Saimaan vesi pysyy korkealla, mutta laskee
Saimaan vedenpinta näyttää kääntyneen laskuun. Taso Lauritsalassa on 76,50 metriä merenpinnan yläpuolella, mikä on viitisen senttiä syyskuun alkua alempana.
Keskiennuste osoittaa vastaavan laskun jatkuvan koko syksyn. Silti vedenpinta näyttää pysyvän selvästi tavoiterajan yläpuolella vuoden lopulle saakka.
Saimaaseen tulee edelleen runsaasti vettä valuma-alueelta, mutta myös lisäjuoksutus pidetään tasolla tuhat kuutiometriä sekunnissa.
Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Savo
Kokoomuksen ja Keskustan kesäkokoukset samaan aikaan samassa paikassa
Eduskuntaryhmät kokoustavat kumpikin 22.8. Mikkelissä.Yhteistä ohjelmaa on luvassa, vaikka yhteinen paikka ja aika olivatkin sattumaa.
Mökkeilijät avasivat rahahanansa – rautakaupassa eletään nyt joulua
Lomautukset ja synkät talousuutiset ovat saaneet kuluttajat siirtämään hankintojaan. Myynnin uskotaan kuitenkin kasvavan jo tulevana syksynä.
Yhdeksän aitiota ja ravintolatilat uuden jäähallin vetonauloina
Mikkelin Kalevankankaan jäähalli luovutetaan käyttäjille toukokuun lopulla. Jukuriorganisaatio on hallin pääkäyttäjä, mutta käyttömahdollisuudet paranevat muidenkin lajien edustajilla.
Mikkelin ja Kymenlaakson ammattikorkeakoulujen yhdistymiselle asetettiin takaraja
Ammattikorkeakoulut yhdistyvät viimeistään vuoteen 2017 mennessä. Varsinaista yhdistymispäätöstä ei ole kuitenkaan vielä tehty.
Huorittelu ja mukilointi nuorten seurustelun arkipäivää
Jopa joka neljäs nuori kokee väkivaltaa parisuhteessaan.
Maakuntahallitus rukkasi tuulivoimaa
Etelä-Savon maakuntahallitus katsoo kahdeksan alueen sopivan tuulivoimaloille maakunnassa.
Ennuste: Venäläisten kiinteistöomistukset Suomessa lähes viisinkertaistuvat
Työ- ja elinkeinoministeriö arvioi, että venäläiset omistavat yhteensä noin 25 000 kiinteistöä Suomessa vuonna 2030. Tällä hetkellä venäläiset omistavat 5 350 – 6 200 kiinteistöä, asuntoa ja loma- tai viikko-osaketta Suomessa.
Valkoinen Porsche ja rekisterikilpi DAD-6 kääntävät ihmisten päät
Kangasniemeläinen Pentti Kettunen haaveili pitkään urheiluauton hankkimisesta. Lopulta unelma toteutui. Menopeliäkin enemmän hämmästystä herättää kylillä auton erikoinen rekisterikilpi.
Rekisterikilvet kelpaavat yrityksille myös mainospaikoiksi
Kekseliäät yrittäjät mainostavat kirjan- ja numeroyhdistelmillä autojensa rekisterikilvissä yrityksensä tuotemerkkiä tai yritystään.
Sota-ajan aineistojen kunnostaminen jatkuu Mikkelissä
Pääesikunta, Suomen Elinkeinoelämän Keskusarkisto ja Kansallisarkisto ovat sopineet, että vuonna 2008 alkanutta projektia jatketaan vuoden 2015 loppuun asti.
