Sairaalabakteeria löytyi ennätysmäärin
Sairaalabakteeri iski viime vuonna ennätysmäärään ihmisiä, kertoo Mediuutiset. Huonoin tilanne on Pirkanmaan sekä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirien alueilla.
Väestöön suhteutettuna MRSA-bakteeria oli eniten Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä. Sairaanhoitopiirien mukaan tartuntoja oli viime vuonna yli 1700, mikä on yli 400 tartuntaa enemmän, kuin vuotta aiemmin.
Sairaalabakteeri voi tarttua myös potilaiden läheisiin. Asia kävi ilmi Varsinais-Suomessa tehdyissä tutkimuksissa, joissa testattiin tartunnan saaneiden potilaiden perheenjäseniä.
Tuoreimmat aiheesta: Tampere
Laulua voi aistia keholla
Laulajan ääni ja ilmaisu voivat vaikuttaa kuulijaan kehollisesti. Tuoreen väitöstutkimuksen mukaan pelkkä tunnerekisteri ei riitä kuvaamaan laulun vaikutuksia kuuntelijassa. Anne Tarvainen testasi tutkimuksessa itseään.
Udmurtian mummo-ilmiö nostaa vähemmistökysymykset esille
Äiti-Venäjä on tottunut pitämään kakaransa kurissa mutta nyt yksi sen lapsista on päässyt kansainvälisesti esille.
Pirkanmaan maisema-alueet inventoidaan
Pirkanmaan valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden joukkoon etsitään kesällä uusia kohteita.
Mökkeilijä ei ajattele omaa rantaa pidemmälle
Oman mökkirannan kunto ja kohtalo kiinnostavat kaikkia, mutta harva jaksaa huolehtia rantaan kytkeytyvän suuremman vesistön tilasta. Väkeä valistetaan nyt ajattelemaan vesiasioissa kauaskantoisemmin.
Kadonnut tamperelaismies löytyi
Kadonneeksi ilmoitettu Pentti Rantanen löytyi Turusta.
Köyhäkin pääsee kunnallisvaaliehdokkaaksi
Puolueet hakevat kiihtyvään tahtiin ehdokkaita syksyn kunnallisvaaleihin. Yle Tampere sai yleisöltä pyynnön selvittää, onko köyhällä asiaa valtuustoon.
Väitös: Sijoittaminen nostaa itsetuntoa
Sijoittaja ei hae ainoastaan korkeinta mahdollista rahallista tuottoa. Voitoiksi lasketaan myös hauska ajanviete ja itsetunnon kohoaminen onnistuneiden sijoitusten myötä, todetaan tuoreessa väitöksessä.
Betoniautot saartoivat rattijuopon Ylöjärvellä
Koululaislapset joutuivat perjantaiaamuna väistelemään traktoria, jonka päihtynyt kuljettaja ohjasi bussipysäkille.
Viisisataa tahtoi mukaan TT:n Les Misérablesiin
Tampereen Teatteri antoi kaikille halukkaille mahdollisuuden hakea mukaan syksyllä 2013 ensi-iltansa saavaan Les Misérables -musikaaliin. 1800-luvun ranskalaisiin tunnelmiin pyrki viisisataa esiintymishaluista.
Poliisi kaipaa tietoja kadonneesta tamperelaismiehestä
63-vuotiaasta tamperelaisesta Pentti Rantasesta ei ole kuultu tiistai-illan jälkeen.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.