Sähkökimpasta liikkui paljon ennakkotietoja
Jo ennakkotietojen mukaan yhtiöt olivat löytäneet yksimielisyyden. Etelä-Savon Energia ja Suur-Savon Sähkö esittelivät fuusiomallia omistajille perjantaina iltapäivällä.
Pääosin maakunnan kuntien omistama Suur-Savon Sähkö ja Mikkelin omistama Etelä-Savon Energia ovat neuvotelleet mahdolllisesta fuusiosta keväästä alkaen. Fuusiossa syntyisi asiakasmäärältään Suomen viidenneksi suurin energiayhtiö.
Kun viiden kuntajohtajan työryhmä toi ensimmäisen fuusioesityksen julki keväällä 2008, erimielisyydet hallitsivat keskustelua. Torailun jälkeen keskeiset omistajat siirsivät valmistelun yhtiöiden hallituksille. Hanketta on selvittänyt kahden energiayhtiön, Suur-Savon Sähkön ja Etelä-Savon Energian hallitusten muodostama työryhmä.
Vuodessa onkin tapahtunut paljon. Suurimmista kiistakapuloista saksalalainen pörssiyhtiö E.ON on laitettu hyllylle, energiasäätiölle on löydetty rooli ja erillisistä sähköverkoista on päästy sopuun. Sopua hiottiin aivan kalkkiviivoille saakka.
Fuusio synnyttäisi vakavaraisen yhtiön
Taloudellisesti kyse on Etelä-Savon kunnille kaikkien aikojen suurimmasta yhtiöjärjestelystä. Jos fuusio onnistuu, syntyy kuntien omistama vakavarainen yhtiö, jonka arvo nousee ja joka maksaa kunnille vuosittain miljoonakaupalla osinkoja.
Kuluttajan sähkölasku kallistuu, mutta osingot jäävät maakuntaan ja niiden avulla kunnat voisivat pitää yllä palvelutarjontaansa.
Fuusio ei kuitenkaan ole kirkossa kuulutettu. Omistajia sähköyhtiöillä on kymmeniä ja jokaisen pitää tehdä päätös erikseen. Kunnissa päätöksen tekevät valtuustot, joten sähköä rittää ilmassa pitkälle ensi kevääsee
Hintapolitiikka vielä auki
Kahdesta yhtiöstä mahdollisesti muodostettavan uuden yhtiön energian hinnoittelua arvioi Etelä-Savon Energian toimitusjohtaja Osmo Hyvönen näin:
- Se riippuu ihan yhtiön politiikasta, miten se haluaa tehdä sen. En osaa tämän enempää nyt sanoa. Sähkön kohdallahan on sellainen tilanne, että kun se on tämmöinen vapaan kilpailun tuote, niin kuluttajahan voi valita sen mistä sähkönsä ostaa.
- Ei siinä voi mitään kauhean radikaalia tapahtua. Kuluttajan pitäisi nähdä se pitemmässä juoksussa kilpailukykyisinä hintoina. Sehän tässä pitäisi olla idena, jos kaksi yhtiötä pannaan yhteen, että syntyisi toiminnallisesti parempi yhtiö, Hyvönen sanoo.
Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Savo
Senaatilla raju sähkönsäästötavoite
Senaatti-kiinteistöt käynnistää Mikkelissä valtion virastotalokorttelin energiansäästöprojektin. Tavoitteena on sähkönkulutuksen alentaminen toimistorakennuksissa kansainvälisten sopimusten mukaisesti 9 prosentilla vuoteen 2016 mennessä.
Mikkelin uusi ulkosählykenttä houkuttaa pelaajia
Mikkelin Rantakylään on rakennettu uusi ulkosählykenttä entisen kentän päälle. Vanhat vanerilaidat purettiin ja pinnoite uusittiin.
Joroisissa pääsee näkösyvyyskoulutukseen
Näkösyvyydestä kiinnostuneet pääsevät tänään koulutukseen Joroisissa. Seurakuntamajalla käydään illalla läpi näkösyvyyden mittauksen perusasiat ja sitä harjoitellaan käytännössä.
Nyt kilpailutetaan jo arkeologiset kaivauksetkin
Museoviraston toiminnassa puhaltavat kokonaan uudet tuulet. Esimerkiksi arkeologisia kenttätöitä ei enää hoideta pelkästään viraston sisällä.
Mäyräkoira pelastettiin kalliohalkeamasta kameran avulla
Pelastuslaitos käytti kameraa apuna koiran pelastamiseksi. Operaatio kesti useita tunteja.
Tulevaisuusselonteko etsii ideoita kestävään kasvuun ja hyvinvointiin - Mikkeli edelläkävijäksi?
Satamalahden suunnittelussa voitaisiin toteuttaa kestävän yhdyskuntasuunnittelun ja kaupunkisuunnittelun ideaa.
Ärhäkkä allergiakausi näkyy myös päivystyspolilla
Pahoista allergiaoireista kärsiviä on tänä keväänä todella paljon. Sairaalahoitoon potilaita ei ole vielä tarvinnut ottaa Mikkelissä.
Veijo Baltzar: Miranda antaa kasvot romanien holokaustille
Näyttely tuo esille rasismin, vainon ja etnisten suhteiden ongelmallisuutta. Suomesta näyttely lähtee kierrokselle muualle Eurooppaan.
Saimaan kielletyt kalaverkot poliisille
Saimaalta on jo poimittu talteen verkkoja kielletyiltä kuuttien elinalueilta.
Palopommi poltettiin pois päiviltä
Mikkelin Kiiskinmäestä toissapäivänä löytyneen sodanaikaisen lentopommin jäänteitä tutkitaan tarkemmin ensi viikolla. Pommi tuhottiin Karkialammen varuskunta-alueella keskiviikkoiltana.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.