Ulkomaat

Ryhmä amerikkalaisia siepattu Bagdadissa

Yhdysvaltain ulkoministeriö kertoo etsivänsä kadonneita kansalaisiaan yhdessä Irakin viranomaisten kanssa.

Kolme yhdysvaltalaista ja heidän irakilainen tulkkinsa on siepattu Irakin pääkaupungissa Bagdadissa, kertoo uutiskanava Al Arabiya. Paikallisen poliisipäällikön tietojen mukaan armeijan univormuihin pukeutuneet miehet sieppasivat ryhmän

Yhdysvaltain ulkoministeriö kertoo toimivansa yhteistyössä paikallisten viranomaisten kanssa paikantaakseen ja palauttaakseen kansalaisensa. Ministeriö ei ole vahvistanut siepattujen lukumäärää.

Bagdadin ja sen lähialueen turvallisuustilanne on heikentynyt huomattavasti viime kuukausien aikana. Ääri-islamistinen Isis-järjestö on väittänyt tehneensä useita iskuja Bagdadissa ja Diyalan maakunnassa viime viikolla. Iskuissa kuoli yli 50 ihmistä.

Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat

Pääuutiset

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä