Kotimaa |

Sähköautojen verottomuus ei ainakaan aluksi tulisi kalliiksi

Ladattavia hybridejä ja sähköautoja on tänä vuonna myyty yhteensä vain reilut sata kappaletta. Täysiverisiä sähköautoja liikkuu Suomen teillä noin 150.

Nissan Leaf -sähköautoa ladataan.
Sähköautoa ladataan. Kuva: Yle

Elinkeinoministeri Jyri Häkämiehen (kok.) keskiviikkona Keskisuomalaisessa ehdottama sähköautojen ja ladattavien hybridien määräaikainen verottomuus ei ainakaan aluksi tulisi kalliiksi.

Autoja myydään niin vähän, ettei valtiolta jäisi suuria summia verorahoja saamatta, vaikka autovero ja arvonlisävero sähköautoilta ja hybrideiltä poistettaisiin.

Esimerkiksi Toyotan Prius -hybridin ladattavaa mallia on yhtiön mukaan myyty tänä vuonna 55 kappaletta. Opel Ampera -hybridin vastaava luku on 32 ajoneuvoa. Näiden lisäksi myös Volvolta löytyy ladattava V60-hybridi, jonka myynti on alkanut tänä vuonna.

Täysiverisiä sähköautoja on Suomessa liikenteessä pakettiautot mukaan lukien vähän noin 150 kappaletta. Kesäkuun loppuun mennessä niitä oli mennyt kaupaksi 30.

Vertailun vuoksi todettakoon, että Toyota Avensista meni tammi-maaliskuussa kaupaksi lähes 2 500 kappaletta, millä irtosi myyntitilaston kärkipaikka.

Luvut perustuvat Liikenteen turvallisuusviraston Trafin, Volvon ja Toyotan antamiin tietoihin.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Viron 1. jalkaväkiprikaatin konekiväärimies harjoituksissa.

Pitäisikö Suomen seurata puolustusasioissa Viron esimerkkiä?

Nato-maa Viro aikoo vahvistaa armeijaansa mm. kasvattamalla nopean toiminnan joukkoja ja hankkimalla uutta aseistusta. Viro siis lisää puolustusmenojaan monen muun maan leikatessa niitä. Viron puolustusministerin mukaan Suomen Nato-jäsenyys parantaisi koko lähialueen turvallisuutta. Mitä mieltä olet? Pitäisikö Suomen ottaa esimerkkiä Virosta puolustusasioissa? Pidätkö Viron puolustukseen liittyviä ratkaisuja järkevinä? Miksi Suomi ja Viro ovat olleet eri linjoilla maanpuolustuksessa?

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä