Terveys |

Saksalaislehti: Silmistä voi havaita reuman, diabeteksen ja verenpainetaudin

Eri sairaudet aiheuttavat silmän verkkokalvoon erilaisia jälkiä. Jotkut näistä jäljistä voidaan tunnistaa ensi silmäyksellä, toiset vaativat silmälääkärin tutkimusta.

Näön tarkastamisessa käytetty taulu, jossa on eri suuntiin olevia kirjaimia.
Kuva: Jyrki Valkama / Yle

Silmistä voidaan nähdä sairauksia jo varhaisessa vaiheessa, kirjoittaa saksalainen Focus-lehti verkkosivuillaan. Silmistä voi todeta esimerkiksi reumatismin, diabeteksen ja verenpainetaudin.

Saksan silmälääkäreiden liiton edustajan silmälääkäri Georg Eckertin mukaan ihmisen terveydentilasta voi päätellä paljon silmien muutoksia katsomalla. Silmistä on hänen mukaansa mahdollista havaita monien sairauksien ensimmäiset merkit.

Eri sairaudet aiheuttavat silmän verkkokalvoon erilaisia jälkiä. Jotkut näistä jäljistä voidaan tunnistaa ensi silmäyksellä, toiset vaativat silmälääkärin tarkempaa tutkimusta.

Eckertin mukaan esimerkiksi verisuonten kunnon voi tarkistaa kaikkein helpoimmin silmän verkkokalvolta. Sydäninfarktin ja aivohalvauksen riskit voidaan myös päätellä verkkokalvoa tutkimalla.

Myös diabetekselle tyypillisiä muutoksia voi havaita silmistä.

Tuoreimmat aiheesta: Terveys

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä