Ruska innoittaa valokuvaajaa
Syksyn upeat värit houkuttelevat kuvaamaan luontoa. Kouvolalainen valokuvaaja Raimo Sävilä kertoo 50 vuoden kokemuksella, mitä kuvatessa kannattaa ottaa huomioon.
Oranssit vaahterat ja punaiset villiviinit saavat valokuvausharrastajien sormet syyhyämään. Pilvettömältä taivaalta paistava syysaurinko saattaa kuitenkin yllättää monen kuvaajan.
- Varjot alkavat olla tähän aikaan pitkät ja mustat. Tämä asettaa jo haasteita, kun osa alueista on ihan mustaa ja osa täysin kirkasta. Tämän hallitseminen on vaikeaa, sanoo kouvolalainen valokuvaaja Raimo Sävilä.
Paras sää kuvaamiselle onkin hiukan pilvinen. Sopiva auringonpaiste antaa valoa, mutta varjot ovat pehmeämpiä kuin kirkkaalla säällä.
Valokuvaaja Raimo Sävilä ehdottaa ruska-ajan kuvauskohteeksi sumua.
- Sumun pitää olla sellainen, että se ei peitä kaikkea, mutta peittää sopivasti. Melkein parhaat ruskakuvat ovat Kouvolassa tulleet filmiaikana parikymmentä vuotta takaperin. Silloin oli hyvä puuruska ja sitten tuli ensilumi. Lehdet olivat vielä täysin puissa ja valkoinen ensilumi korosti värejä, Raimo Sävilä kertoo.
Nykyajan digikamerat löytävät oikeat valotusasetukset ilman erillistä säätöä.
-Tietysti jos on jotain erityistä, esimerkiksi tämä kova kontrasti, niin sitten täytyy tehdä valintoja tai käsitellä kuvaa, Raimo Sävilä sanoo.
Valokuvaus on valolla piirtämistä
Raimo Sävilä korostaa valon merkitystä kuvaamisessa.
- Valo on se, joka piirtää kuvan. Millainen valo sinulla on, onko se vastavalo vai pehmeä valo? Valoa täytyy aina katsella, mistä suunnasta se tulee, opastaa Sävilä.
Toinen ohjenuora on kiinnittää huomio rajaukseen eli mitä kaikkea kuvaan mahdutetaan. Esimerkiksi kaupungilla kuvatessa kohteen taustalta paistavat liikennemerkit saattavat pilata kuvan. Varsinkin pienissä digikameroissa syväterävyysalue on sen verran laaja, että kuvauskohde on vaikea saada erottautumaan kuvasta.
- Rajaukseen pitäisi kiinnittää enemmän huomiota. Aina pitäisi ensin vähän katsoa ja vasta sen jälkeen ottaa kuva. Myös kuvakulmaa voi muuttaa, ettei aina otettaisi kuvaa puolentoista metrin korkeudelta. Joskus voi mennä vaikka polvilleen tai vastaavasti kiivetä vähän korkeammalle, Sävilä ehdottaa.
- Lähikuvat ovat monesti kertovampia kuin kokokuvat, hän muistuttaa.
Tuoreimmat aiheesta: Kymenlaakso
Selkäongelmat kuriin työasentoja vaihtamalla
Staattinen istumatyö on yksi selkävaivoille altistavista tekijöistä. Kiinnostus seisomatyötä kohtaan onkin kasvanut parin viime vuoden aikana.
Pyöräilijää lyötiin kasvoihin Haminassa
Pyöräilijää pahoinpidellyt jalankulkija poistui Kaivokadulta kirjaston suuntaan. Poliisi tutkii tapausta pahoinpitelynä.
Kotkan suuret ryhmät eivät lämpene pormestarimallille
Pormestarimalli voisi kuitenkin olla yksi keino vähentää johtavien luottamusmiesten työtaakkaa.
Loppukevään Repoveden kävijän ei tarvitse murehtia itikoista
Kesäkausi on käynnistynyt ja Repoveden kansallispuistossa liikkuu paljon retkeilijöitä. Matkailuyrittäjät kehittävät Repoveden kävijöille tasaiseen tahtiin uusia palveluita.
Aune Mänttäri pyytänyt hotellialueen rajaamista pois kaavavalituksestaan
Haminan Tervasaaren kaavasta valituksen tehnyt Aune Mänttäri on rajannut osan kaavasta valituksen ulkopuolelle.
Tuholaistorjujan kesäpäivää työllistävät ampiaiset ja lutikat
Ilmojen lämmetessä monenlaiset hyönteiset heräävät koloistaan. Päänvaivaa aiheuttavat muun muassa talon rakenteisiin pesiytyneet muurahaiset tai ampiaiset. Myös lutikat ovat tehneet paluun.
Kotkassa öljyä tiellä Langinkosken kirkolta Kotkansaarelle
Linja-autosta on valunut noin 40 litraa öljyä tielle. Vana kulkee Langinkosken kirkolta Kotkantietä pitkin linja-autoasemalle asti sekä Puistotieltä Robin Hoodille. Tie on erittäin liukas.
Haminan Palloilijoilla edessään kiireinen viikonloppu
Ykköspesiksessä pelaavilla Haminan Palloilijoilla on tällä kaudella takanaan kolme ottelua, joista yksi on häviö ja kaksi voittoa. Pelinjohtaja Vesa Toikan mukaan viikonlopun otteluista lähdetään hakemaan lisää voittoja.
Puolueet vaativat tasa-arvoa vaalipiirin nimeen
Kymen piiri-nimessä Etelä-Karjala ja Etelä-Savo eivät pääse esiin millään tavalla. Saimaan vaalipiiri puolestaan ei kelpaa vaalipiirin puolueille, koska siinä unohdetaan kokonaan Kymenlaakso.
Perussuomalaiset haluaa Kotkaan pormestarin
Perussuomalaisten mielestä kaupunginjohto elää leveästi veronmaksajien rahoilla samalla kun kaupunki yrittää säästää. Pormestarimallissa kansalaiset pääsevät valitsemaan johtajansa.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.