Sää ja urheilukisat verottavat toriasiakkaita
Haminan torilla myyjät ovat huomanneet kehnon kesäkelin vaikutukset. Asiakkaita on normaalia vähemmän. Myös yleisurheilun EM-kisat vaikuttavat väkimäärään.
Torstaipäivä ei tarjonnut Haminassa parasta kesäsäätä. Vaikka aurinko paistoi välillä, niin tuuli tuiversi ja lämmintä nippa nappa 15 astetta. Airi Hokkanen seisoi torilla myyntipöydän takana, josta löytyi muun muassa mansikkaa, uutta perunaa ja hernettä.
- Näitä menee eniten, kuten myös kurkkua ja tomaattia. Myös kirsikoita menee, vaikka eivät ole suomalaisia. Nämä ovat Belgiasta ja Turkista, kertoo Airi Hokkanen.
- Avomaan mansikkaa alkoi tulla viime viikolla, mutta siitä on pulaa. Polkan hinta on ollut viidestä ja puolesta kahdeksaan euroa litralta.
Herkkä mansikka reagoi säihin nopeasti.
- Jos tulee sateita ja kylmää, niin home voi iskeä nopeasti. Jos yöt ovat alle kymmenen asteisia, niin se ei ole mansikalle ollenkaan hyvä asia. Liika hellekään ei olisi hyvästä, selvittää Ari Hokkanen.
Perunan hinta liikkuu neljän ja viiden euron tuntumassa. Hintaan vaikuttaa muun muassa se, onko se käsinnostettua tai luomua.
Airi Hokkasen mukaan asiakkaita on normaalia vähemmän. Jos sää verottaa asiakkaita, niin myös urheilu on osasyyllinen.
- Yleisurheilun EM-kisojen vaikutus näkyy väkimäärässä. Ja tietysti juhannuksen jäljiltä kukkarot alkavat olla tyhjiä.
Myös Neea Metsäranta on tullut Haminan torille myymään mansikkaa.
- Nämä ovat Onkamaalta, Miehikkälän suunnalta. Mansikat mansikat maksavat 6-7 euroa litralta. Kylmien ilmojen takia mansikkaa ei vielä ole saatu kovinkaan paljoa. Toivotaan että sää lämpenee ja mansikkasatoa alkaa tulla kunnolla. Ja silloinhan myös hinnat laskevat.
Neea Metsärantakin on huomannut sään vaikutuksen myynnissä.
- Suhteellisen hiljaista on välillä ollut.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Jaakko Teppo vihdoinkin Finlandia-taloon
Kansantaiteilija Jaakko Teppo viettää 60-vuotisjuhlaansa kiertueella loppuvuodesta. 1980- ja 90-luvuilla ahkerasti maata kiertänyt artisti joutui lopettamaan esiintymiset 1994 aivoinfarktin takia. Viime vuosina miestä ovat työllistäneet omiin teksteihin perustuvat musikaalikiertueet.
Uusi laki tuotti tulosta: Suomeen 10 000 uutta kansalaista
Suomi sai viime vuonna ennätysmäärän uusia kansalaisia. Tähän pyrittiin, kun kansalaisuuslakia muutettiin. Hakemusten odotetaan lisääntyvän vuosi vuodelta.
Testaa onko sinusta Suomen kansalaiseksi
Kansalaisuuden saaminen jää useimmiten kiinni kielitaidosta. Kokeile suomen kielikoetta ja päätä, onko se mielestäsi liian helppo tai vaikea.
Kolme nuorta loukkaantui mopokolarissa Lahdessa
Mopon 16-vuotias kuljettaja ja kyydissä istunut poika loukkasivat jalkansa törmättyään henkilöauton kylkeen. Auton matkustaja loukkasi olkapäänsä.
Naisten Kymppi täyttää 30 vuotta
Helsingissä juostaan samalla Tyttöjen Kymppi, jonka osallistumismaksusta osa menee Tyttöjen Talolle.
Mikä muuttui ananasmehujupakan jälkeen - vai muuttuiko mikään?
Suomalaisilla kauppaketjuilla olisi tutkijan mukaan paljon parannettavaa tuotannon vastuullisuudessa kehitysmaissa. Pitkien tuotantoketjujen taakse on kuitenkin lähes mahdotonta nähdä ja valvoa niitä. Kaupan omien tuotemerkkien ihmisoikeusrikkomukset paljastanutta tutkijaa odottaa oikeuskäsittely Thaimaassa.
Siivouspäivän kirpputoreissa 2 800 myyntipaikkaa
Kierrätystapahtuma laajeni 89 paikkakunnalle. Mukana oli reilut 2 800 myyntipaikkaa.
Pussy Riot netissä: Meillä ei ollut edes aikomusta esiintyä festivaaleilla
Pussy Riotin nimissä kirjoitetun tekstin mukaan ryhmä ei koskaan kerro esiintymisistään etukäteen.
Venäjä kritisoi päätöstä Tampereen-konferenssista
Tampereen kaupungin johto kielsi aiemmin Venäjän uusia arvoja käsittelevän konferenssin pitämisen pääkirjasto Metson tiloissa, ja Suomi-Venäjä -seura perui samaan konferenssiin liittyvän Stalin-tilaisuuden Lenin-museolla.
Mullanhakupaikasta löytyi kranaatteja Torniossa
Sodanaikaiset kranaatit löytyivät mullanhakupaikasta, josta on viety multaa useaan taloon Torniossa. Viranomaiset tarkastavat uusien kranaattilöytöjen mahdollisuuden kaikkien multaa noutaneiden talojen osalta.
