Lahti |

Sade sumensi sukellusvedet

Sukeltajat ovat kuluneena kesänä olleet ihmeissään, koska näkyvyys veden alla on heikentynyt huomattavasti muun muassa Päijänteen sukelluspaikoilla.

Tornionlaakson Sukellusseuran sukeltaja
Kuva: Jouko Pellikka

Runsaat sateet ovat sumentaneet normaalisti kirkkaitakin vesiä. Sekä Päijänteen suosituilla sukelluspaikoilla, että pienemmissä vesistöissä näkyvyys on heikentynyt selvästi aiempiin kesiin verrattuna.

Sukellusseura Lahden Pingviinien puheenjohtaja Sakari Nieminen kertoo, että pinnan alla paikoilla, joissa normaalisti näkee metrin- parin päähän, on näkyvyys ollut tänä kesänä vain muutamia kymmeniä senttejä.

Vettä on tullut taivaalta niin runsaasti, että se on huuhtonut maa-ainesta rannoilta veteen, epäilee Nieminen. Samankaltaisia havaintoja ovat tehneet sukeltajat kautta maan alueilla, jossa on satanut paljon. Esimerkiksi joensuulainen vapaasukeltaja Anu Kankkunen on ihmetellyt, miksi puhtaimmat ja kirkkaimmatkin vedet ovat olleet koko kesän himmeitä.

Tuoreimmat aiheesta: Lahti

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä