Saimaan erakko: Anteeksi
Saimaan saaresta katsottuna kello käy eri aikaa aina. Saimaan aallot eivät pahimmassa myrskyssäkään syki niin nopeasti vasten sieluni rantakallioita kuin jos tajuntaani tahdittaisi liikennevalon piipitys tai sähköpostin merkkiääni. Luonnon aika on aina omansa.
Kummat opettavat ihmistä enemmän, kohtaamiset vai erot? Nousi mieleeni, kun sain taas Kaisan tänne saareen. Aina vain tuntuu, että en naisista mitään ymmärrä, enkä ole edes ensimmäisestä avioerosta aikanaan viisaammaksi tullut.
Kaisa toi tullessaan kauppakassin, jonne oli pakannut myös omia leipomuksiaan. Toppuuttelin, että mitä sinä nyt näin paljon kanniskelit tavaraa, kun tärkeintä oli saada hänet tänne turvallisesti. Kohvaa kun on väliksi ollut enemmän kuin kunnon jäätä. Että kunhan jää kannatti Kaisan. Sanoinpa sitten vielä, että ei tuo meikäläisen maku niin noita pulliakaan kaipaa.
Kun aikani ihmettelin Kaisan hiljaisuutta ja kyselin, mikä nyt, hän kertoi, että otti itseensä tuosta toteamuksesta. Kuulemma hän ei ole kesästä yhtään vankistunut, että eiköhän jää hänet kanna kauppakassinkin kanssa. Ja että jos vaivaantuu leipomaan, niin sitten voisi vaikka olla ihan tyytyväinen eikä purpattaa.
Enhän minä valittaa tarkoittanut, enkä muutenkaan loukata. Mutta jotenkin tuli olo, kuin olisin tällaisia samanlaisia töräyksiä saanut suustani päästettyä aiemminkin. Kun aikansa on täällä yksinään, ei tuo naisellinen tapa katsoa asioita oikein heti palaudu mieleen. Jos tuo nyt koskaan on meikäläisen aivojen juoksutuksessa kohdillaan ollut. Pyysin anteeksi, jälleen kerran.
Sitten Kaisakin kyllä sanoi, että oikeastaan hänen olisi pitänyt heti rohkeasti tarttua sanoihini, eikä jäädä mököttämään. Pyysi anteeksi omastakin puolestaan. Loppujen lopuksi juttelimme pitkät pätkät siitä, mitkä asiat oikeastaan naisten ja miesten välillä menevät pieleen. Siitäkin, että niinkin pieni sana kuin anteeksi on suuri asia, kun sitä osaa käyttää. Ei se käyttämällä ainakaan rumaksi sanaksi muutu.
Molemmilla kun takana on niitä eroja ja kohtaamisia, on jo hurttia huumoria jaettavana parisuhdekiemuroista. Päätimme, että emme ainakaan jämähdä pienistä asioista riitelemään, ja kun niitä suurempia riidanaiheita ei vastaan tule, mikäs siinä on ollessa.
Ehkä vanha koira sittenkin oppii uusia temppuja?
