Sairaalassa entistä enemmän sikainfluenssapotilaita
Sikainfluenssa alkaa näkyä Tampereen yliopistollisen sairaalan vuodeosastoilla. Keskiviikkoaamuna osastolla oli hoidossa kaikkiaan 57 potilasta, kun heitä tiistaina oli 25. Sikainfluenssarokotteet ovat loppuneet monilta terveysasemilta Tampereella.
Tehohoidossa oli keskiviikkona aamulla neljä aikuista sikainfluenssapotilasta. Lisäksi Taysin Sydänkeskuksessa sekä Valkeakosken ja Vammalan aluesairaaloissa oli muutama sikainfluenssapotilas.
Koko Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä oli keskiviikkona vuodeosastoilla hoidettavana yhteensä 64 potilasta, joista 16 oli lapsia.
Lastentaudeissa keskussairaala varautuu avaamaan pandemiaosaston, jos alle 15-vuotiaiden potilaiden määrä kasvaa ja infektio-osasto täyttyy. Myös pandemiapuhelinneuvontaan on lisätty henkilökuntaa.
Sairaanhoitopiirissä on edelleen vähennetty lääkärinvastaanottoja keuhko-, syöpä- ja lastensairauksien erikoisaloilla. Lisäksi Ylä-Pirkanmaan perusterveydenhoidon terveysneuvonta on suljettu diabetespoliklinikan ja hoitajavastaanottojen osalta.
Rokotteet loppu monista paikoista
Tampereella suurin osa alle 65-vuotiaista riskiryhmistä on jo rokotettu sikainfluenssaa vastaan. Perjantain ja maanantain kaltaisia jonoja ei esimerkiksi Tammelan asemalla ole enää ollut.
Joiltakin asemilta kuten Hatanpäältä ja Kaukajärveltä rokotteet ovat loppuneet, mutta esimerkiksi Pyynikillä ja Tammelassa annoksia on vielä jäljellä ja rokotukset jatkuvat.
Torstaina Tampereelle odotetaan uutta, noin 5 000 annoksen rokote-erää. Seuraavana rokotusvuorossa ovat pikkulapset puolesta vuodesta lähes kolmivuotiaisiin.
Tuoreimmat aiheesta: Tampere
Pirkanmaan maisema-alueet inventoidaan
Pirkanmaan valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden joukkoon etsitään kesällä uusia kohteita.
Mökkeilijä ei ajattele omaa rantaa pidemmälle
Oman mökkirannan kunto ja kohtalo kiinnostavat kaikkia, mutta harva jaksaa huolehtia rantaan kytkeytyvän suuremman vesistön tilasta. Väkeä valistetaan nyt ajattelemaan vesiasioissa kauaskantoisemmin.
Kadonnut tamperelaismies löytyi
Kadonneeksi ilmoitettu Pentti Rantanen löytyi Turusta.
Köyhäkin pääsee kunnallisvaaliehdokkaaksi
Puolueet hakevat kiihtyvään tahtiin ehdokkaita syksyn kunnallisvaaleihin. Yle Tampere sai yleisöltä pyynnön selvittää, onko köyhällä asiaa valtuustoon.
Väitös: Sijoittaminen nostaa itsetuntoa
Sijoittaja ei hae ainoastaan korkeinta mahdollista rahallista tuottoa. Voitoiksi lasketaan myös hauska ajanviete ja itsetunnon kohoaminen onnistuneiden sijoitusten myötä, todetaan tuoreessa väitöksessä.
Betoniautot saartoivat rattijuopon Ylöjärvellä
Koululaislapset joutuivat perjantaiaamuna väistelemään traktoria, jonka päihtynyt kuljettaja ohjasi bussipysäkille.
Viisisataa tahtoi mukaan TT:n Les Misérablesiin
Tampereen Teatteri antoi kaikille halukkaille mahdollisuuden hakea mukaan syksyllä 2013 ensi-iltansa saavaan Les Misérables -musikaaliin. 1800-luvun ranskalaisiin tunnelmiin pyrki viisisataa esiintymishaluista.
Poliisi kaipaa tietoja kadonneesta tamperelaismiehestä
63-vuotiaasta tamperelaisesta Pentti Rantasesta ei ole kuultu tiistai-illan jälkeen.
Insinöörejäkin tarvitaan vuokratyöläisiksi
Taloudellisesti epävarmoina aikoina työnantajat eivät palkkaa vakituista työvoimaa. Henkilöstövuokrausfirmat sijoittuvatkin nyt korkealle esimerkiksi Kauppalehden nopeimmin kasvavien yritysten listalla.
Tampereella sytytelty tulipaloja
Lämmin ilma on saanut aikuiset liikkeelle ja yö on ollut hätäkeskuksessa kaiken kaikkiaan kiireinen.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.