Sadat nuoret hukassa opintopaikoiltaan Lahden seudulla
Suomen pahimmasta nuorison syrjäytymisestä kärsivässä maakunnassa opinnot eivät maistu nuorille. Oppilaitoksella ei tiedetä mihin nuoret menevät.
Sadat opiskelijat ovat peruuttaneet tai keskeyttäneet alkusyksynä opintonsa Koulutuskeskus Salpauksessa, joka toimii Lahdessa ja muualla Päijät-Hämeessä. Ammatillisiin perustutkintoihin valituista yli 500 ihmistä peruutti opiskelunsa ennen koulun alkamista. Syksyllä keskeytyksiä on tullut noin kolme ja puoli sataa.
Koulutuskeskus Salpauksessa tilannetta pidetään poikkeuksellisena, sillä lähes puolessa peruutuksista opiskelupaikka oli merkitty ensimmäiseksi vaihtoehdoksi.
Opiskelijapalvelupäällikkö Arja Inkiläinen kummastelee mihin opiskelijat ovat menneet, kun heidän ykköstoiveensa opiskelupaikasta ei kelpaa.
Nyt Salpauksen ammatillisiin perustutkintoihin on kutsuttu varasijoilta yli 800 opiskelijaa. Viime vuonnakin keskeytyksiä oli paljon, mutta erityisesti kesäaikaiset perutuukset ovat kasvussa.
Tuoreimmat aiheesta: Lahti
Helluntaina heilastellaan ja pojastetaan
Helluntaihin liittyy paljon odotuksia, sillä kevät on kukkeimmillaan ja pyhäpäivänä riittää aikaa. Jos ei heilaa helluntaina, niin myöhemminkin on aikaa, lohduttaa Suomalaisen kirjallisuuden seuran arkistotutkija.
Poliisi: Bussikuskia hakattiin nyrkillä kesken ajon
Päijät-Hämeen poliisi tutkii Lahdessa sattunutta tapausta pahoinpitelynä ja liikenneturvallisuuden vaarantamisena.
Stadt Bern on Lahden perinnepelakuu
Punaisia pelargonioita istutetaan aina kesäisin Lahden kaupungintalon puistoon. Stadt Bern -lajikkeen punainen väri sointuu kaupungin vaakunan väreihin. Kukka kestää myös hyvin sateita.
Drockila nuorten syrjäytymisestä: Emme voi ummistaa silmiämme
Supersiskot-kampanjan nettitukipalvelulle on riittänyt kysyntää. Jatkossa Supersiskot aikovat tehdä paljon muutakin suomalaisten tyttöjen hyväksi, Drockila uskoo.
Etupenkillä istunut kuoli rajussa törmäyksessä valaisinpylvääseen – kuski puhalsi 2,5 promillea
Kärkölässä Päijät-Hämeessä sattui kuolonkolari lauantain vastaisena yönä.
Lahtelaiskoulussa maisteltiin roskakaloja
Roskakaloille etsitään tilaa ruokapöydästä. Hoitokalastuksen seurauksena syntyy kalasaalista joka päätyy useimmiten rehuksi tai kompostiin. Lahden Kärpäsen koulussa oppilaat pääsivät maistelemaan särkeä ja lahnaa.
Myymäläpäällikkö kavalsi liki 200 kännykkää
Suuren kännykkäkaupan oma myymäläpäällikkö varasti liikkeestä rahaa ja kännyköitä Lahdessa. Selitys oli, että "herran pelossa" muissa liikkeissä on vääristelty hävikkilukemia.
Kolmen ällän ylioppilas soittaa ensimmäisenä mamille
Anniina Ala-Seppälä kirjoitti Lahden Lyseosta tänä keväänä kolme ällää ja muutamat E:t päälle. SM-uimari lähtee elokuussa opiskelemaan Yhdysvaltoihin.
Likaviemärin maineessa ollut Porvoonjoki elpyy
Kalalajien kirjo on kasvanut ja esimerkiksi lohikaloja on aiempaa enemmän. Maatalouden ja yhdyskuntien aiheuttamaa kuormitusta pitäisi silti vähentää.
Luhdalla huono alkuvuosi
Vaatteiden kysyntä Suomessa on vähentynyt huomattavasti. Esimerkiksi L-Fashion Groupilla on ollut vaikea alkuvuosi, eikä voimakkaaseen vaatemyynnin kasvuun tänä vuonna uskota.
