Sailas povaa isoja veronkiristyksiä
Vuosia jatkunut verojen keventäminen on ohi, uskoo valtiovarainministeriön valtiosihteeri Raimo Sailas. Hänen mukaansa ainakin arvonlisäveroa on lähivuosina nostettava useilla prosenttiyksiköillä.
Sailas sanoo Turun Sanomien ja Väli-Suomen sanomalehtien haastattelussa, että julkisen talouden saaminen tasapainoon vaatii merkittäviä veronkorotuksia. Hän arvioi, että seuraava hallitus joutuu korottamaan veroja riippumatta siitä, mitkä puolueet sen muodostavat.
- Julkisen talouden kestävyysvaje muodostuu niin suureksi, ettei ilman verojen korottamista selvitä. Pitäisin parempana järjestystä, jossa ensin pidennetään työuria ja tehostetaan palvelutuotantoa, mutta myönnän, että mahdollisuudet tehdä järkeviä, nopeasti vaikuttavia ratkaisuja ovat rajalliset. Suuruusluokat ovat niin isoja, että ilman merkittäviäkään verojen korotuksia ei selvitä, Sailas sanoo haastattelussa.
- Kyse on ainakin arvonlisäveroprosentin nostamisesta, koska puhutaan suurista summista. Eikä yhden prosenttiyksikön nosto riitä. Myös kunnallisveron korotus ja työeläkemaksujen nostaminen tulevat olemaan suurempia kuin valtion tuloverotuksen mahdollinen keventäminen, Sailas laskeskelee.
Pääministeri Matti Vanhanen ennakoi viikonloppuna YLE Uutisten haastattelussa suurimpia veronkorotuksia seuraavan vaalikauden alkuun. Jos mitään muuta ei tehdä, verojen korotuspaine saattaa olla jopa viisi prosenttiyksikköä, Vanhanen arvioi.
Valtiovarainministeriö julkaisee tiistaina suhdannekatsauksen ja keskiviikkona pääministeri Matti Vanhanen antaa eduskunnalle talouskatsauksen.
Tuoreimmat aiheesta: Talous
Uusi demokratia ohitti Syrizan kannatusmittauksissa
Viiden kannatusmittauksen mukaan säästöpakettia tukevan Uuden demokratian kannatus on 25,6 - 27,7 prosenttia ja säästöohjelmaa vastustavan Syrizan 20,1 - 26,0 prosenttia.
Espanjan ongelmapankki tarvitsee yli tuplaten enemmän valtiontukea
Bankian yhä pahenevat ongelmat antavat ikävän signaalin Espanjan pankkien tilasta. Pankki oikaisi myös viime vuoden tulostietojaan: reilun 300 miljoonan euron voiton sijasta Bankia tekikin kolme miljardia euroa tappiota.
UPM löysi saksalaisostajan Albbruckin paperitehtaalle
UPM sulki kannattamattoman Albbruckin paperitehtaan tammikuussa. Nyt tehtaalle on löytynyt ostaja Saksasta.
EU vie Argentiinan WTO:n tutkittavaksi
EU:n mukaan Argentiinan tuontilisenssijärjestelmä on kansainvälisen kaupan sääntöjen vastainen ja haittaa EU:n vientiä. EU:n lisäksi 19 muuta maata on huolestunut rajoituksista.
Finnairin ja SLSY:n neuvonpito venyy ensi viikkoon
Finnairin sekä lentoemäntien ja stuerttien neuvottelut ovat tältä viikolta päättyneet tuloksettomina. Ensi viikolla yritetään taas sopia työntekijöiden siirrosta uuteen yhteisyritykseen.
Sunny Car Center maksaa yli 8 miljoonaa Kirstulan maasta
Hämeenlinna myy maa-alueen suunnitellulle autokauppakeskukselle miljoonakaupalla. Maakauppa kertoo toteuttajien uskosta suurhankkeen onnistumiseen. Keskus valmistuu aikataulussa, vakuuttaa toimitusjohtaja.
Malmikaivostoiminta polkaistiin Polvijärvellä ja Kaavilla
Australialaisyhtiö louhii Polvijärvellä maa-ainesta, josta rikastetaan Kaavilla kuparia, kultaa ja sinkkiä. Elinkeinoministeri sanoo korostavansa kaivosyhtiölle Suomen ympäristövaatimustasoa.
Johtajan keskipalkka lähes 10 miljoonaa dollaria Yhdysvalloissa
AP:n selvityksen mukaan keskimääräinen amerikkalainen toimitusjohtaja ansaitsi 9,6 miljoonaa dollaria eli 7,6 miljoonaa euroa viime vuonna. Uusi laki antaa osakkeenomistajan torpata palkankorotukset.
Väitös: Sijoittaminen nostaa itsetuntoa
Sijoittaja ei hae ainoastaan korkeinta mahdollista rahallista tuottoa. Voitoiksi lasketaan myös hauska ajanviete ja itsetunnon kohoaminen onnistuneiden sijoitusten myötä, todetaan tuoreessa väitöksessä.
Finanssialan fuusiossa syntyi LähiTapiola
Uusi yhtiö kertoi nimensä perjantaina. Lähivakuutuksen ja Tapiolan yhdistymisessä syntyy 4 000 työntekijän finanssikonserni.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.