Pohjanmaa |

Samassa metsässä suunnistavat juniorit ja seniorit

Teuvalla käytiinn viikonloppuna suunnistuksen SM-kilpailut. Tällä kertaa metsiin pinkaisivat yli 35-vuotiaat suunnistajat, mutta tavallisesti metsissä rasteja etsivät sekä nuoret että vanhemmat harrastajat.

Teuvalaiset Joona Nisula, Niku Rintala ja Riku Saksa ovat innokkaita suunnistuksen harrastajia.
Kuva: YLE Pohjanmaa

Suunnistuksessa kilpakenttä - metsä - on sama kaikille kilpailijoille ikään, sukupuoleen ja kokemukseen katsomatta. Se, millaisia rasteja kukakin etsii ja miten kilpailuhenkisesti, vaihtelee.

- Kyllä minäkin aina otatan ajan, mutta en silti kisaa tosissani, kertoo 79-vuotias suunnistuksen harrastaja Martti Perttula Teuvalta.

Luonnon rauhaa

Teuvalaismetsät ovat tulleet suunnistuksen harrastajille tutuiksi. Luonnossa liikkuminen onkin yksi harrastuksen parhaista puolista.

- Parasta on, kun saa mennä mettässä kaikessa rauhassa itsekseen, kertovat kuin yhdestä suusta Joona Nisula, Niku Rintala ja Riku Saksa.

- Luontokokemus on kyllä tärkeä, säestää nuoria poikia Martti Perttula.

Harrastamisen myötä metsässä kulkemisen taito paranee.

- Aluksi kartanluku oli vaikeaa ja on joskus vieläkin, mutta kokemuksella tulee mestariksi niin, että pääsee kartalle, jos vaikka olisikin välillä hukassa, kehaisevat Joona, Niku ja Riku.

Kilpailuja ja kavereita

Metsä on suunnistajille sama, mutta kilpailutilanteessa tavoitteet eroavat toisistaan.

- Kyllä pojat menevät minua nopeammin, toteaa Martti Perttula.

- Lähdössä mennään aina ensimmäiselle rastille heti täysillä, kertovat pojat taktiikastaan.

Suunnistuksessa kartanlukuvirheitä ei voi aina välttää.

- Tärkeintä on kuitenkin, että turhat asiat saa pois päästä. Tulee virheitä, jos ei keskity, Joona, Niku ja Riku toteavat.

Kuten aina, myös suunnistusliikunnasta tulee liikkujalleen hyvä mieli.

- Kotia on kiva mennä, kun on vähän rasiintunut, naurahtaa Martti Perttula.

Lähteet:
YLE Pohjanmaa

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Pohjanmaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä