Ruokolahti teki lapsimyönteisen budjetin
Tulossa on mm. kunnallinen kotihoidon tuki eikä kouluja lakkauteta. Liikuntahallin rakentaminen alkaa.
Ruokolahden kunta lähtee vielä ensi vuoteen taloudellisesti melko vahvana. Maksuvalmius on hyvä, ja tämän vuoden tilinpäätöksestä on tulossa ylijäämäinen.
Kunnanhallituksen budjettiesitys sisältää uutuutena lasten kotihoidon tuen. Puntalan ja Huhtasenkylän koulut saavat jatkoaikaa. Palvelujen pitäisi säilyä muutenkin ennallaan.
Ensi vuonna alkaa suurimpana investointina liikuntahallin rakentaminen, mutta velanotolta saatetaan välttyä. Liikuntahalli valmistuu kesällä 2012.
Ruokolahden tuloveroprosentti nousee puolella prosentiyksiköllä 18,5:een. Tuloja saadaan jonkin verran myös tonttien ja metsän myynnistä.
Kunnallisverotulojen odotetaan kuitenkin laskevan ensi vuonna runsaat kaksi prosenttia, kun taas menojen kasvu on budjetissa 4,6 % tästä vuodesta.
Henkilöstön asema säilyy ennallaan. Lomautuksia ei tule ja lomarahat maksetaan. Uutta henkilöstöä ei ole tarkoitus palkata ensi vuonna.
Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Karjala
Bussikuski hävisi irtisanomiskiistansa hovissa
Kuljettaja joutuu maksamaan entiselle työnantajalleen yli 40 000 euron korvaukset. Hovioikeus hylkäsi kuljettajan korvausvaatimukset sairastumisestaan astmaan työpaikalla.
Keskustele: Tarvitaanko maakuntajohtajaa?
Etelä-Karjalan maakuntajohtajan haku päättyy. Mihin maakuntajohtajaa tarvitaan, jos Suomessa on tulevaisuudessa maakunnan kokoisia kuntia?
Vesi loppuu kaivoista – haukilahtelaiset huolissaan
Lappeenrannan Energia pyrkii aloittamaan uuden pohjavedenottamon rakennustyöt vielä tämän vuoden aikana. Haukilahtelaiset ovat huolissaan kaivoveden loppumisesta. Viime syksynä tehdyt koepumppaukset eivät antaneet oikeaa kuvaa veden riittävyydestä.
Tekes rahoittaa runsaasti Etelä-Karjalan yrityksiä
Matkailun odotetaan tuovan lisää yritystoimintaa. Myös matkailu- ja seikkailuyritykset voivat saada tukea.
Catzin Haakana vuoden valmentajaksi
Koripalloliitto palkitsi Mika Haakanan naisten koripallon vuoden valmentajana, Jelena Reshetko nimettiin finaalien arvokkaimmaksi pelaajaksi.
Muukon ampumaradan ympäristö kunnostetaan
Ympäristönsuojelua parantavat työt aloitetaan luotiaseradoista Lappeenrannan Muukossa. Töiden on määrä alkaa tänä vuonna.
Kolme ja puoli vuotta parakeissa
Lappeenrannan Alakylän koulun parakit siirtyvät koulun lakkauttamisen myötä pois. Koulu lopetetaan lukuvuoden päätyttyä, koska puretun homekoulun tilalle ei rakenneta uutta. Koulun rehtori sanoo parakkien toimineen hämmästyttävän hyvin väliaikaisina koulutiloina.
Kosken pauhujen seurana lepää ruumisarkku
Imatran koskella nähdään kesäkuussa taidetta monessa muodossa. Kesän kiinnostavin ja ehkä karmaisevin taideteos muovautuu tänä kesänä Teemu Heikkisen käsissä. Imatran kosken pauhujen vierellä lepää Heikkisen työstämä ruumisarkku.
Rajaloikkari kiinni Nuijamaalla
Rajan luvatta ylittänyt mies pyysi kyläläiseltä vettä. Mies sai vettä ja jatkoi metsään. Kohtaamisen jälkeen kyläläinen ilmoitti viranomaisille.
Estradin esitys Kansallisteatterin lavalle
Valtakunnalliseen Teatris -tapahtumaan Etelä-Karjalaa edustamaan valittu Taidekoulu Estradi tuo lavalle Heidi Parkkisen ohjaaman Rikki ja Rakastettu -näytelmän.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.
Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.