Saimaa vetää Venemessuilla
Saimaa on yksi tänään alkavien Venemessujen tunnetuimpia ja vetovoimaisimpia käyntikohteita. Saimaa ja Vuoksen vesistö esittäytyvät messuilla saaristoasian neuvottelukunnan organisoimalla yhteisosastolla. Osastolle on koottu saaristo- ja vesistömatkailukohteita ympäri Suomea.
Saimaa pärjää kiinnostavuudessa erinomaisesti vesialueiden joukossa, kertoo yhteisosaston kokoaja Lasse Sourander. Saimaa on hyvin tunnettu kohde niin kotimaanmatkailijoille kuin kansainvälisestikin.
- Saimaan alueen pitkäjänteinen markkinointityö tuottaa tulosta, sanoo Sourander.
Venemessut tarkoittavat monelle säistä huolimatta veneilykauden aloitusta.
- Venemessuilta haetaan virikkeitä ja vinkkejä tulevaan matkailukauteen, ja siinä mielessä on tärkeä olla läsnä messuilla. Monet hakevat messuilta vinkkiä myös matkailuun muutenkin kuin veneellä, Sourander kertoo.
Venemessut alkavat tänään ja jatkuvat ensi viikon loppuun saakka.
Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Savo
Pettuleipää koululaisille Lustossa
Koululaisten leipä on tiukassa Metsämuseo Luston pettupajoissa. Jauhojen raaka-aine pitää irrottaa puusta ja jalostaa leivän jatkeeksi. Työvaiheita on monia ja monet niistä raskaita, kuten isojen pöllien kuoriminen ja käsikivillä jauhaminen.
Olavinlinnan keittiöremonttiin lisärahaa 300 000 euroa
Olavinlinnan kunnostustöihin on esitetty määrärahaa hallituksen lisäbudjettiesityksessä. Valtiovarainministeriön pohjaesitykseen lisättiin Olavinlinnan osalle 300 000 euroa, jolla korjataan keittiön asbestiongelmia.
ESEn kaukolämpö kävi kaupaksi edellisvuotta heikommin
Lämmin talvi näkyy yhtiön tuloksessa. ESE-konserni maksaa omistajalleen Mikkelin kaupungille vähän yli 4 miljoonaa euroa osinkoina ja lainan korkoina. Osingon osuus on lähes 2,9 miljoonaa.
“MPY:n rahat piti laittaa valokuituun”
Sulkavalainen yritysjohtaja ja hallitusammattilainen Kari Partanen on harmissaan, että alueellisten puhelinyhtiöiden rahat paloivat maailmalla maakunnallisen kuituverkon sijasta.
MPY:n johto sai sapiskaa omistajilta
Osuuskunnan luottamuslauseesta huolimatta yhtiö joutuu muuttamaan hallintorakennettaan. Osuuskunnalla ja osakeyhtiöllä tulee olemaan jatkossa eri hallitus.
Puumalassa laskettiin hintalappu kuntaliitosneuvotteluille
Laskennassa otettiin huomioon luottamushenkilöiden kulut. Matkakustannukset suurin menoerä.
Metsähaketta palaa entistä enemmän Etelä-Savossa
Ensiharvennusten pienpuuta palaa eniten. Kantojen osuus hakkeesta on 5 prosenttia.
Etelä-Savo kritisoi liikennepoliittista selontekoa
Itä-Suomen osuus kehittämishankkeiden rahoista on vain 1,5 prosenttia. Suomen maanteiden liikenteestä 12,5 % ajetaan Itä-Suomessa.
MPY:n johdolle selkeä luottamuslause osuuskuntakokouksessa
Ennätysvilkas osuuskuntakokous myönsi yhtiön hallitukselle ja toimivalle johdolle luottamuslauseen äänin 365 - 138. Jäsenen vaatimaa erityistilintarkastusta ei tehdä, mutta yhtiö laatii uuden omistajastrategian syksyyn mennessä.
MPY:n tappioita ruoditaan osuuskuntakokouksessa
Osuuskunnan jäsen vaatii erityistilintarkastusta ja hallituksen aseman selvittämistä. Taustalla on yhtiön historiallisen suuret tappiot, jotka syntyivät liiketoiminnan laajentumisesta.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.