SOK harkitsee autokaupasta luopumista
"Meillä menee huonosti ja se on kallista", sanoo SOK:n talous- ja rahoitusjohtaja. Jo aiemmin S-ryhmä on lopettanut autojen maahantuonnin.
SOK harkitsee autokaupasta luopumista. SOK:n osuus S-ryhmän autokaupasta on noin puolet.
Autokauppa tuottaa niin paljon tappiota, että lopettamista on pakko harkita.
- Meillä menee huonosti ja se on kallista, kommentoi SOK:n talous- ja rahoitusjohtaja Jari Annala S-ryhmän autokauppaa.
Mahdollinen autokaupasta luopuminen koskisi vain SOK:n autoliiketoimintaa - ei S-ryhmän alueellisia osuuskauppoja.
S-ryhmä on Suomen suurin yksittäinen autokauppias noin kahdeksan prosentin markkinaosuudella. Annalan mukaan S-ryhmällä autokauppa sujuu vielä huonommin kuin muilla autokauppialla.
Jo aiemmin S-ryhmä on lopettanut autojen maahantuonnin. S-ryhmän myymiä automerkkejä ovat Ford, Renault, Hyundai ja Dacia.
Päätöksen autokaupasta luopumisesta tekee SOK:n hallitus. SOK:n liiketoiminnan johtajan Antti Sippolan mukaan autokauppaa on alati sopeutettu eikä tällä haavaa olisi "ajankohtaista spekuloida" sen lopettamisella.
- Takana on paljon työtä, mutta niin on edessäkin. Toiminnan tuloksellisuutta on SOK:n harjoittaman autokaupan osalta välttämätöntä parantaa tappioputken katkaisemiseksi, Sippola sanoo.
Autokauppa-ala työllistää koko Suomessa yhteensä 42 500 henkilöä. Jos SOK luopuu autokaupasta, häviää samalla autokaupan työpaikkoja.
