Säkylässä valmistaudutaan Syyria-operaatioon
Tarkoituksena on lähettää kahdeksan tarkkailijaa Suomesta Syyriaan. Enintään tarkkailuoperaatioon osallistuu kymmenen suomalaissotilasta.
Porin prikaatissa Säkylässä valmistaudutaan mahdolliseen Syyria-operaatioon osallistumiseen. Säkylään kokoontuu maanantaina valmennukseen kaksi henkilökunnan jäsentä ja kahdeksan reserviläistä.
Tarkoitus olisi, että Suomesta Syyriaan matkustaisi kahdeksan tarkkailijaa. Lähtö Syyriaan olisi 4. toukokuuta.
Ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta linjasi runsas viikko sitten, että Suomi valmistautuu osallistumaan Syyrian mahdolliseen tarkkailuoperaatioon enintään 10 sotilaan voimin.
Kahdeksan Suomesta matkustavan lisäksi tarkkailijaryhmään liittyy kaksi tällä hetkellä Lähi-idän sotilastarkkailijaoperaatio UNTSO:n palveluksessa olevaa. Näistä kahdesta henkilöstä toinen on jo Syyriassa ja toinen on siirtymässä alueelle myöhemmin.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Nuoren itsenäistyminen on muutakin kuin ikävuosia
Pesäpalloilija Vilma Leinosen elämä on kolmen viime vuoden ajan pyörinyt urheilun ja opiskelun merkeissä. Tänä keväänä Sotkamon urheilulukiosta ylioppilaaksi valmistuva nuori nainen on kasvanut vuosien aikana niin urheilijana kuin ihmisenäkin.
Tutkimus: Suomalaiset EU:n keskiarvoa hoikempia
Viimeisimmän Euroopan laajuisen selvityksen mukaan tuhdeimpia ovat unkarilaiset, keveimpiä romanialaiset, kertoo Deutsche Welle.
Sadat loukkaantuvat polkimilla - Liikenneturva muistuttaa unohtuneesta säännöstä
Jopa 90 prosenttia pyöräilyonnettomuuksista tapahtuu touko- ja marraskuun välisenä aikana. Yleisimmin onnettomuudet johtuvat autoilijan tai pyöräilijän huomiovirheestä risteyksissä.
Kiuru: Ministerinäytöt annettava kahdessa vuodessa
Uuden opetusministeri Krista Kiurun (sd.) mukaan SDP:n ministereillä oli alusta alkaen tiedossa, että heillä on kaksi vuotta aikaa saada aikaan suuria, muuten ministerinpesti ei välttämättä jatku.
Etupenkillä istunut kuoli rajussa törmäyksessä valaisinpylvääseen – kuski puhalsi 2,5 promillea
Kärkölässä Päijät-Hämeessä sattui kuolonkolari lauantain vastaisena yönä.
Yliluonnolliset kokemukset tutkijoiden syyniin
Turun yliopistossa alkaa kolme Suomen Akatemian rahoittamaa tutkimusprojektia, joilla pureudutaan ihmismielen syövereihin.
Kurkitanssia jo 20 vuoden ajan
Kookka-kurki sukii pihalla sulkiaan. Sen on syytäkin, sillä lauantaina Humppilassa vietetään hänen 20-vuotissyntymäpäiviään. Lintuharrastaja Jouko Alhainen järjestää lauantaina Ravintolapäivänä kurki-kahvilan Kookka-kurjelleen.
Suomen euroviisuklubilaiset glitterit kimaltaen finaaliin
Euroviisut huipentuvat lauantai-illan finaaliin, jossa myös Suomi on mukana. Euroviisuklubi OGAE Finlandin fanit näkyvät ja kuuluvat Malmössä viimeiseen asti. Suomalaisfanit uskovat Krista Siegfriedsin voitonmahdollisuuksiin.
Mansikoiden kasvattaminen vaatii ahkeran ahertajan
Ensimmäisiä kotimaisia mansikoita on jo saatavilla. Kasvihuonekasvatetut mansikat kypsyvät parhaillaan, avomaan mansikkaa saa vielä odottaa. Kasvihuonemansikka tarvitsee kasvaakseen ahkeran hoitajan ja oikeat olosuhteet.
Koululaisten arvosanoista kolmannes asennetta
Väitöstutkimuksen mukaan opettajat eivät arvioi oppilaitaan pelkän osaamisen perusteella.
