Saksassa sorsitaan miesautoilijoita - naisilla leveämmät parkkiruudut
Se on niin väärin. Kukapa ei haluaisi parkkeerata uutta autoaan leveään ruutuun, joka sijaitsee parkkitalon oven välittömässä läheisyydessä. Miehet hoi - älkää vaivautuko.
Saksassa naisautoilijoita on hemmoteltu vuodesta 1991 asti. Heitä varten on varattu yksityisissä parkkitaloissa ja moottoriteiden kahviloissa ikiomat parkkiruudut. Se ei ole pieni asia maassa, jossa yksityisautoilu kukoistaa ja vapaita parkkipaikkoja on yksinkertaisesti vaikea löytää.
Käytännössä jokainen parkkitalo varaa vähintään kymmenesosan paikoistaan naisautoilijoille. Kyse on vieläpä tavallista leveämmistä ruuduista.
Saksalaiset perustelevat käytäntöä naisten turvallisuudella. Ahtaissa parkkihalleissa ei ole mukava liikkua varsinkaan pimeään aikaan.
- Vaikka naisten turvallisuus ei tilastojen mukaan olekaan parantunut, niin subjektiivisesti katsoen he tuntevat olonsa nykyään paremmaksi, selittää Saksan autoliiton ADAC:in tiedottaja Carsten Zorger.
Miesten diskriminointia?
Kaikesta huolimatta myös miesautoilijat tuntuvat hyväksyneen tilanteen. Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.
Asiasta on nimittäin käyty myös oikeutta. Ja tuomarin sana on laki Saksassakin: miehiä ei tässä tapauksessa diskriminoida, sillä naisilla on suurempi vaara joutua ahdistelun kohteeksi kuin miehillä.
Tuorein oikeustapaus on viime syksyltä. Valittajana oli mies, joka kärsi 40 prosentin invaliditeetista. Hän joutui kävelemään parkkipaikalta 500 metriä työpaikalleen, kun taas naisten parkkipaikat olivat vain 20 metrin päässä portista.
Mies kävelee puolen kilometrin työmatkansa tulevaisuudessakin. Ei valitusoikeutta. Tilanne olisi saattanut olla toinen, jos miehellä olisi ollut esimerkiksi 50 prosentin invaliditeetti.
Naiset parempia kuskeja
Saksalaiset auto-onnettomuustilastot saavat jokaiselle sovinistille aamukahvin väärään kurkkuun. Niistä käy nimittäin yksiselitteisesti ilmi se, että naiset ajavat miehiä paremmin. Paljon paremmin.
- Naiset ottavat muun liikenteen huomioon eivätkä he aja yhtä aggressiivisesti kuin miehet. Tämän takia he aiheuttavat 30 prosenttia vähemmän liikenneonnettomuuksia kuin miehet, kertoo autoliiton tiedottaja Zorger.
Jos saksalaismies tasa-arvon puuskassaan kuitenkin parkkeraa autonsa naisille varatulle paikalle, hänen ei tarvitse pelätä sakkoja. Siihen ei riitä virkavallan voima. Tällainen toiminta on kuitenkin suhteellisen harvinaista. Saksassa sääntö on sääntö.
Miesten epäonnistunut vastaisku
Eteläsaksalainen parkkitalo keksi pari viikkoa sitten mainion julkisuuskikan. Uudessa hallissa oli näet kaksi parkkiruutua, joihin oli erityisen vaikea saada autoa mahtumaan. Niiden kohdalle maalattiinkin sitten kyltit merkiksi ensimmäisistä saksalaisista miesparkkipaikoista.
Sitten tehtiin testit. Ja tämä on noloa: Naiset parkkeerasivat autonsa miesten nimikkoruutuihin miehiä nopeammin.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Tornado teki täyttä tuhoa - Katso kuvat ennen ja jälkeen
Mooren kaupungin asukkaille jäi vain 16 minuuttia aikaa valmistautua läpimitaltaan lähes kilometrin mittaisen tornadon saapumiseen. Tornado raivosi Oklahoma Cityn esikaupunkialueilla maanantaina iltapäivällä paikallista aikaa. Sen tuulet puhalsivat yli 300 kilometriä tunnissa ja repivät kokonaisia kortteleita maan tasalle. Tornadon kohdalle osui Mooressa ainakin kaksi koulua, sairaala ja elokuvateatteri. Kuolleita on lähes sata.
Guatemalan entisen diktaattorin kansanmurhatuomio kaatui teknisiin virheisiin
Ríos Montt oli ensimmäinen Latinalaisen Amerikan diktaattoreista, jolle oli annettu tuomio kansanmurhasta. Tuomio ehti olla voimassa pari viikkoa. Nyt asia on käsiteltävä uudelleen.
Armani tahkoaa rahaa - toista on perikeskiluokkaisella vaatettajalla
Italialaisen Armanin myynti on rajussa kasvussa, mutta brittimerkki Marks & Spencer ei voi sanoa samaa, vaikka sen myymälöissä Britanniassa käy 21 miljoonaa asiakasta joka viikko.
Suomi opastaa Kiinaa vankeinhoidossa – pakkotyöleireistä luovutaan
Leireillä on vuosien varrella rangaista 3,5 miljoonaa ihmistä.
EU:n uimarantaraportti: Kyproksessa ja Italiassa puhtaampaa vettä kuin Suomessa
Kymmenessä EU-maassa uimavesien laatu oli erinomainen. Suomi kuuluu tähän joukkoon, mutta edellä on useita maita.
Syyrian armeija vahvistaa tulittaneensa Israelin ajoneuvoa
Syyria väittää tuhonneensa sen puolelle rajaa tulleen sotilasajoneuvon. Israel puolestaan sanoo, että ajokki kärsi ainostaan vaurioita eikä kukaan loukkaantunut.
Vanhemmat etsivät lapsiaan raunioista - tornado osui suoraan alakouluun Oklahomassa
Osa koululuokista ehti suojaan koulun wc-tiloihin. Kaikki oppilaat eivät kuitenkaan pelastuneet. Myös myrskysuojissa koettiin kauhun hetkiä, kun kodit tuhoutuivat ympäriltä.
Anna Politkovskajan murha uudelleen oikeuteen
Syytettynä on viisi murhasta epäiltyä. Murhan tilaajasta ei vieläkään ole selvyyttä.
Apple kiertänyt veroja Irlannin kautta - vältti miljardien tuloverot Yhdysvalloissa
Yhdysvaltain senaatti on paljastanut Applen laajan verosuunnittelujärjestelmän, joka on vienyt miljardien dollarien verotettavat tulot Irlantiin kirjattuihin yhtiöihin, jotka eivät ole verovelvollisia millekään valtiolle.
Suomalainen myrskynmetsästäjä taltioi tappajatornadon Oklahomassa - video
Yle Uutiset on saanut käyttöönsä ainutlaatuista materiaalia suomalaiselta myrskynmetsältäjältä, joka oli paikalla videokameransa kanssa, kun tuhoisa tornado iski Oklahomassa.
