Saksalaistesti: Energiansäästölamput luvattoman huonoja
Saksalaisia puhuttavat energiansäästölamput. Arvovaltaisen kuluttajalehden lampputestin tulos oli masentava: lamput eivät kestäneet luvattua käyttöikää, ne säteilivät ympäristöönsä yllättävän paljon, sisälsivät elohopeaa, ja kaiken huipuksi valaisivat vielä usein huonosti.
Testissä oli mukana 16 erimerkkistä energialamppua. Hädin tuskin kolmasosa lampuista sai arvosanan tyydyttävä. Osa oli suorastaan huonoja. Öko-Test -lehden tekemän testin jälkeen myös yhä useammat lääkärit ja tieteentekijät ovat käyttäneet energialampuista kriittisiä puheenvuoroja.
Asiantuntijat varoittavat huonolaatuisen valon pitkäaikaisvaikutuksista kuten lisääntyneestä päänsärystä, neurologisista vaivoista, hormoniongelmista ja jopa syöpäriskistä.
Testissä jotkut lamput myös säteilivät ympäristöönsä selvästi enemmän kuin mitä normit sallivat esimerkiksi tietokoneiden näyttöpäätteille. Lehti suositelikin, että jos haluaa pelata varman päälle, ja on herkkä elektronisille laitteille, energiansäästölamppuja kannattaisi käyttää vain katossa ja seinillä, eikä esimerkiksi yöpöydällä tai työpöydällä lukuvalona.
Säästöä ja säästöä
Energiansäästölamppuja perustellaan vähäisellä energiankulutuksella. Niiden väitetään tarvitsevan jopa 80 prosenttia vähemmän sähköä kuin vanhojen hehkulamppujen.
Testissä kuitenkin kallein lamppu yllätti "energiaystävällisyydellään", se kulutti virtaa jopa enemmän kuin vastaavan kokoinen hehkulamppu, eikä kaiken kukkaraksi oikein antanut valoakaan!
Yleisesti testin energiansäästölamput kuluttivat kyllä energiaa hehkulamppuja selvästi vähemmän, mutta lamppujen välillä oli suuria merkkikohtaisia eroja, ja jos kallis lamppu sammuu ennen aikojaan ja sitä käytetään harvoin, on säästöjen kanssa niin ja näin.
Kestää, ei kestä
Energiansäästölamppuja on voimakkaasti markkinoitu pitkäikäisyydellä. Saksalaistestin aikana suurin osa lampuista lakkasi kuitenkin toimimasta huomattavasti luvattua tuntimäärää aikaisemmin.
Pakkauksessa kerrottu valomäärä ei pitänyt myöskään aina paikkaansa. Jotkut lamput antoivat selvästi vähemmän valoa kuin vastaavan kokoinen hehkulamppu.
Hiipuu pakkasessa
Kylmässä osa lampuista myös syttyi hyvin hitaasti. Kun pakkasta oli yli 20 astetta, kesti joillakin lampuilla syttyminen useita minuutteja. Valaistusteho myös heikkenee kylmässä. Tämän on jokainen havainnut myös Suomen pakkasissa.
- Yli 20 asteen pakkasissa valon tuotto laskee, koska kaasupaine pienenee lampussa kylmästä johtuen. Valotehoa voi olla enää vain 20 prosenttia jäljellä yli 20 asteen pakkasissa.
- Energiansäästölamppu toimii kylmässä ulkovalona parhaiten mahdollisimman tiiviissä valaisimessa, jonka sisäilmaa lamppu lämmittää, neuvoo erikoistutkija Eino Tetri Aalto-yliopiston teknillisestä korkeakoulusta.
Teknillisessä korkeakoulussa on myös käynnistynyt valaistustutkimus, jossa on lamppujen välisessä vertailussa mukana myös energiansäästölamppuja. Tuloksia saadaan loppuvuodesta.
Ja vielä jäteongelmakin
EU kielsi elohopeaa sisältävien laitteiden kuten kuume- ja ilmanpainemittarien käytön kotitalouksissa vajaa vuosi sitten. Nyt ihmetellään miksi elohopeaa on saanut käyttää energiasäästölampuissa. Rajaksi on asetettu viisi milligrammaa.
Saksalaistietojen mukaan varsinkin halvoissa kiinalaislampuissa epäillään elohopeamäärien ylittyvän moninkertaisesti. On vaikeampi valmistaa vähän elohopeaa sisältävä lamppu. Kun elohopeaa laittaa "riittävästi", lamppu ainakin toimii.
Ympäristöviranomaiset paikalle?
Kohun jälkeen Saksassa kysytään miten tulisi menetellä kun energiansäästölamppu putoaa ja menee rikki; kulkeutuuko näkymätön elohopea hengitysilman mukana elimistöön? Hehkulamppujen asemesta olisi pitänyt kieltää energiansäästölamput, purki eräs lehdenlukija tuntojaan testin jälkeen.
Katseet ovat nyt led-valoissa, joiden odotetaan jo lähivuosina korvaavan energiansäästölamput. Ja korvattavaa riittää, sillä samalla perusteella millä EU kielsi hehkulamput, myös halogeenivalot ovat nyt seuraavana kieltolistalla: kuluttavat liikaa energiaa.
Tuoreimmat aiheesta: Tiede
Älypakkaus neuvoo ja tarkkailee
Maitopurkit ja lääkepakkaukset voivat kohta olla media muiden joukossa. Pakkauksiin lisättävät sirut ja koodit antavat lisätietoa ja opastavat, mutta voivat myös kerätä tietoa tuotteen ostajasta.
Avaruustaksin ensimmäinen telakointi onnistui
Dragon-kapseli on kiinnittynyt kansainväliseen avaruusasemaan. Tavoitteena on säännöllinen kaupallinen liikenne asemalle.
Kiistelty superteleskooppi pannaan kahtia
SKA-teleskoopista kiistelleet Etelä-Afrikka ja Australia saavat kumpikin osansa. Kun antennit ovat pystyssä, SKA:lta kysytään, onko avaruudessa elämää.
Geenilöytö lupailee miesten e-pilleriä
Geeni pysäyttää siitiöiden kypsymisen. Löydöstä toivotaan apua myös hedelmättömyyden hoitoon.
Tutkijat yrittävät löytää Isojalan dna-näytteen
Oxfordin yliopiston ja Lausannen eläintieteellisen museon tutkijat toivovat saavansa tutkittavakseen karvanäytteitä. "Dna-todisteita ei voi väärentää."
Tutkijat: Maa Uuden-Seelannin alla järisee kaiken aikaa
Sadan metrin syvyydestä saadut tiedot kertovat, ettei Eteläsaaren seisminen murtuma ole ikinä hiljaa. Saarelle ennustetaan suurmaanjäristystä 40 vuoden aikana.
Lohikäärmeen lähtö avaruuteen onnistui toisella yrittämällä
Ensimmäinen kaupallinen avaruusalus yrittää telakoitua kansainväliseen avaruusasemaan. Tavoitteena on säännöllinen rahti- ja henkilöliikenne.
Tyrannosaurus Rexin serkun huutokauppa herätti riidan
Yhdysvaltalainen huutokauppakamari myi maanantaina harvinaisen lihansyöjäsauruksen luurangon. Tutkijoiden mukaan se voi olla peräisin vain Mongoliasta, jonka laki kieltää fossiilien viennin.
Aurinko pimenee osittain ensi yönä
Auringonpimennys näkyy vain Lapissa maanantaina aamuyöllä. Seuraava osittainen pimennys vuonna 2015 näkyy koko maassa.
Kaupallinen lento avaruusasemalle kaatui tekniseen ongelmaan
Ensimmäinen kaupallinen lento kansainväliselle avaruusasemalle lykkääntyy teknisen ongelman vuoksi. Nasa toivoo SpaceX-yhtiöltä säännöllistä rahti- ja ihmisliikennettä.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.