Ulkomaat

Sade yllätti brittigrillaajat - BBC pyysi anteeksi sääennustettaan

BBC ennusti Kaakkois-Englantiin sunnuntaiksi poutaa, vaikka tietokone-ennusteissa näkyi sadekuurojen mahdollisuus.

Britannian yleisradioyhtiön BBC:n meteorologit ovat pyytäneet katsojilta anteeksi sunnuntain sääennustettaan, kertoo brittilehti The Telegraph. Ukkoskuurot pilasivat monen sunnuntaisuunnitelmat Kaakkois-Englannissa, sillä BBC oli ennustanut alueelle poutaa ja lämmintä huolimatta siitä, että tietokone-ennusteissa sadekuurojen riski näkyi.

Sadekuurojen sarja alkoi riepottaa Kaakkois-Englantia jo aamupäivällä. Puoli kahdelta iltapäivällä BBC:n meteorologi Philip Avery BBC pahoitteli virheellistä sääennustetta yhtiön uutiskanavalla.

Avery aloitti sanomalla, että alueella on ukkoskuuroja, joita ei ennustettu BBC:n parin viime päivän sääennusteissa.

Avery totesi, etteivät he voi edes syyttää tietokoneita, sillä tietokoneet itse asiassa halusivat laittaa ukkoskuurot ennusteeseen. Meteorologit kuitenkin katsoivat, ettei tueksi ole riittävästi todisteita ja päätyivät ennustamaan kuivaa ja lämmintä säätä.

- Anteeksipyyntö niille, joiden lähitunnit ovat pilalla, Avery sanoi.

Britannian ilmatieteen laitos oli ennustanut sunnuntaiksi Kaakkois-Englantiin pääosin poutaista säätä, mutta mahdollisesti sadekuuroja. Sadekuuroista tuli ennustettua rankempia, laitoksen edustaja toteaa.

The Telegraph arvelee, että BBC:n ennusteeseen on saattanut vaikuttaa se, että maa on ollut viime aikoina jakautunut sään suhteen. Kaakossa on ollut aurinkoista ja kuumaa, muualla kylmempää ja kosteampaa. Sunnuntaiaamuna ukkoskuuroja alkoi kuitenkin kehittyä Englannin kanaalin yllä.

Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä