Talous |

Salon kaupunginjohtaja iloitsee uusista työpaikoista: "Salosta löytyy koko paketti"

Salo sai eilen hyviä uutisia, kun amerikkalaisyritys vahvisti ryhtyvänsä valmistamaan kännyköitä kaupungissa. Kaupunginjohtajan mukaan neuvottelut käynnistyivät viime syksynä. Hän on kuitenkin yritystä varovaisempi arvioissaan syntyvien työpaikkojen määrästä.

Salon kaupunginjohtaja Antti Rantakokko.
Salon kaupunginjohtaja Antti Rantakokko. Kuva: Paula Koskinen / Yle

Yhdysvaltalainen Turing Robotic Industries vahvisti eilen Yle Uutisille, että se aloittaa puhelinten valmistuksen Salossa. Myös pääkonttori siirtyy samalla kaupunkiin.

Salon kaupunginjohtaja Antti Rantakokko kertoo Yle Radio 1:n Ykkösaamun haastattelussa, että neuvottelut asiasta aloitettiin yhtiön aloitteesta viime syksynä.

– Kyllä tämä on sellainen hyvä merkki. Saadaan uusia työpaikkoja ja palataan matkapuhelinten valmistukseen Salossa.

Salon työttömyysaste on tällä hetkellä yli 17 prosenttia ja uusi yritys tuo toivottua helpotusta tilanteeseen.

Yhtiön toimitusjohtaja Syl Chao kertoi eilen, että uusia työpaikkoja tulisi 10-20 jokaista tuhatta valmistettua puhelinta kohden. Koska tarkoituksena on valmistaa tänä vuonna yli 300 000 puhelinta, tarkoittaisi se jopa 3 000–6 000 työntekijää.

Salon kaupunginjohtaja on arvioissaan varovaisempi. Hänen mukaansa yritys työllistää alussa kymmeniä ja lopulta satoja ihmisiä. Laajentuminen on tietenkin mahdollista, mutta siitä Rantakokolla ei ole tietoa.

Syynä yrityksen kiinnostukseen Rantakokko kertoo osaavan henkilöstön, tilat ja mahdollisuudet toimia.

– Salosta löytyy koko paketti. Joitakin erityisosaajia saatetaan tarvita muualta, mutta täältä löytyy työntekijöitä sekä tuotekehityksestä, esituotannosta että valmistuksesta.

Yle Radio 1:n Ykkösaamu on kuunneltavissa Areenassa.

Tuoreimmat aiheesta: Talous

Pääuutiset

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä