Saaristoyrittäminen voi olla takkuinen taival
Söderskärin majakka viettää tänä vuonna 150-juhlaansa. Majakkayrittäminen saarella ei kuitenkaan ole ollut pelkkää päivänpaistetta; matkailun ja luonnonsuojelun yhdistäminen on pahimmillaan ollut byrokraattista painajaista. Nyt tilanne on muuttumassa, sillä Metsähallitus haluaa edistää luontomatkailua.
Porvoon ulkosaaristossa sijaitsevalle Söderskärille tullessa ei voi välttyä Muumipappa ja meri -mielikuvilta. Kuten Tove Janssonin kirjassa, niin myös Söderskärissä majakan lamppu on sammunut. Yhtäläisyydet eivät jää siihen, vinkkaa yrittäjä Ari Laamanen.
- Tältä saarelta on löydettävissä kaikki Muumipapan tärkeät paikat, kuten mörkömetsä ja ranta, johon viskilaatikko ajautui. Muumipapan majakassakin oli reikä lattiassa, kuten täällä Söderskärissäkin.
Merenkulkuhistorialle korvaamaton majakkasaari kätkee tuhansia tarinoita syysmyrskyistä, jääräpäisistä majakkamestareista, vahingossa polttoainevaraston polttaneista pikkupojista ja jatkosodan luvattomista kalliotanssiaisista. Matkailuyrittämisestä on kuitenkin ollut romantiikka kaukana.
Kafkamaista menoa
Yhdeksän vuoden majakkaisännyys luonnonsuojelusaarella on ollut Ari Laamaselle luukutusta, oikeustaistelua, turhautumista ja keskustelun käymistä lehtien palstoilla viranomaisten kanssa.
- Kun me ostimme saaren, niin en ollut edes käynyt siellä. Maihinnousu oli pesimärauhan takia kielletty, eikä sinne saanut tulla. Nyt on käyty läpi viranomaiset lähtien ympäristöministeriöstä, merenkulkulaitoksesta, rakennusvalvonnasta, museovirastosta ja viimeisin rikka rokassa on Helsingin pysäköinninvalvonta, joka jakaa Vuosaaren laiturissamme pysäköiville virhemaksuja, vaikka se on meidän hallinnassamme.
Uskonpuute on ollut monta kertaa käsillä.
- Jos olisin tiennyt mitä tuleman pitää, niin en olisi alkanut koko hommaan. Tässä on saanut lyödä niin paljon päätään seinään. Kannattavuus on koko ajan kipurajoilla.
Uudet tuulet helpottavat elämää
Asiat ovat kuitenkin muuttumassa. Metsähallituksen vastuulle siirtyy muun muassa puolustusvoimilta koko ajan uusia saaria huonokuntoisine rakennuksineen. Nyt on huomattu, että sujuva yhteistyö yrittäjien kanssa auttaa saaristoa pysymään elävänä. Yhteistyö myös mahdollistaa sen, että saaristosta pääsee nauttimaan mahdollisimman moni, summaa erikoissuunnittelija Tiina Niikkonen.
Jos olisin tiennyt mitä tuleman pitää, niin en olisi alkanut koko hommaan. Tässä on saanut lyödä niin paljon päätään seinään.
- Me opimme tuntemaan toisemme, luottamus kasvaa. Yrittäjä ymmärtää, että matkailu pitää toteuttaa luonnon ehdoilla ja ymmärtää luonnonsuojelutavoitteemme, me taas ymmärrämme sen, että yrittäjän on saatava leipänsä ja toteutettava ansaintalogiikkaansa.
Esimerkiksi Söderskärissä maihinnousua pesimäaikaan rajoitetaan. Erikoisluvalla opastettuja ryhmiä saa tuoda saareen jo alkukesästä, kunhan köysillä eristetyille lintujen pesimäpaikoille ei mennä hortoilemaan.
Metsähallitus on myös hankkinut saareen EU-rahaa, jonka turvin puurakennukset kunnostetaan majoituskäyttöön. Yrittäjä taas houkuttelee väkeä taidenäyttelyjen, opastuksien ja kokouspalveluiden avulla.
Vuotuinen kävijäjoukko pitäisi saada kasvatettua neljästätuhannesta kuuteentuhanteen, jotta kallis harrastus muuttuisi jotenkuten kannattavaksi liiketoiminnaksi.
- Turistien on ollut vaikea löytää saaristoa, eikä pienillä yrityksillä ole resursseja juuri markkinoida, meilläkin on lähes nollabudjetti. Matkailijaryhmät ovat usein Helsingissä vain pari päivää ja kokevat, että matka Porvoon ulkosaaristoon vie liian paljon aikaa.
Ari Laamanen on silti toiveikas - karu luonto on alkanut vedota muun muassa japanilaisiin turisteihin.
- Me emme erityisesti ole markkinoineet Japaniin, mutta he ovat sattumien kautta löytäneet tänne. Jotkut ovat tulleet jo useamman kerran, usein etsimään juuri sitä muumimaista henkeä. Välillä japanilaisryhmät haluavat jo laivamatkalla, että kaikki sonnustautuvat muumihäntiin.
Tuoreimmat aiheesta: Helsinki
Naisten Kymppi täyttää 30 vuotta
Helsingissä juostaan samalla Tyttöjen Kymppi, jonka osallistumismaksusta osa menee Tyttöjen Talolle.
Pussy Riot pelkäsi henkilöllisyyden paljastumista - ryhmä katosi ja perui esiintymiset Suomessa
Pussy Riotia lähellä olevan luotettavan tahon mukaan he ovat turvassa, festivaalijärjestäjät kertovat. Tarkkaa tietoa peruuntumisille ei ole, mutta syy näyttäisi olevan huoli turvallisuudesta ja esiintyjien henkilöllisyyden paljastumisesta. Iltapäivällä ei tiedetty, ovatko kadonneet enää Suomessa.
Pussy Riot pelkäsi henkilöllisyyden paljastumista - ryhmä katosi ja perui esiintymiset Suomessa
Pussy Riotia lähellä olevan luotettavan tahon mukaan he ovat turvassa, festivaalijärjestäjät kertovat. Tarkkaa tietoa peruuntumisille ei ole, mutta syy näyttäisi olevan huoli turvallisuudesta ja esiintyjien henkilöllisyyden paljastumisesta.
Helsingin taidemuseon johtajan paikka kiinnosti 21:tä hakijaa
Helsingin kaupungin taidemuseon johtajan paikkaa haki peräti 21 henkilöä. Mukana on tuttuja nimiä museo- ja taidekentältä.
Liuottimen määrä Mätäjoessa vähentynyt
Helsingin kaupungin ympäristökeskus on ottanut vesistönäytteitä päivittäin. Näytteitä on otettu sekä purosta että Iso-Huopalahdelta, jonne Mätäjoki laskee.
Helsinki City Runin reitti oli alimittainen - "Asia on aiheuttanut mielipahaa"
Helsinki City Runin reitti on todettu Suomen Urheiluliiton (SUL) toteuttamassa selvityksessä alimittaiseksi. Valtaosa juoksijoista on juossut reittiä, joka on ollut 446 metriä alle puolimaratonin pituuden.
Taskuvarkaat "rahastavat" ratikoissa Helsingissä
Alkuvuoden aikana rahapusseja on viety jo satoja. Lompakko häviää liukkaasti raitiovaunussa.
Helsingin poliisille miljoonalasku pelkistä kuljetuksista
Erilaiset kuljetustehtävät ovat Helsingin poliisin suurin yksittäinen rahareikä. Pelkkiin kuljetuksiin kuluu yli kaksi miljoonaa euroa vuodessa. Summa selittyy suurilla oikeudenkäynneillä.
Lukiovertailun kärjessä tutut nimet - katso miten oma lukiosi pärjäsi
Tämän vuoden kolme parasta lukiota löytyvät vertailun mukaan Helsingistä ja Espoosta.
Ennätyksellinen lottopotti yhdelle perheelle Porvooseen
Kaikkien aikojen ennätyspotti, 12,7 miljoonaa euroa, jakaantui isovanhempien ja lapsenlapsen perheen kesken.
