Keski-Suomi |

Sananen – Mites maakuntaviestit?

Suomessa on jo pitkään mietitty sitä, mitä kaikkea voitaisiin lakkauttaa. Meillä on lakkauttamisessa hienot perinteet. Kyläkaupat ja -koulut, kauppa-autot, postit ja huoltoa antavat asemat lakkautettiin vauhdilla. Vanhat puutalot muuten vaan. Kirjastojen lakkautus on ollut monen haave jo pitkään. Sitä odotellessa lakkautetaan kuusi varuskuntaa ja 266 kuntaa. Kapinaa kytee, mutta minkätyyppistä.

Kuva: YLE Keski-Suomi / Niina Ryyppö

Lakkautettavissa varuskunnissa on ähisty ääneen, että ilman taistelua ei saavutetuista kasarmeista luovuta. Ensimmäinen reaktio ammattisotilaalla ei ole koskaan antautuminen. Vihollinen on ite perkele. Rauhanomainen rinnakkaiselo valtion ja varuskuntien välillä jatkui yllättävän pitkään. Nyt kun toinen ilmoittaa amputoivansa toisen toimivia raajoja, pikkusen eliminoi, ollaan uuden edessä. Sotaväessä leikki on leikkiä aina siihen asti kunnes olemassaoloa uhataan.

Nyt lakkautettavilla varuskunnilla on tulivoimaa sekä maalla, merellä että ilmassa. Sen takia sotilailla on aseita, että saadaan pelote aikaan. Jos sotilaat haluavat todella taistella, he miinoittavat eduskunnassa ryhmähuoneita ja penkinalusia. Pihalle kootaan kranaatinheittimistä nättejä ryppäitä kuin juhannusseppeleitä. Rynnäkkökivääriin saa pistimen. Tämä on rauhanajan vakavin aseellinen konflikti Suomessa, jos sotilaat niin päättävät. Ei sinne tule pihalle edes Tiitinen paperilla uhkailemaan kun on kovat piipussa. Tämä on asutetun maan puolustusta. Siinä on kyse elämästä.

Kunnissa tilanne on kinkysempi. Äärimmäisessä tilanteessa voidaan linnoittautua kunnantoimistoon. Biodynaamisen geoinstituutin arvioiden mukaan Suomen kunnissa on melkein 100 000 kilon painosta käyttämättömiä mutta tunnearvokkaita kuntien esittelykirjoja. Suurin osa 80-luvun alkupuolelta. Jos niistä kasataan muureja ulko-oven sisäpuolelle, niin eipä tule noutaja porstuaan asti. Kirjat ovat myös niin pölyisiä, että jo kauan huonolle sisäilmalle altistunut valtion virkamies ei pysty ilman kohtausta ovensuussa seisoskelemaan. Lähitaistelussa voidaan käyttää metallitankoisia kunnan viirejä jotka oli tarkoitus jakaa suurille ikäluokille, mutta eivät kelvanneet.

Kunnissa ei nopean toiminnan joukkoja löydy kunnantalolta kuin lounasaikaan pihville ja lohkoperunoille. Kapinaan ei saada voimaa ilman kuntalaisia. Palvelujen heikennyksillä ei taas voida pelotella kun kaikki puolueet ovat jo yhdessä vieneet kaiken.

Kuntalaiset pitää saada ymmärtämään, että hiihdon maakuntaviestit loppuvat, jos kunnat lähtevät! Se köyhdyttää elämänlaatua ja heikentää potenssia. Mies korvessa odottaa turhaan Alajärven Ankkureita.

Kuntalaiset kokoontuvat Essolle, kun tajuavat että Suomeen on tulossa 260 entistä kunnanjohtajaa. Heistä kaikista tulee suuremman kunnan kehitysjohtajia joiden palkka tuplataan. Olemmeko valmiit tähän? Lisää palkkaa vanhalle naavaparralle ja vähemmän töitä. Pahinta on se, että itse kehitysjohtajana olo se vasta raskasta onkin. Ei hajuakaan toimenkuvasta, luontevasta viikkorytmistä tai kuntarajoista. Sellaista ei uuden tittelin mies kauaa kestä ja hänelläkin alkaa myllertämään.

Tänne Keski-Suomeenkin jää sentään muutama kunta. Kiitos. Hyvästikylä, Jäännöinen, Karstajärvi, Pihtiote ja ehkä Suur-Kerjuu. Miten käy palloilusarjojen? Menisin sotilaskotiin nyt lohtumunkille, jos vain tietäisin miten kaukana lähin sotku nykyään sijaitseekaan.

Olenko tullut sedäksi kun vakuutan vastaantulijoille, että minulla on jo pakkoliitos. Tämä hakaneula pitää housuni harjakorkeudessa. Haluan näyttää fiksulta kehitysaluekuntalaiselta.

Lähteet:
Maallikkosaarnaaja Maasola

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Keski-Suomi

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä