Kymenlaakso |

Saaramaan räjähdysainevaraston lähistön asukkaille luvassa tietoa hankkeesta

Kouvolan Saaramaalle suurta räjähdevarastoa suunnitteleva Finexplo aikoo vastata asukkaiden tiedonjanoon räjähdevarastohankkeesta. Tiedotustilaisuuksia pidetään kevään mittaan useampia sitä mukaan kun viranomaispäätöksiä asiassa tulee.

Saaramaan kyläyhdistyksen puheenjohtajan Esko Katteluksen mukaan paikalliset asukkaat aikovat vastustaa Finexplon räjähdevarastoa loppuun asti.

Finexplon Operatiivisen toiminnan johtaja Jari Purosen mukaan asukkaille pidetään ensimmäinen tiedotustilaisuus kun Kouvolan kaupungilta saadaan suunnittelutarveratkaisu.

Purosen mukaan tilaisuuksissa kerrotaan tarkemmin varastoista ja niiden suojauksista.

Kouvolan teknisen johtajan Hannu Luotosen mukaan tekninen lautakunta käsittelee suunnittelutarveratkaisua todennäköisesti helmikuun lopulla.

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes päättää räjähdevaraston luvasta saatuaan Kouvolan kaupungin kannan hankkeeseen. Päätöstä luvasta voidaan odotella maaliskuun alkupuolella.

Finexplon Oy:n Kouvolan Saaramaalle kaavailemassa varastossa olisi räjähteitä enimmillään jopa170 000 kiloa. Räjähteet on tarkoitus varastoida kaikkiaan 17 teräskonttiin.







Lähteet:
YLE Kymenlaakso

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kymenlaakso

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä