SaiPan talous nousussa
Liiga-SaiPa Oy jäi voitolle päättyneellä tilikaudella. Viime vuonna Saipa teki tappiota runsaat 900 000 euroa.
Liiga-SaiPa Oy teki päättyneellä tilikaudella 2011-2012 voitollisen tilinpäätöksen. Voittoa kertyi 144 000 euroa, kun edellisellä tilikaudella yhtiö teki tappiota runsaat 900 000 euroa.
Yhtiön liikevaihto kasvoi vuodessa lähes 600 000 eurolla vajaaseen neljään miljoonaan euroon. Keskimäärin SaiPan otteluissa kävi noin 3400 katsojaa.
- Yhteistyökumppaneiden ja yleisön päätökset olivat suotuisia. Pystyimme kasvattamaan sekä yhteistyökumppanisopimuksia että yleisötuloja ja ravintolatoiminnan tulosta merkittävästi, SaiPan toimitusjohtaja Riku Kallioniemi kertoo.
Samalla SaiPassa pienennettiin kustannuksia.
- Koko toiminta katsottiin läpi. Suurin kuluerä on pelaajapalkat, joten pelasimme hieman halvemmalla joukkueella kuin edellinen kausi.
Kallioniemi katsoo, ettei rahaa nipistetty väärästä päästä.
- Edellisellä kaudella oli kallis joukkue, eikä silloinkaan päästy play offseihin.
Uudelle kaudelle toiveikkain mielin
Tulevalle kaudelle SaiPa odottaa pientä nousua yleisömäärään ja myös pelaajabudjetti kasvaa hieman. Pelaajiin käytettiin viime kaudella noin 1,2 miljoonaa. Seuraavaksi kaudeksi on varattu 1,3 miljoonaa.
Seuraavan kauden koko budjetti on yli 4 000 000 euroa. Tähän ei ole budjetoitu pääsyä play off -peleihin.
- Onhan meillä unelmia sinne pääsystä, mutta tämä on raakaa bisnestä. Jo SM-liigassa pelaaminen vaatii karkeasti neljä miljoonaa. Tarkoitus on pitää SaiPa liigakartalla, Kallioniemi sanoo.
Rahaa tarvitaan edelleen lisää, sillä edellisvuosien huonoista tuloksista kertynyttä velkaa on maksettavaksi edelleen.
- Riskinottokykymme ei ole kovin suuri, vaikka tase on paremmassa kunnossa kuin vuosi sitten. Jatkamme samoilla konsteilla kuin nytkin. Meidän tavaramerkki on ollut taistella. Meillä on yhtenäinen joukkue, joka taistelee menestyksestä. Menestys on aina monen asian summa, Riku Kallioniemi tuumaa.
Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Karjala
Palo ilmastoinnin konehuoneessa tyhjensi kauppakeskuksen
Lappeenrantalaiseen kauppakeskus Iso-Kristiinaan levisi savua ilmastoinnin mukana konehuoneessa syttyneestä palosta.
Vastuullinen kesäduunikampanja haastaa työnantajat
Millaisia kesätyömuistoja sinulla on? Oletko kenties pyyhkinyt pölyjä, järjestellyt lehtiä tai kantanut lankkuja työmaalla? Kesätyökokemus voi riippua paljon myös siitä, miten työnantaja suhtautuu sinuun. Vastuullisen kesäduuni-kampanjan tavoitteena on kehittää työnantajien valmiuksia tarjota nuorille innostava ja opettava kesätyökokemus.
Ylen sääkuva päätyi laittomasti Nanson markkinointivideoon
Keväällä Yle.fi-sivulla julkaistu lukijan ottama revontuli-kuva on päätynyt laittomasti Lenita Airiston tuottamaan Nanson markkinointivideoon. Nanso Group ei tiennyt, että videolla rikotaan tekijänoikeuksia.
Kärnä: Uusiin ministereihin on vaikea samaistua
SDP:n imatralaisen kansanedustajan Jukka Kärnän mielestä demareiden nuotta vuotaa miehistä ja ihmisten on vaikea samaistua uusiin naisministereihin. Kärnä painottaa, että miesäänestäjät on saatava takaisin.
VR myy lippuja lakossa oleviin busseihin
VR:n verkkokauppa myy Tikkurila-Helsingin lentoasema -välille bussilippuja, vaikka linja ei ole kulkenut Veolian lakon takia Vantaalla päiväkausiin. VR:n viestintäpäällikkö sanoo, että äkillinen lakko ei ole syy poistaa reittejä verkkokaupasta.
Myyräkuumetta voi ehkäistä loukuilla
Tautitapausten odotetaan lisääntyvän populaation kasvun myötä.
Keskustele: Onko Timo Soini mielestäsi sovinisti?
SDP-leirissä Timo Soinin kommentit ministerikierrätyksestä on tulkittu naisvihamielisiksi.
Vuoden työmatkapyöräilijää ehtii vielä ehdottaa
Lappeenrannassa haetaan jälleen ilmiantoja vuoden työmatkapyöräilijästä. Ehdotukset tulee tehdä 27.5. mennessä
Myyrien määrä kääntyy tänä kesänä kasvuun
Myyräkanta vaihtelee Etelä-Suomessa tyypillisesti kolmen vuoden sykleissä.
Kesäduunia vastuullisesti nuorille
Vastuullinen kesäduuni -kampanja haastaa paikallisia yrityksiä ja yhteisöjä mukaan vastuullisiin duunitalkoisiin. Kesäduunikoutseja koulutetaan maanantaina Lappeenrannassa.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.
Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.