Ulkomaat

Saksan valtiovarainministeri väläyttää EU:n yhteistä bensaveroa pakolaiskriisin vuoksi

Wolfgang Schäublen mukaan verolla voisi kattaa Schengen-alueen ulkorajojen tehokkaan valvonnan kustannukset.

Valtiovarainministeri Wolfgang Schäuble ennen hallituksen istunnon alkua Berliinissä 13.01.2016.
Valtiovarainministeri Wolfgang Schäuble ennen hallituksen istunnon alkua Berliinissä 13. tammikuuta. Kuva: EPA / Kay Noetfeld

Saksan valtiovarainministeri Wolfgang Schäuble on ehdottanut EU-maille yhteistä bensaveroa, jonka tuotot käytettäisiin pakolaiskriisin aiheuttamiin kuluihin.

Schäuble teki ehdotuksensa saksalaislehti Süddeutsche Zeitungin lauantaina julkaisemassa haastattelussa.

– Olen sanonut, että jos kansallisten budjettien ja eurooppalaisen budjetin varat eivät riitä, sovitaan sitten esimerkiksi niin, että perimme joka litrasta bensiiniä tietyn suuruisen veron, Schäuble sanoi lehden mukaan.

Hän kertoi olevansa valmis perustamaan "halukkaiden koalition" maista, jotka ovat valmiit maksamaan, vaikka kaikki jäsenvaltiot eivät tahtoisikaan mukaan yhteisveroon.

– Meidän täytyy nyt varmistaa Schengen-alueen ulkorajan pitäminen. Tämän ongelman ratkaisu ei saa kaatua rajallisiin rahavaroihin, sanoi Schäuble.

Saksalaisten arvossapitämä veteraanipoliitikko Schäuble kuuluu liittokansleripuolue CDU:n näkyvimpiin johtohahmoihin.

Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat

Pääuutiset

Kotimaa

Pienen leipomon tili ei juuri kartu sunnuntaileivän leipomisesta: "Oma vapaa-aika vain vähentynyt"

Sunnuntaileivän leipominen kiikkuu varsinkin pienissä leipomoissa kannattavuuden rajamailla. Ylivieskalainen Pohjanmaan Leipomo on yksi harvoista paikallisleipomoista, joka tekee leipää nykyään kaikkina seitsemänä viikonpäivänä. Toistaiseksi leipomo on pärjännyt, vaikka omistajankin vapaapäivät ovat vähentyneet. Sunnuntaikauppa ei välttämättä edes lisää työtä, vaan vähentää sitä joltain muulta päivältä.

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä