousemassa lähes miljoonaan, joten kyllähän tämä harmittaa. Toisaalta tekniikka on tämmöistä ja kyseessä on kuitenkin ilmainen palvelu, jolta ei voi kaikkea vaatia, ymmärtää Hanna.
Tuoreimmat aiheesta: Pohjois-Karjala
Kirvesniemen vetämä Karhu Ski haettu konkurssiin Kiteellä
Harri Kirvesniemen johtama suksitehdas Karhu Ski on haettu konkurssiin Kiteellä. Konkurssihakemus on jätetty Pohjois-Karjalan käräjäoikeudelle keskiviikkona.
Karelia Upofloor harkitsee tuotantonsa lopettamista Kuopiossa ja Joensuussa
Yhtenä vaihtoehtona on tuotannon lopettaminen joko Kuopiossa, Tuupovaarassa tai molemmissa. Yhtiö irtisanoi henkilöstöään myös viime vuonna.
Kiteen johdon joukkopako alkamassa? - Irtisanoutumisista syytetään perussuomalaisvaltuutettuja
Kiteen kaupungin virkamiesten irtisanoutumisten uskotaan jatkuvan lähikuukausina. Kaupungin henkilöstöpäällikön mukaan moni työntekijä pohtii parhaillaan irtisanoutumista tai vähintäänkin pidemmälle vapaalle jäämistä. Taustalla muhivat virkamiesten ja poliitikkojen väliset riidat.
Suonna Kononen teki levyn Reino Rinteen teksteistä
Huojuva lato-yhtyeen laulajana tunnettu joensuulainen Suonna Kononen kokosi kirjailija-runoilija Reino Rinteen 100- vuotisjuhlavuodeksi äänilevyn Rinteen teksteistä. Kuunnelmatyyppisellä levyllä vuorottelevat lausutut ja lauletut runot. Yhtenä lausujana levyllä on entinen Ylen pääkuuluttaja Pentti Fagerholm.
Makasiinipolttajalle kolme vuotta vankeutta ja miljoonakorvaukset
Pohjois-Karjalan käräjäoikeus on tuominnut nuoren lieksalaisnaisen kolmen vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen Joensuussa viime vuonna tehdystä tuhotyöstä. Mielentilatutkimuksen mukaan nainen oli tekoja tehdessään alentuneesti syyntakeinen. Oikeus tuomitsi naisen maksamaan yli 2 miljoonan euron korvaukset.
Miksi minut hylkäsit?
Punainen Audi 80 on seisonut läpi talven keskellä rauhallista rivitaloaluetta sijaitsevan umpikadun kääntöpaikalla. Auton alla on talvirenkaat. Etupenkillä lojuu Children of Bodomin CD-levy ja muuta tavaraa. Lumet ovat sulaneet kiiltonsa menettäneen 2-litraisen auton pelleiltä, mutta miksi kulkupeli seisoo edelleen hyljättynä rivitalon päädyn kupeessa vielä kesäkuun korvilla. Eikö ketään kiinnosta?
Niiralanniemeen lomarakennuksia? Kyläläiset vastustavat
Joensuun Tuupovaarassa ei lämmetä Niiralanniemen kaavoittamiselle lomarakennuksille. Kyläläiset nauttivat nykyisistä poluista, uimarannasta ja sotainvalidien majasta.
Uusi tievalaistus säästää sähköä ja hohtaa paremmin
Suurpainenatrium-valaisimet yleistyvät teiden varsilla. Elohopeatekniikkaa alkaa olla aikansa elänyttä.
Vuonislahdessa on vilskettä ympäri vuoden
Lieksan Vuonislahdesta Pielisen rannoilta on löydetty kivikautisen asutuksen merkkejä. Vuonislahden sijainti on siis kiehtonut esi-isiämme jo aikojen alussa. Tänä päivänä Vuonislahti kukoistaa varsinkin kesäisin, mutta ei hiljene talvellakaan.
Kaksi sairaalaan henkilöauton ulosajosta Rääkkylässä
Henkilöauto suistui Rasisalontieltä Rääkkylässä. Mies ja nainen on kuljetettu sairaalahoitoon.

Kommentoi aihetta
(13 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.
Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
Markkujula
Ilmoita asiattomasta kommentistaItseään saa syyttää jos ei ota varmuuskopioita. Ilmaispalvelut ovat aina riskialttiita, koska mitään korvausvelvollisuutta ei ole, samoin varmuusjärjestelmä on tai sitten ei ole.
Ulkoiselle kiintolevylle valokuvat mahtuvat ja kopiointi ei vaadi "insinöörin" taitoja.
Kätevintä on hoitaa varmuuskopiointi semi- tai täysautomaattisesti tietokoneen omalla tai erilliselä ohjelmalla. Tosi pedanttinen toimii niin, että varmuuskopiot ovat versioivia.
Pitää muistaa myös, että maailmalla säilytettävät sähköpostit voivat kadota - ne pitää yhtä lailla varmuuskopioida. Tietenkin omassa koneessa säilytettävät tiedostot (omat) pitää varmuuskopioida.
Markku Lahtinen
Tavan Insinööri
Ilmoita asiattomasta kommentistaLuitko Markku edes koko juttua? Kuvat oli tässäkin tapauksessa varmuuskopioitu, mutta ongelma on niiden uudelleen siirtäminen ja linkittäminen blogi-alustaan.
Muutenkin tuon kokoisen palvelun pyörittäjällä tulisi olla edes etäisesti asianmukaiset resurssit ja välineet. Yksittäisen kovalevyn rikkoutumisen ei normaalisti aiheuta mitään hämminkiä, koska levyt on peilattu palvelinpäässä.
Luin tekstinkin
Ilmoita asiattomasta kommentistaMarkkujula, lueppa se teksti uudestaan. Hanna on ottanut varmuuskopiot kuvistaan. Ongelma vaan on se, ettei kuvien takaisin laitto, 6 vuoden aikana kirjoitettuihin teksteihin, ole kovin nopeata puuhaa.
Lue ensin
Ilmoita asiattomasta kommentistaHra Besserwisser voisi lukea jutun ennen kommentoimista.
Nojaa
Ilmoita asiattomasta kommentistaOlen ottanut kaikista kuvista asianmukaisesti varmuuskopion. Nyt minun kuitenkin pitäisi ladata kuvat takaisin teksteihin yksitellen, mikä on liian suuri urakka, harmittelee Hanna Suhonen.
Hanna Suhonen
Ilmoita asiattomasta kommentistaItselläni varmuuskopiot ovat ja kaikki kuvat muutenkin järjestyksessä tallessa, mutta vuodatuksen varmuuskopiointi petti ja sen ansiosta kuvat katosivat netistä kaikilta vuodatuksen bloggaajilta 3,5 vuoden ajalta. Kaikki bloggaajat tosin eivät olleet yhtä skepitisiä tekniikan suhteen kuin minä ja osa oli tallettanut kuvansa vain vuodatukseen, heiltä kuvat katosivat sitten lopullisesti.
Tällä hetkellä vuodatukseen tulisi syöttää jokainen kuva yksitellen ja lisätä oikeaan paikkaan ja useiden satojen postausten kohdalla tämä tarkoittaisi hirmuisen pitkää työrupeamaa. Osa on päätynyt jatkamaan vuodatuksessa ja lisäilemään kuvat vanhoihin postauksiin, osa sitten on tuntunut lopettaneen kokonaan ja paljon bloggaajia on vaihtanut muille blogialustoille.
Vahingosta viisastuneena toivottavasti kaikki ymmärtävät varmuuskopioinnin ja varmistuksen merkityksen, ainakin minä tehostan vielä tekstien tallentamista koneelle. Vuodatuksesta tuli 1200 sivua blogitekstiä talteen.
Marma
Ilmoita asiattomasta kommentistaVoiko blogi-sivuja myös varmuuskopioida? Markkujula viisastelee varmuuskopioiden perään. Voihan tekstit ja kuvat aina kopioida, mutta eikö se siihen jää??
nikke
Ilmoita asiattomasta kommentistaVoi toki, mutta tämä ei ilmaispalveluissa ole yleensä mahdollista.
tuttua
Ilmoita asiattomasta kommentistaMiulla oli blogi samalla alustalla, kuvat vain ensimmäisen vuoden ajalta heidän palvelimellaan ja ne säilyivät. Muut kuvat (nelisen tuhatta) linkittyvät isosta kansainvälisestä kuvapurkista missä on kai reippaasti yli kymmenen miljardia kuvaa eri puolilta maailmaa. Luotan siihen että he ovat hoitaneet varmuuskopiointinsa kunnolla.
Pikkuisen sensaatiohenkistä kirjoittelua, kuvat ovat kadonneet vuoden 2009 elokuusta alkaen joten kuutta vuotta ei tarvitse uudelleen päivittää.
kyllä minä tiedän
Ilmoita asiattomasta kommentistaÄrsyttää, että ihmiset kommentoi hyvää artikkelia lukematta sitä. Joo, joltain hävisi kuvat, ihan varmasti sen täytyy tarkoittaa, ettei se vaan tajuu kuinka hommat pitäisi tehdä -meininki sapettaa. Huh hellettä!
Markkujula
Ilmoita asiattomasta kommentistaNo johan - tuli lunta tupaan...
Luin koko jutun ja olen edelleenkin toteamani takana, koska se oli myös yleistävä - ei siis pelkästään tätä aihetta koskeva. Tulihan se hiukkasen ohkaisesti kirjoitettua eli olisi pitänyt painottaa tarkemmin tekstiä minkä alle kommennti tuli. Myönän.
Mitä tulee blogin ja siinä olevien kuvien yms. materiaalin varmuuskopiointiin, niin se on hankalahkoa mutta ei mahdotonta. Tosin rakentelemaan joutuu perustettaessa uusi blogi vanhan tuhouduttua.
Itse teen vastaavat siten, että sijoitan aina tekstin ja siihen liittyvät kuvat samaan tiedostoon, jonka siirrän tarvittavaan paikkaan. Kaikissa blogeissa tämä ei ole mahdollist tai on hankalaa. Tarkoitan sitä, että koko originaalimateriaali on tallessa yhtenä pakettina, joskin kuvat ovat myös erillisenä varmuuskopiona.
Liioittelua
Ilmoita asiattomasta kommentistaNo onhan se tietenkin ikävää, jos vaivalla tehty työ menee hukkaan, mutta eihän se nyt ilmaispalvelun pitäjien vika ole. Eiväthän he tätä tahallaan tehneet. Muutenkin aika paljon uutisointia olen nähnyt kyseisestä asiasta jo.
jpek
Ilmoita asiattomasta kommentistaVoisi olettaa ilmaispalvelunkin tekevän jonkinlaista varmuuskopiointia ja pystyvän palauttamaan edes viikon vanhan tilanteen levyillensä. Jos tämä ei onnistu, se on tosi huonoa palvelua.