Lahti |

Salamapaikannin haistaa salamat

Viime viikkoina on salamoinut ja monet ovat omin silmin nähneet luonnonnäytelmiä, joissa salamat ovat hetkittäin värittäneet taivaan. Salamoita näkyy myös netissä. Suomessa on käytössä muutamia salamapaikantimia, jotka piirtävät sähköpurkauksista reealiaikaista kuvaa kartalle. Yksi tällainen salamapaikannin löytyy Artjärveltä Ursan tähtitornin kupeesta.

Kuva: YLE / Vihtori Koskinen

Ursan salamapaikannin sijaitsee Tähtikallion havaintokeskuksessa Artjärvellä. Yhden rakennuksen katolla nököttää pieni kännykän kokoinen rasia eli salamapaikannin, joka "haistelee" lähi-ilmakehää noin 400-500 kilometrin halkaisijan alueelta. Se paljastaa ilmakehässä tapahtuvat voimakkaat sähköpurkaukset, jotka ovat yleensä salamoita. Anturista tulevaa tietoa analysoi tietokoneohjelma.

- Nämä laitteet näyttävät suunnan aika hyvin oikein, mutta paikan tarkka alue alkaa hämärtyä kun etäisyyttää tulee noin 200 kilometriä. Ukkosalue saattaa olla todellisuudessa kauempana, kertoo Artjärven havainnointikeskuksen koordinaattori Jukka-Pekka Teitto.

Tarkemmin sijannin määrittämiseen käytetään kolmiomittausta.

- Suomessa on olemassa ukkostutkaverkko, johon me kuulumme. Tarkempi sijainti saadaan määriteltyä usean mittauspaikan tietojen avulla. Se paljastaa tietysti etäisyyden, mutta myös salamoinnin tiheyden, ukkosmyrskyn voimakkuuden ja suunnan, toteaa Teitto.

Seuraa salamoita netissä

Viime vuosina myrskybongaajien määrä on lisääntynyt huimasti. Tähtitieteellisellä yhdistyksellä Ursalla on myös myrskybongausjaosto. Artjärven salamapaikantimen antia voi tiirailla Tähtitieteellinen yhdistys Ursan nettisivuilla. Artjärven havainnointikeskuksen isäntä Jukka-Pekka Teitto arvioi, että sivustolla on kuukausittain tuhansia kävijöitä.

- Salaman tai ukkosen ääni ei kuitenkaan kanna kuin 20-30 kilometriä maksimissaan. Nettisivuilta voi vilkaista, että miltä lähipiiri näyttää jos on esimerkiksi lähdössä järvelle kalaan, Teitto neuvoo.

Viime viikon keskiviikkona salamoi enemmän kuin yli kymmeneen vuoteen. Vuorokauden aikana salamapaikanninverkko havaitsi Suomen alueella lähes 23 000 maasalamaa. Teitto uskoo, että tälle kesälle vielä siunaantuu ukkosoluja.

- Hyvin todennäköistä on, että tullaan näkemään ukkosia useammat kerrat. Hellejakso on jatkunut pitkään ja viikonlopuksi on taas tulossa lämmintä ilmamassaa. Kaikkein pahinta on jos lämpimän perään tulee kylmää ilmamassaa. Yleensä tämmöinen hellejakso päättyy voimakkaisiin ukkosiin.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Lahti

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä