Keski-Pohjanmaa |

Saksiniekkasaalistajan kesä on niukka

Jokirapu on tarttunut huonosti pyydykseen tänä vuonna. Näin kertovat ravustajat eri puolilla Suomea. Parhaimpina vuosina Aarne Kiiskilä on pyytänyt Sievin Vääräjoesta tuhansia jokirapuja. Näistä hienoimmat ovat päätyneet presidentin pöytään. Tänä vuonna elokuisena päivänä Kiiskilän saalis Vääräjoella jää niukaksi. Valtaosa saksiniekoista on palautettava kasvamaan.

Ravustaja Aarne Kiiskilä kokemassa rapumertaa Vääräjoella.
Kuva: Petra Haavisto / Yle

Vääräjoen vesi on 60-70 senttiä normaalia korkeammalla. Kiiskilän mukaan ravunpyynti on nyt erittäin vaikeaa, kun virta on voimakas.

- Rapu tykkää olla koskikohdissa, kivikoissa. Nyt sinne ei ole mitään asiaa, virta veisi merrat ja pyytäjän mennessään.

Kiiskilän kanssa lähdetään tutkimaan alavirtaan, ovatko ravut mönkineet mertoihin yön aikana. Mukana on mitta sekä kaksi sankoa: toisessa syöttejä, toinen on tyhjä saalista varten. 

- Kesä on ollut kylmä ja ravustus noin kolme viikkoa myöhässä normaalista, koska rapujen kuori ei ole vielä valmistunut.

Ravustaja nostaa ensimmäisen merran

- Täällä ei ole kuin yksi rapu ja se on liian pieni. Se laitetaan takaisin jokeen.

- Vieressä on toinen pyydys, siellä on alamittainen naarasrapu. Se ei ole vielä laskenut munia eikä vaihtanut kuorta. Vaikka olisi isokin rapu, ei voida ottaa, jos ei ole kuorta vaihtanut eikä ole puhdas. Vielä ainakin viikko menee, harmittelee Kiiskilä.

Ravustaja heittää vanhat syötit jokeen ja laittaa tilalle uudet. Parhaita syöttejä ovat ruutanat tai särjet.

- Niillä olen saanut parhaan tuloksen. Ruutana on pehmoinen kala ja siitä lähtee voimakas haju. Ahven ja hauki taas ovat petoja ravulle, joka hieman karttaa näitä kaloja.

Pyyntipaikka, josta on tavannut tulla paljon rapuja, suo tälläkin kertaa saalista. Merrassa on toistakymmentä rapua, mutta kaikki ovat alamittaisia.

- Ravun on oltava vähintään 10-senttinen. Tämäkin rapu jäi sentin määrämitasta. Rapu kasvaa noin sentin vuodessa, joten vie kymmenen vuotta ennen kuin rapu on määrämittainen.

Kiiskilä on tarkka mitatessaan, sillä tukkurit ovat tarkkoja.

- Rapu ei mene markkinoille, jos se on millinkin alamittainen, hän sanoo.

Saksensa menettäneille kasvaa uudet

Seuraavasta Vääräjoen rannan merrasta löytyy täysmittainen rapu.

- Tämä on taistelussa menettänyt toisen saksensa, eikä kelpaa myyntiin. Se laitetaan takaisin jokeen, ja sille kasvaa uusi saksi.

Yllättäen merrasta löytyy toinen samanlainen, yksisaksinen yksilö. Molemmat muuten täysimittaiset ravut täytyi laittaa takaisin. Seuraavassa merrassa on parikymmentä rapua, ja nyt löytyy täysmittaisiakin rapuja.

- Katso, tällä on vielä pikkuinen saksi, se on menettänyt aiemman ja sille on kasvanut uusi. Tämä menee läpi ostajalle, otetaan se mukaan.

Kiiskilä käy läpi merran muita rapuja, osa on naarasrapuja, osa liian lyhyitä. Ei paljolta näytä, kun saalissankoon kertyy kaksi rapua kahdestakymmenestä merrasta.

Vääräjoen saalis jää pieneksi

Aarne Kiiskilä pitäisi aika hyvänä 20-30 ravun saalista. Myös nyt saatu saalis osoittaa, että pieneksi jää saalis tänä vuonna. Parin ensimmäisen ensimmäisen ravustusviikon aikana Kiiskilän saalismäärä jää 50 rapuun. Kiiskilä  arvioi ravustuksen jatkonkin huonoksi, vaikka normaalisti heinä-elokuun vaihde olisi parasta aikaa.

- Ainahan sitä voi toivoa, mutta tällä hetkellä näyttää aika huonolta tilanne, koska naarasrapua ei voi ottaa ainakaan viikkoon. Jos ilma lämpenee, urosrapu vaihtaa uudelleen kuorta.

Tuoreimmat aiheesta: Keski-Pohjanmaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä