Ruotsalaistutkijat mursivat vapaamuurareiden vanhan salakoodin
Uppsalan yliopiston tutkijat ovat murtaneet vanhan saksalaisen käsikirjoituksen salakoodin ja paljastaneet samalla vapaamuurareiden salaisuuksia 1700-luvulta. Copiale Cipher -käsikirjoituksen laatijat olivat saksalaisia okkultisteja, joilla oli läheiset yhteydet vapaamuurareihin.
Koodin selvittäessään ruotsalaistutkijat tekivät kielitieteellisen läpimurron, mutta vielä enemmän huomiota Beáta Megyesi ja Christiane Schaefer ovat saaneet tekstien ritualistisen ja poliittisen sisällön vuoksi. Apuna heillä oli yhdysvaltalaistutkija Kevin Knight.
- Copiale Cipher antaa äärettömän tärkeää tietoa siitä, miten poliittiset ajatukset levisivät ennen Amerikan ja Ranskan vallankumouksia, kommentoi Lundin yliopiston professori Andreas Önnerfors Dagens Nyheter -lehdessä.
Megyesi ja Schaefer löysivät käsikirjoituksesta voimakkaan radikaalin pohjavireen. Siinä puhutaan muun muassa oikeudesta nousta kapinaan tyrannia vastaan.
Riiteistä käsikirjoitus mainitsee muun muassa "silmäleikkaukset", joissa silmiin ei oikeasti kajottu, mutta joilla ilmeisesti tavoiteltiin sisäistä valaistumista.
Valokopionippu olikin aarre
Koodin murtamisessa ratkaisevaksi osoittautui Knightin kehittämä käännösohjelma, jonka periaate on samanlainen kuin esimerkiksi Google-hakukoneen käännösohjelmassa.
Knight mainitsi vajaa vuosi sitten seminaarissa Uppsalassa, että hän etsi sopivaa tekstimateriaalia ohjelmansa tietokannaksi. Saksasta Ruotsiin muuttaneella Schaeferilla oli heti vastaus: nippu 1990-luvulla saatuja Copiale Cipher -käsikirjoituksen valokopioita.
Kopiot ovat peräisin toisesta kopiosta, joka tehtiin 1760 - 1780 -luvuilla. Alkuperäisen Copiale Cipherin uskotaan olevan joitakin kymmeniä vuosia vanhempi. Siinä on 105 sivua ja noin 75 000 merkkiä - kreikkalaisia ja latinalaisia kirjaimia sekä abstrakteja symboleja. Pohjakielenä on saksa.
- Teksti on jaettu kolmeen sisäkkäiseen osaan. Salaseuran jäsenet pääsivät käsiksi eri tasoihin ilmeisesti asemansa mukaisesti, Önnerfors arvioi.
Valtio ja kirkko vierastivat vapaamuurareja
Ensimmäisellä tasolla on riittejä, joilla okkultistijärjestö vihki jäsenensä vapaamuurareilta omaksutuin tavoin. Toisella tasolla on kritiikkiä vapaamuurareita kohtaan ja yrityksiä paljastaa heidät. Kolmannella tasolla teksteissä käsitellään muun muassa alkemiaa ja kristinopin vaihtoehtoisia tulkintoja.
- Okkultistit suhtautuivat vapaamuurareihin kriittisesti muun muassa siksi, etteivät nämä huolineet naisia jäseniksi. Mutta rakenteiltaan ryhmät olivat hyvin samankaltaisia, ja traditiotkin niillä olivat samat, kertoo Önnerfors.
Salaseurat eivät olleet epätavallinen ilmiö valistuksen jälkeisessä Euroopassa, ja ne levisivät nopeasti yli rajojen. Seurojen rituaalit ja salaperäisyys herättivät ajoittain suurta epäluuloa. Etenkin valtio ja kirkko karsastivat vapaamuurareita uhkana omalle vallalleen.
Vapaamuurarien juuret ovat keskiajan käsityöläiskilloissa, mutta järjestön kehittymisestä tiedetään edelleen melko vähän. Yksi syy on se, että suuri osa lähdeaineistoa on koodattua ja koodit ovat pitkälti murtamatta. Siten Copiale Cipherillä on aivan erityinen arvo: samalla menetelmällä päästään ehkä muillekin salaisille lähteille.
Tuoreimmat aiheesta: Kulttuuri
McDonald’silla ei vaateita pellekaappauksesta
Lahdet tuovat Saamen Kansallisteatterin lavalle
Kokkolan kaupunginteatterin johtajakaksikko Ari-Pekka ja Jarkko Lahti jatkaa pohjoista teemaa Kansallisteatterissa. He ovat tehneet sopimuksen saamelaisaiheisen trilogian käsikirjoittamisesta ja tuottamisesta teatterille.
Laaja ITE-kokoelma Kaustisen kunnalle?
Kaustisen kunta on vain allekirjoituksen päässä laajan ITE-taidekokoelman omistuksesta. Kansanmusiikkisäätiön konkurssipesän tavaroihin lukeutuvalle kokoelmalle kunta on miettinyt jo uuden osoitteenkin: taulut halutaan esille K.H. Renlundin museoon.
Gugi Kokljuschkinille musiikkineuvoksen arvonimi
Topmostin laulaja tuki myöhemmin muita artisteja Katri Helenasta Children of Bodomiin.
Aulis Ruostepuro oli Turun teatterielämän voimahahmo
Pitkän linjan turkulainen teatterivaikuttaja Aulis Ruostepuro on kuollut 86-vuotiaana.
Rakastetut haahkat palaavat Aurajokeen
Haahkat nousivat kulttuuripääkaupunkivuoden yleisösuosikeiksi. Jokirannan silmäniloina haahkat tulevat olemaan seuraavat kymmenen vuotta.
Ostan kondomeja, näkeekö joku?
Kondomikirjailija Tiia Aarnipuu kehottaa valmistajia käyttämään enemmän mielikuvitusta. Miten olisi kondomi, johon voi piirrellä tai kumi senttimitalla?
"James Bond ei pärjäisi näillä hetkeäkään" - vakoilun salaisia laitteita näytteillä USA:ssa
New Yorkin näyttelyssä on monien maiden salaisten agenttien työkaluja. Oikeiden vakoiljoiden työ on kaukana elokuvien agenteista, sanoo historioitsija.
Valtio palkitsi nuoria arkkitehteja
Suomalainen ALA-arkkitehdit on saanut tämän vuoden rakennustaiteen valtionpalkinnon. Neljää nuorta arkkitehtia kiitellään näyttävästä kansainvälisestä suunnittelusta.
Tähtihetki arvioi elokuvat Men in Black 3, Rakkaudesta, unelmista ja kaloista sekä DVD-elokuva Withnail & I
Tällä elokuvaviikolla tarjolla on ryminää, rakkautta ja huumoria. Esko Rautakorpi heltyi jakamaan tähtiä avokätisesti.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.