Oulu |

Säilörehusadosta muodostumassa keskimääräinen

Sateinen alkukesä heikentää satomäärää paikoin. Jos syksystä tulee lämmin, saadaan kolmaskin sato talteen.

Säilörehua kerätään pellolta
Säilörehusadosta on muodostumassa keskimääräinen Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla. Kuva: Yle

Säilösadosta on muodostumassa Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla keskimääräinen. Satomäärä vaihtelee kuitenkin sateisesta alkukesästä paikoittain suuresti.

- Tällä hetkellähän sulavuudet ovat olleet erityisen hyviä ja valkuaistakin on ollut kohtuullisesti. Laadullisesti sato on hyvä, mutta määrällisesti eroa on hyvinkin suuresti tilojen välillä, sanoo Pro Agria Oulun luomutotannon ja nurmineuvonnan vastaava Olli Valtonen.

- Osilla lohkoista märkyys on suuri ongelma. Kaksi satoa pystytään varmasti korjaamaan, muutamilla tiloilla jopa kolmekin satoa. Riippuu syksyn lämpimistä miten kolmas sato kasvaa.

Kesän ensimmäisesttä säilörehusadosta on korjattu Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla reilut puolet.

Tuoreimmat aiheesta: Oulu

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä