Salpalinjan panssarikiviesteet saivat uuden kodin loma-asuntomessuilta
Lappeenrannan Ruoholammelle tehdyn uuden tien kohdalta jouduttiin poistamaan parikymmentä Salpalinjan panssarikiviestettä. Nyt niitä voi ihmetellä loma-asuntomessualueella Lappeenrannan Rauhassa.
Alun perin kivet ovat Salpalinjan kivilouhimoilta. Louhimoita oli noin kahden kilometrin säteellä, sillä valmiiden panssarikiviesteiden siirtäminen oli kovaa työtä, kertoo Salpalinjan mahdollisuudet II -hankkeen projektisuunnittelija Elina Lyijynen.
- Salpalinjan isoimmat kivet painavat yli kolme tonnia. Yksi kivi kuljetettiin louhimolta kerrallaan linjalle, joko hevosella tai kuorma-autolla.
Lappeenrannan alueella on yli 70 teräsbetonikorsua, joista osa voisi sopia matkailukäyttöön. Salpalinjan mahdollisuudet II -hankkeen on tarkoitus selvittää muun muassa Salpalinjan soveltuvuutta matkailun käyttöön.
Uskomaton Salpalinja
Salpalinjan rakenteita on Suomenlahdelta Savukoskelle, noin 900 kilometrin matkalla. Siitä eteenpäin on vielä yksittäisiä kenttälinnoitteita. 225 kilometrin matkalla on kiviesteitä ja on arvioitu, että yksittäisiä kiviä olisi 400 000 kappaletta. Tiheimmin Salpalinja on rakennettu Suomenlahden ja Kivijärven väliselle alueelle. Kivijärveltä Saimaalle on linnoitettu kannaksia ja saaria, ja Joensuusta pohjoiseen on tieyhteyksiä turvattu Salpalinjalla.
- Saariin kivisuojia on rakennettu talvisin, koska painavia kiviä on saatu vietyä jäätä pitkin. Esimerkiksi talven 1940-41 aikana rakennettiin Lappeenrannan alueen saaria, kertoo Lyijynen.
Lyijysen mukaan on arvioitu, että maaliskuussa 1941 rakentamassa oli 35 000 siviiliä ja heitä muonittamassa 2000 lottaa. Näiden lisäksi oli tuhansia sotilaita, jotka tekivät varsinaisia kenttälinnoitteita.

Kommentoi aihetta
(2 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.
Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
Joosef
Ilmoita asiattomasta kommentistaOlisivat myyneet kivet Perussuomalaisille. Puolueella on rahaa, ja toimistollaan kuulemma joku Salpalinjakin, mutta kuvien perusteella estekivet vielä puuttui.
Joopajoo
Ilmoita asiattomasta kommentistaSiinä taas yksi katkeroitunut Jooseffi kirjoittelee potaskaa Perussuomalaisista, lienevät vieneet hänen kunnanvaltuuston edustajan paikan...