Sananen - Naiset venuksesta, miehet anuksesta
Mies kiertää naista ja välillä nainen miestäkin. Eivät ymmärrä toisiaan, mutta silti venuksen ylikulku on mahdollinen. Kun toinen puhuu, kokee toinen mustia aukkoja. Avaruus on pieni mysteeri - naiseen verrattuna.
Sain kuulla, että en näe enää koskaan venuksen ylikulkua. Kun mies ikääntyy, tähän tietää varautua. Sanoin, että ei se mitään, tärkeintä että sen tuntee silloin tällöin vatsallaan. Asiantuntijoiden mukaan, jos venuksen ylikulku tapahtuu peiton alla, sen näkee parhaiten taskulampulla. Nyt puhun siis menneestä. Avaruus on suuri mysteeri. Melkein yhtä suuri kuin nainen.
Me tarvitsemme mysteereitä. Sellaisia kuin auton vuosihuollon hinta ja Marco Bjurströmin suosio. Saamme niistä keskustelumateriaalia. Kun imitoi silmillään teevateja ja valittaa ääneen kaiken mahdottomuutta, tulee viihdyttäneeksi itseään ja muita.
Avaruus on perusmysteeri. Miksi kuu kiertää maata? Millä polttoaineratkaisulla aurinko tuottaa lämpönsä? Mitä kuuluu muille auringoille? Nieleekö musta aukko meidät hiukopalana?
Koska avaruus on kokonsa puolesta kuntajakoselvitysten ulkopuolella, sitä ei voi ottaa haltuun. Pariisin voi kuulemma ottaa haltuun päivässä, vakuuttaa kokenut halpalentäjä. Mutta avaruus on meille vain viihdyttäviä pikku-uutisia. ”Sukkula telakoitui Mirriin”. ” Asteroidi molskahti mereen”. ”Venus kulki yli, miehet tuijottivat”. Näiden sähkeiden jälkeen voi hymähtää kerran ja syventyä takaisin ely-keskusten yhdistymiseen. Toivottu matka mysteeristä ymmärrettävään arkeemme.
Jäljelle jää yksi aito mysteeri, joka vaivaa hellittämättä päätä ja häntää. Nainen. Ikuinen mysteeri, se on selvä, mutta avaruudesta poiketen, siitä haluaisi vähän päästä tolkulle. Semminkin kun se kulkee radallaan niin läheltä miestä. Sen voi paitsi nähdä, myös haistaa ja tuntea. Tuossa se menee, melkein äänettömästi, kantalaput kopisten. Se hehkuu jotenkin, ja vaikuttaa saman aikaan kiehtovalta ja vaaralliselta. Sen sanat polttavat ja sormissa on vaihtovirtajännite.
Mysteerissä nimeltä nainen olennaisinta on energia. Sitä riittää, se on uusiutuvaa. Ulos on lähdettävä lenkille käsi kädessä nyt, vaikka just sai oikaistua sohvalle. Jos maailmankaikkeudella on se muka kuuluisa alkurajähdyksensä, niin naisen itkupotkuraivari on vähintään samaa luokkaa. Se lähtee arvaamatta, eikä varoita sienimäisellä pilvellä. Ensin miehen solutasolla tuntuu vavahtelua ja sitten huomaa, että korvat ovat lukossa. Nainen on linkkuveitsiasennossa pitkään ja kyynelten määrä saa sisätiloissa ilmankosteuden monsuunisateiden tasolle. Pakoon ei pääse, koska se on pahin virhe. Mies tietää geenitason perimätietona, että nyt naista täytyy jäädä kuuntelemaan, vaikka sanoista ei itkulta mitään selvää saisikaan.
Nainen on mysteeri kaikilla mittareilla. Edellä kuvattu kotoinen alkuräjähdys oli mitattu richterin asteikolla. Naista nenäanturilla tutkiessa ei lakkaa ihmettelemästä miten ihminen voi haista niin hyvältä. Ja mikä muu se on kuin mysteerimikitin, joka pystyy kasvattamaan tuosta vaan toisen ihmisen sisälleen. Mysteeri on se mistä nainen saa ne kaikki voimat synnyttää ja hoivata. Pyhiä ovat äidit, nämä mysteerinaiset.
Nainen haluaa olla avoin mysteeri. On suuri mysteeri, miksi pitää istua tuntikausia, kaukana televisiosta, keittiön pöydän ääressä ja puhua tunteista. Nainen haluaa puhua miehen kanssa parisuhteesta ja tunteista. Mysteeri se on, miksi nainen haluaa ehdoin tahdoin olla rehellinen ja avoin ja sen jälkeen haukkua ääneen vaikuttavalla listalla miehen huonot puolet ja puutteet. Nainen haluaa avata miehen ja naisen välisen suhteen samoiksi termeiksi ja rakkauden yläkäsitteiksi, jotka löytyvät Dr. Ruth Morehousen oppaasta. Selittämätöntä ei saa sanoiksi. Mysteeri pitää miehen ja naisen yhdessä.
Naisen mysteeriydestä saisi kuvakirjan. Vaatehuoneen 18 paria kenkiä, järvi jota pitää käydä tuijottamassa pitkään, valkoiset pienet sisustustavarat joka paikassa, taas tänään pesty ikkuna, kurpitsan siemenet ja helokkiöljy. Näistä ei tingitä. Missäs mies? Saniteettitiloissa. Ajatuksissaan. Naisen valitsemassa neuleessa.
Venuksen ylikulku tapahtui niin sukkelaan. Se ei herättänyt tunteita. Nainen herättää. Ilman naista ei voi elää, eikä oikein sen kanssa. Jos se onkin se liikkeellepaneva voima. Magneettinen turbulenssi. Vapautta on viihtyä vankilassa. Meidät luotiin bonuslahjana toisillemme.
Maallikkosaarnaaja Maasola
Tuoreimmat aiheesta: Keski-Suomi
Mökkikausi lihottaa pian roskikset piukeiksi
Kesämökkikauden alkaminen tietää kiireitä jätehuoltoyhtiöille. Esimerkiksi Saarijärven, Karstulan, Kivijärven, Kannonkosken ja Kinnulan alueilla jätemäärät jopa kolminkertaistuvat huhti-elokuun aikana.
Putkilahden saaripalo saatu hallintaan Korpilahdella
Korpilahden Putkilahdessa pienessä saaressa syttynyt maastopalo on saatu hallintaan.
Korpilahdella Putkilahden saaressa maastopalo
Pienessä saaressa on syttynyt tulipalo Korpilahden Putkilahdessa tänään iltapäivällä. Keski-Suomen pelastuslaitos sai tulipalosta ilmoituksen puoli kuuden jälkeen.
Ankkurimerkki tuo tietoa järvitaimenen elämästä
Keiteleen järvitaimenkantaa pyritään ylläpitämään istutusten avulla. Järven luontainen taimenkanta on viime vuosina vähentynyt, mutta syystä ei ole varmaa tietoa. Keskisuomalaisille kalastuksen harrastajille maakuntakalan säilyminen maakuntajärvessä on tärkeää.
Auto ja moottoripyörä törmäsivät Jyväskylän Kirrissä
Henkilöauto ja moottoripyörä kolhaisivat toisiaan nelostiellä Jyväskylän Kirrissä. Päivystävän palomestarin mukaan henkilövahinkoja ei sattunut.
Kukka tähtää lyhyempiin lääkärijonoihin
Jyväskylän terveydenhuollon uusi johtaja Ari Kukka aloitti työnsä palkkakohun keskellä. Hänen tavoitteenaan on parantaa terveyspalvelujen saatavuutta.
Uusi peruna tulee ajallaan
Viime päivien lämpimien kelien innoittamana peruna on vaihtanut spurttivaihteen silmään ja kotimaista uutta perunaa saadaan tänäkin vuonna juhannuspöytään.
Keski-Suomen työttömyys kasvoi vuoden takaisesta
Keski-Suomen työttömyysaste oli huhtikuun lopussa 13,9 prosenttia. Kasvua viime vuoden vastaavaan aikaan oli 1,7 prosenttiyksikköä.
Jarkon ja Emilian unelmatalo nousee hartiapankilla
Jyväskylän Äijälänrannassa on täysi tohina päällä. Vuoden kuluttua alueella järjestetään asuntomessut ja omakotitalojen perustuksia tehdään parhaillaan monella tontilla.
Metsäkauris pelastettiin lietealtaasta Äänekoskella
Äänekosken pelastuslaitoksen pintapelastaja auttoi metsäkauriin sellutehtaan lietesäiliöstä.
