Ruotsin pankkiryöstäjät edelleen karkuteilla poliisin suuroperaatiosta huolimatta
Rosvojen ensimmäinen pakoauto löytyi poltettuna vain 1,5 kilomertiä Norjan rajalta.
Ruotsin poliisi on yrittänyt ison operaation avulla löytää kolmea pankkiryöstöstä epäiltyä miestä, kertovat ruotsalaiset tiedotusvälineet. Westra Wermlands Sparbank ryöstettiin Töcksforsin kaupungissa aivan Ruotsin ja Norjan rajalla puoli yhdeksältä tiistaiaamulla. Kukaan ei loukkaantunut pankkiryöstössä.
Poliisin mukaan ryöstäjät käyttivät aseinaan ruotsalaisvalmisteisia AK 4 rynnäkkökivääreitä ja heidän onnistui varastaa sievoinen summa rahaa. Virkavalta ei kuitenkaan kerro tarkkoja summia.
Rosvojahti on jatkunut koko tiistain, mutta tuloksetta. Poliisi uskoo epäiltyjen paenneen Norjan puolelle ja vaihtaneen ensimmäisen pakoautonsa, valkoisen ja väärillä kilvillä varustetun Volvo 850:n, mustaan V70-malliseen Volvoon.
Ensimmäinen pakoauto löytyi poltettuna 1,5 kilometrin päässä Norjan rajalta myöhemmin päivällä.
Ruotsin poliisi on etsinyt epäiltyjä yli kymmenen poliisipartion voimin. Myös helokopteri on yrittänyt ilmasta käsin havaita pakoauton. Poliisi on lisäksi sulkenut joitain teitä Töcksforsin lähistöllä.
