Tiede |

Saksalainen renkaanvaihto on tiedettä

Saksassakin nykyään lähes kaikkiin autoihin vaihdetaan keväällä kesäisemmät kumit. Pyöränvaihto asiaan vakavasti suhtautuvassa rengasliikkeessä ei ole meikäläisittäin tuttu, pikaisesti tapahtuva asennustyö, vaan jo lähes pienimuotoinen perushuolto.

Asentaja vaihtaa rengasta.
Saksalainen asentaja ei kolhi alumiinivanteita pultteja kiinnittäessään. Kuva: YLE

Saksan talvirenkaat eivät ole kovin kummoisia. Pohjoismaisia olosuhteita varten ne eivät olekaan, sillä lähes kaikki talvirenkaiksi kutsuttavat kumit ovat vähintään 210 kilometriä tunnissa kestävää nopeusluokkaa.

Saksalaisautoissa tyypillisin talvesta muistuttava esine on törkeän näköinen pakollinen tarra kojelaudassa, joka muistuttaa laatuautojen kuljettajia, että auton alla olevilla renkailla ei saa ajaa auton mahdollistamaa huippunopeutta.

Putsausta ja punnitusta

Saksalainen pyöränvaihto sisältää yllättäviä ohjelmanumeroita. Protokollan mukaan rengashotellissa säilytetyt ja puhtauttaan kiiltelevät pyörät tasapainotetaan uudelleen joka kerta ennen alle laittoa.

Talvipyörien hellävaraisen irrottamisen jälkeen puhdistaa asentaja ensiksi pyöräntuennan osat huolellisesti. Navan ja pulttien kierteiden on oltava erityisen puhtaita, jotta kesäpyörät saadaan kiinnitettyä asiallisesti. Ruostetta ei pinnoille jätetä.

Ennen kesäpyörien asentamista käydään läpi kaikki, mitä lokasuojan sisältä löytyy. Ellei asiakas erikseen vaadi, vaihtaa asentaja samalla renkaanvaihtoreissulla tarvittaessa uudet jarrupalat ja tarkistaa jarruletkut.

Rengaspaine ja pulttien kiinnitys ei ole sinne päin

Saksalainen ammattiylpeydellä varustettu asentaja ei ikinä kehtaisi kolhia alumiinivanteita pultteja kiinnittäessään. Pyörät kiristetään lopulta oikeaan tiukkuuteen käsin momenttiavainta käyttäen. Rengaspaineet tarkistetaan kalibroidulla mittarilla kymmenyksen tarkkuudella oikeaan lukemaan.

Hienoimmissa paikoissa asentaja saapuu valkoisessa takissaan raportoimaan asiakkaalle asennuksen edistymisestä ja tehdyistä toimenpiteistä. Lisäksi hän tuo dokumentin, jossa kiristysmomentti ja rengaspaineet ovat nähtävissä. Premium-auton ollessa kyseessä asentaja saattaa vielä käväistä koeajolla.

Saksalainen tarkkuus laatuliikkeiden pyöränvaihdossa saattaa naurattaa suomalaista renkaanvaihtajaa. Rengasketjut ovat kuitenkin usein saksalaismedioiden erilaisten sokkotestien kohteena. Testeissä asennuksen ja palvelun osalta huonosti pärjänneet nolataan armotta.

Pyöränvaihto oheistöineen saattaa viedä parhaimmillaan tunnin. Lopuksi asentaja poistaa kojelaudasta pakollisen talvirenkaan nopeusluokasta varoittavan tarran. Sen jälkeen on asiakkaan taas henkisesti mukavampi siirtyä autobahnalla vasemmalle kaistalle.

Lähteet:
YLE Uutiset / Marcus Ziemann

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Tiede

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä