Ruotsin poliisi avusti sieppaustutkinnassa
Ruotsin keskusrikospoliisin tiedottaja Varg Gyllander vahvistaa YLE Uutisille, että Ruotsin keskusrikospoliisi avusti Suomen poliisia kidnappauksen selvittämisessä.
Gyllander ei kuitenkaan halua kertoa yksityiskohdista tarkemmin, vaan sanoo kommentoinnin olevan Suomen poliisin asia. Iltapäivälehtien mukaan Ruotsin poliisi piti silmällä lautta- ja lentoliikennettä Suomesta Ruotsiin, siltä varalta että kidnapattu pyrittäisiin siirtämään Suomen ulkopuolelle.
Ruotsin poliisilla on aikaisempaa kokemusta kidnappaustapauksista, ja sen kerrotaan lisäksi avustaneen Suomen poliisia erilaisin neuvoin. Ruotsalaislehtien mukaan tapauksen selvittämiseen osallistui myös Ruotsin Radiovalvontatiedustelu FRA.
Rikosylikomisario Kari Tolvanen vahvistaa Aftonbladet -lehdelle, että FRA avusti Suomen poliisia tietoliikenteen salakuuntelussa. FRA:n ylijohtaja puolestaan on ennättänyt kiistää Radiovalvontatiedustelun olleen mukana selvittämässä sieppausta.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Tukes vaatii talotehtailta selvityksiä sähkötöistä
Tukes vaatii suurimmilta talotehtailta selvitystä sähkökaapeleiden seinäasennuksista. Messuesittelyissä on paljastunut standardien vastaisia asennuksia, jotka voivat aiheuttaa ylikuormittumista tietyissä oloissa. Säädösten mukaiset asennukset nostavat talopaketin hintaa muutamia tuhansia euroja.
Mökkeilijät avasivat rahahanansa – rautakaupassa eletään nyt joulua
Lomautukset ja synkät talousuutiset ovat saaneet kuluttajat siirtämään hankintojaan. Myynnin uskotaan kuitenkin kasvavan jo tulevana syksynä.
Vaasan ja Saksan rahtiyhteys käynnistynyt odotetusti
Rahtilaivayhteys Vaasasta Saksan Bremerhaveniin käynnistyi huhtikuun alusta. Rahtivirtojen löytyminen vie aikansa, mutta toistaiseksi on edetty tehtyjen laskelmien mukaisesti.
Lakimuutos uhkaa nostaa venepaikkojen hintoja
Eduskunnassa valmisteilla oleva kuntalain muutos saattaa kieltää kunnalliset satamalaitokset ja satamien toiminnan kuntien omistamina liikelaitoksina. Osakeyhtiöihin siirryttäessä on odotettavissa etenkin pienvenepaikkojen hinnannousua.
TS: Saloon työpaikkoja sähköpianoista - konkurssin tehnyt italialaisfirma jatkaa Suomessa
Konkurssiin mennyt General Music valmisti muun muassa sähköpianoja. Muutamat kymmenet ihmiset saavat työpaikkoja Salossa.
Hallitus antaa esityksen lisäbudjetista eduskunnalle
Lisäbudjettiehdotuksessa esitetään lisätukea muun muassa telakka- ja meriteollisuudelle ja asuntotuotannolle. Myös suurpetojen vahinkojen korjaamiseen ehdotetaan runsaan kolmen miljoonan euron lisäystä.
Suomi sai taas Amnestylta moitteita turvapaikanhakijoiden kohtelusta
Ihmisoikeusjärjestö nostaa ensimmäistä kertaa vuosiraportissaan esiin myös poliisin voimankäytön Suomessa.
Pyhäjoella riehuva maastopalo saatu sammumaan
Pyhäjoella Pohjois-Pohjanmaalla paloi maastoa viiden kilometrin matkalla.
Maitokolmion kiistaan ratkaisu torstaina?
Tiistaina alkanutta Maitokolmion Toholammin meijerin työkiistaa koskevat neuvottelut alkavat torstaina. Osapuolet sopivat keskiviikkoiltana, että pöytään istutaan kello kymmenen. Työnantajapuolen näkemyksen mukaan työt alkavat täydellä vahvuudella. Työntekijäpuolen mukaan työt alkavat ehdollisesti.
Kalske: Syyttäjien koulutus ei syynä Gumball-kaahareiden sakotuksen kiemuroihin
Kotkan Meripäivillä laittomuuksiin syyllistyneille tuomiot saatiin parissa tunnissa tapahtuneesta, mutta poliisi, syyttäjä ja tuomioistuimet olivat sopineet etukäteen oikeudenkäyntien järjestämisestä pikapikaa.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.