Saimaan erakko 2.2.2012 Paukkuen pakastaa
Saimaan erakko 26.1.2012 Täydellisen epätäydellinen
Saimaan erakko 19.1.2012 Polkujen tallaaja
Saimaan erakko 12.1.2012 Piilottelua
Saimaan erakko 29.12.2011 Tuure panee tuulemaan
Saimaan erakko 22.12.2011 Lupa olla yksin
Saimaan erakko 15.12.2011 Vedenneito
Saimaan erakko 8.12.2011 Se pieni ero
Saimaan erakko 1.12.2011 Talveton talvi
Saimaan erakko 24.11.2011 Riite
Saimaan erakko 17.11.2011 Rättivarkaan arvoitus
Saimaan erakko 10.11.2011 Rubiininmetsästäjät
Saimaan erakko 3.11.2011 Koiruuksia
Saimaan erakko 27.10.2011 Pakkasyön tyttö
Saimaan erakko 13.10.2011 Mummon poikaystävä
Saimaan erakko 6.10.2011 Totuus
Saimaan erakko 30.9.2011 Matka
Saimaan erakko 23.9.2011 Ystävän kuolo
Saimaan erakko 16.9.2011 Karvaisia ajatuksia
Saimaan erakko 2.9.2011 Tietotoimisto
Saimaan erakko 26.8.2011 Syksy ropisee ikkunaan
Saimaanerakko 15.7.2011 Sopuisaa naapurieloa
Saimaan erakko 8.7.2011 Suomen huonoin puhelinmyyjä
Saimaan erakko 1.7.2011 Salaa Rakas
Saimaan erakko 17.6.2011 Yötyöläinen
Saimaan erakko 10.6.2011 Hellepäivän nyrjähdys
Saimaan erakko 3.6.2011 Takaisin jarrutuskaistalle
Saimaan erakko 13.5.2011 Kaunis nainen
Saiman erakko 6.5.2011 Vaarin saaressa
Saimaan erakko 29.4.2011 Laineiden liplatus
Saimaan erakko 15.4.2011 Suoritus
Saimaan erakko 8.4.2011 Kasvamisen ihme
Saimaan erakko 1.4.2011 Politiikan poljento
Saimaan erakko 25.3.2011 Mukaelämää
Saimaan erakko 18.3.2011 Juuret ja tuhka
Saimaan erakko 11.3.2011 Sankarit
Saimaan erakko 4.3.2011 Paluu saareen
Saimaan erakko 29.12.2010 Lahjat
Saimaan erakko 18.12.2010 Pakkaskuntoilua
Saimaan erakko 11.12.2010 Menneisyyden peili
Saimman erakko 4.12.2010 Sinisiä ajatuksia
Saimaan erakko 27.11.2010 Helisevä maisema
Saimaan erakko 20.11.2010 Kalavaleet
Saimaan erakko 13.11.2010 Moottoriongelmia
Saimaan erakko 10.11.2010 Taiteilijan huviristeily
Saimaan erakko 30.10.2010. Pieni valitusvirsi
Saimaan erakko 23.10.2010 Häviäjien vai voittajien joukkue
Saimaan erakko 16.10.2010 Talvi piirtää kuvia
Saimaan erakko 9.10.2010 Rahan valta
Saimaan erakko 2.10.2010 Yllätyskeittiö metsässä
Saimaanerakko 25.9.2010 Onni on
Saimaan erakko18.9.2010 Kirje Helenalle
Saimaan erakko 11.9.2010 Ihmeiden aika
Saimaan erakko 4.9.2010 Maan maku
Saimaan erakko 28.8.2010 Myrskyn jälkeen
Saimaan erakko 24.7.2010 Ihana Helena
Saimaan erakko 17.7.2010. Nousevan auringon maasta
Saimaan erakko 10.7.2010 Helle hellii
Saimaan erakko 2.7.2010 Sopu sijaa antaa
Saimaan erakko 24.6.2010 Naisenergiaa saaressa
Saimaan erakko 19.6.2010 . Yhteyksillä ja ilman
Saimaan erakko12.6.2010 Erakko kohtaa norpan
Saimaan erakko 2.6.2010 Kesähaaveita
Saimaan erakko 26.5.2010 Taiteilijayhdistyksen kevätkokous
Saimaan erakko 19.5.2010 Vieras lähtee
Saimaan erakko 12.5.2010 Erakko saa yllätysvieraan
Saimaan erakko 5.5.2010 Pellolle miehen mieli, järvelle kaiho kalastajan
Saimaan erakko 27.4.2010 . Kaivurit saapuvat
Saimaan erakko 21.4.2010 Tuhkaa ja timantteja
Saimaan erakko 14.4.2010 Puutöitä ja kevätpuroja
Saimaan erakko 7.4.2010 Harakanpesä
Saimaan erakko 31.3.2010 Linnunpönttöjen tyhjennystä
Saimaan erakko 24.3.2010 Työ ja juhla
Saimaan erakko 17.3.2010 Säilykeostoksia kyläkaupasta
Saimaan erakko 10.3.2010 Flunssaisia ajatuksia
Saimaan erakko 3.3.2010 Tuure katoaa kaupunkiin
Saimaan erakko 24.2.2010 Joutenolon suoritus
Saimaan erakko 17.2.2010 Poliisi kiinnostuu tonttikähinästä
Saimaan erakko 9.2.2010 Maanmittarit saapuvat mökkitontteja mittailemaan
Saimaan erakko 3.2.2010 Varis hyökkää Artun kimppuun
Saimaan erakko 27.1.2010 Erakko saa savolaisia vihjailuja hoikistumisestaan
Saimaan erakko 20.1.2010 Erakko haluaisi olla harakka
Saimaan erakko 14.1.2010 Erakko miettii maaseudun autioitumista
Saimaan erakko 7.1.2010 Erakko näkee enteitä ilmastonmuutoksesta
Saimaan erakko 30.12.2009 Erakko ja nettinainen
Saimaan erakko 23.12.2009 Erakko ja yksinäisyys
Saimaan erakko 16.12.2009 Erakko ja raha
Saimaan erakko 9.12.2009 Erakko ja aika
Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Savo
Pettuleipää koululaisille Lustossa
Koululaisten leipä on tiukassa Metsämuseo Luston pettupajoissa. Jauhojen raaka-aine pitää irrottaa puusta ja jalostaa leivän jatkeeksi. Työvaiheita on monia ja monet niistä raskaita, kuten isojen pöllien kuoriminen ja käsikivillä jauhaminen.
Olavinlinnan keittiöremonttiin lisärahaa 300 000 euroa
Olavinlinnan kunnostustöihin on esitetty määrärahaa hallituksen lisäbudjettiesityksessä. Valtiovarainministeriön pohjaesitykseen lisättiin Olavinlinnan osalle 300 000 euroa, jolla korjataan keittiön asbestiongelmia.
ESEn kaukolämpö kävi kaupaksi edellisvuotta heikommin
Lämmin talvi näkyy yhtiön tuloksessa. ESE-konserni maksaa omistajalleen Mikkelin kaupungille vähän yli 4 miljoonaa euroa osinkoina ja lainan korkoina. Osingon osuus on lähes 2,9 miljoonaa.
“MPY:n rahat piti laittaa valokuituun”
Sulkavalainen yritysjohtaja ja hallitusammattilainen Kari Partanen on harmissaan, että alueellisten puhelinyhtiöiden rahat paloivat maailmalla maakunnallisen kuituverkon sijasta.
MPY:n johto sai sapiskaa omistajilta
Osuuskunnan luottamuslauseesta huolimatta yhtiö joutuu muuttamaan hallintorakennettaan. Osuuskunnalla ja osakeyhtiöllä tulee olemaan jatkossa eri hallitus.
Puumalassa laskettiin hintalappu kuntaliitosneuvotteluille
Laskennassa otettiin huomioon luottamushenkilöiden kulut. Matkakustannukset suurin menoerä.
Metsähaketta palaa entistä enemmän Etelä-Savossa
Ensiharvennusten pienpuuta palaa eniten. Kantojen osuus hakkeesta on 5 prosenttia.
Etelä-Savo kritisoi liikennepoliittista selontekoa
Itä-Suomen osuus kehittämishankkeiden rahoista on vain 1,5 prosenttia. Suomen maanteiden liikenteestä 12,5 % ajetaan Itä-Suomessa.
MPY:n johdolle selkeä luottamuslause osuuskuntakokouksessa
Ennätysvilkas osuuskuntakokous myönsi yhtiön hallitukselle ja toimivalle johdolle luottamuslauseen äänin 365 - 138. Jäsenen vaatimaa erityistilintarkastusta ei tehdä, mutta yhtiö laatii uuden omistajastrategian syksyyn mennessä.
MPY:n tappioita ruoditaan osuuskuntakokouksessa
Osuuskunnan jäsen vaatii erityistilintarkastusta ja hallituksen aseman selvittämistä. Taustalla on yhtiön historiallisen suuret tappiot, jotka syntyivät liiketoiminnan laajentumisesta.
