Sakea hyttyskesä kiusaa myös lemmikkejä
Pahasti syötyjä koiria hakeutuu eläinlääkärille etenkin alkukesästä. Allerginen reaktio saattaa olla ulkona oleville eläimille jopa vaarallinen; hyttysparvien kerrotaan tappaneen jopa lehmiä.
Hyvä hyttyskesä on riesa kaksijalkaisten lisäksi myös monille kotieläimille. Etenkin paljon ulkona viihtyvät ohutkarvaiset koirat saattavat kärsiä verenimijöiden kesteistä.
Eläinlääkärille asti hyönteisten hyökkäyksen kohteeksi joutuneita koiria tulee aina silloin tällöin. Yleensä tällaista tapahtuu alkukesästä, kun lemmikit eivät ole vielä tottuneet pistoihin.
- Peruspuremat eivät tietenkään hoitoa vaadi, mutta jos iho on erityisen ärtynyt, niin kyllähän se vaikuttaa eläimen hyvinvointiin, eläinlääkäri Paavo Miettinen kuopiolaisesta pieneläinvastaanotto Rakista ja Katista kertoo.
Koiran kutiavaa ihoa voi hoitaa normaalilla ihmisille tarkoitetulla kortisonivoiteella. Ääritapauksissa eläimelle voidaan antaa antibiootteja tai antihistamiinia. Jälkimmäisen suhteen Miettinen on kuitenkin varovainen, sillä sen vaikutuksista koirille ei ole kovin hyviä näyttöjä.
Puutiaiset hyttysiä pahempia
Hyönteisten hyökkäyksissä vaaravyöhykkeellä ovat yleensä ohutkarvaiset koirarodut. Paksukarvaisemmillakin yksilöillä esimerkiksi vatsanseutu tai kuononpää saattavat olla vertaimeville hyönteisille helppoja kohteita.
Varsinaisena uhkana Miettinen ei osaa hyönteisiä pieneläimille pitää. Silti hän kertoo kuulleensa tapauksista, joissa suuri hyttys- tai mäkäräparvi olisi vienyt hengen jopa lehmältä.
- Ei tällaisia kuitenkaan usein tapahdu. Ja syynä on luultavasti ollut allergia, eläinlääkäri rauhoittelee.
Miettisen mukaan pahin kesäriesa koiralle ovat edelleen puutiaiset. Ongelma ei ole niinkään pelätty borrelioosi vaan puremista johtuneet tulehdukset.
- Paukamat voivat olla yllättävänkin suuria. Ja tulehtuessaan ne vaativat aina hoitoa.
Tuoreimmat aiheesta: Luonto
Mustikasta hyvä sato joka toinen vuosi
Jos kevätkelit jatkuvat kauniina, kukkii mustikka Oulun korkeudella jo ensi viikolla. Mustikan sato vaihtelee lähes joka toinen vuosi. Oikein hyvän satovuoden jälkeen kasvi näyttää keräävän voimia seuraavana kesänä.
Päiväkodin leiriviikolla nokosetkin nukutaan ulkona
Moni lapsi viettäisi mielellään varsinkin kesäisin kaiken aikansa ulkona. Luontopainotteisessa Pitkäniemen päiväkodissa Nokialla vietetään parhallaan leiriviikkoja, jolloin ruoka tehdään nuotiolla ja päiväunetkin nukutaan teltassa.
Ilmastopaneeli: Päästökauppaan uutta potkua, uusiutuvan energian tuet käyvät kalliiksi
Eturivin ilmasto- ja energiatutkijat vaativat EU:lta ripeitä päätöksiä päästökaupan pelastamiseksi. Suomen ilmastopaneelin tuoreen raportin mukaan päästöoikeuden alhainen hinta ei enää ohjaa teollisuutta lainkaan hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen. Päästöjä leikataan nyt EU:ssa uusiutuvan energian tuilla, mikä on kallista veronmaksajille.
Talvivaara haluaa eroon 9 miljoonasta kuutiosta jätevettä
Talvivaaran kaivos haluaa laskea jätevesiä ulos huomattavasti aiempaa arviota enemmän. Yhtiö on aiemmin kertonut haluavansa eroon kevään aikana noin neljästä miljoonasta kuutiometristä liikavesiä. Sulfaattikuormitus nousisi lähivesissä yli 32 miljoonaan kiloon.
Pihka parantaa haavat
Pihka parantaa haavat, sen tiesivät jo esi-isämme ja heidän esi-isänsä. Mutta miksi, se on selvitetty toden teolla vasta nyt. Väitöskirjatasolla.
"Suomen hyttyset kuin lintuja"
Maahanmuuttajat pääsivät kokeilemaan puiden istuttamista Laukaassa. Kongolainen Rukikiza oli tilaisuudesta innostunut, vaikka hyttyset häntä hieman pelottavatkin.
Mätäjoen myrkkyvuotoa tutkitaan ympäristörikoksena
Poliisi jatkaa kuulusteluja Helsingin Mätäjoen myrkkyvuotoon liittyen koko loppuviikon. Tällä hetkellä tapaus vaikuttaa poliisin mukaan ympäristörikokselta. Tarkkaa rikosnimikettä ei kuitenkaan ole vielä tiedossa.
Kesä koittaa kullankaivajalle
Kesä on pikkuhiljaa tullut koko Lappiin. Kullankaivaja Topi Jokiniemi tuli kultamailleen Lemmenjoelle jo kuukausi sitten. Valtaus on talven jäljiltä kunnostettu pihat siivottu ja tositoimiin aletaan aivan näillä hetkillä. Hommia paiskitaan kultamailla syyskuun loppuun ja maalikylissä käydään vain ruuanostossa.
Nokkonen ei suuta polta
Kunnon kulinaristi kulkee juuri tähän vuodenaikaan katse tiukasti maassa. Koriin voi poimia monenlaisia kasveja kotikeittiössä hyödynnettäväksi, yksi tunnetuimmista villivihanneksista lienee nokkonen.
Näin eroon tuholaisista ja sienitaudeista kotikonstein
Radiopuutarhuri kokosi hyödyllisiä vinkkejä ja kotikonstein toteuttavia reseptejä sienitautien ja tuhoeläinten torjuntaan puutarhassa.
