Venäjä on suuri teatterimaa. Teatteri taas on totta ja elämä usein valhetta. Siksi tervehdin ilolla, että Venäjän uusi presidentti Vladimir Putin aloitti uuden presidenttikautensa jääkiekkoilijan roolissa. Moskovan jäähalli hilseili ulvonnasta, kun Putin voitti itsekseen ottelun kiekkolegendoja vastaan. Tästä on kysymys. Täydellisestä näytöksestä.

Venäjä on niin valtavan kokoinen plantaasi, että sitä on melkein mahdoton hallita. Ainoa mahdollisuus on kaikkivoipaisen rooli. Valtiaan täytyy näyttää konkreettisin liikeradoin, että kaikki onnistuu. Tiikeri on tässä syleilyssä säyseämpi kuin Halosen kissimirri, karhu saa levätä käsivarsilla hetken tanssipartnerina, viimeisiin hitaisiin vaihdetaan alligaattori tai pari villihevosta.

Jääkiekkoilijan rooli on Putinilta nerokas. Jääkiekkoilija edustaa pohjoisella pallonpuoliskolla viimeistä gladiaattoria. Varusteet ovat alkukantaisen ritarimaiset. Toppaukset tekevät kantajastaan lihaksikkaamman ja voimakkaamman näköisen. Räpylän kokoiset munasuojat antavat psykologisen takapotkun miehisen itsetunnon törsölleen saattamiseksi. Luistimet ovat kuin viidakkoveitset joilla tullaan valoon. Mailalla ammutaan heti kun paikka tulee.

Putin oli pietarilainen hissukka virkamies, joka vieraili nöyränä Turussa. Ujo puna taittui beigeen pikkutakkiin. Hänen ja maailman onneksi elämä muuttui jännittävämmäksi, kun venäläinen ammensi maansa viisaasta teatteriperinnöstä. Vaikuttavan roolin tekeminen saa isoja vaikutuksia aikaan. Tähteys on sitä, että kansa vaikuttuu jonkun tempuista.

Konstantin Stanislavski, Moskovasta, opetti miten teatteria pitää tehdä. Roolia pitää vetää kuin se olisi totta. Stanislavskin keskeinen psykologiseen realismiin liittyvä ajatus teatterin tekemisestä on niin sanottu ”maaginen jos”, joka tarkoittaa sitä, että näyttelijän täytyy näytellä kuin hänen esittämänsä tapahtumat olisivat totta. Kun paneutumista on riittävästi, teatterin ihme voi tapahtua. Näytelty rooli tuntuu niin todelta ja vaikuttavalta, että siihen haluaa uskoa. Se on suurta vallan käyttöä. Varsinkin jos sen roolityön rykäisee valtion päämies.

Suomessa on kiistelty hissukseen viime aikoina siitä onko Jouko Turkka ollut meillä stanislavskilaisen näyttelijäntyön metodien jatkaja. Tutkijat saavat kinastella lämpimikseen. Olennaista on, että aina joskus joku tekee roolin, joka saa nahat nappulalihalle. Kun nousee ylös, jotain on muuttunut, jotain mitä ei voi sanoiksi pukea. Hulluus ja nerous ovat niin lähellä toisiaan, että vielä joskus ne todetaan samaksi asiaksi.

Parhaaseen teatteriin kuuluu vaaran tuntu. Se on olennaisinta ylitse kaiken muun. Sitä muut jänskättävät ja sitä he kuumottavasti kaipaavat. Että esiintyjä vilauttaa eläintä itsessään, turvallisissa puitteissa. Kun katsoja joutuu olemaan hereillä ja pikkusen varpaillaan, ilmaan nousee energiaa. Se on jotain mikä meitä yhdistää.

Putin on onnistunut vaaran tunnussakin täydellisesti. Jos miliisit mätkivät suut vaahdossa mielenosoittajia ja toinen seisoo sermin takana seesteisenä kuin etelä-savolainen metsälampi, niin jotain epäilyttävää siinä on. Rauhallisuus on usein pelottavaa. Kun ottaa tämän maailman huomioon.

Nyt täytyy olla tarkkana. Kukaan ei taklannut Moskovan jäähallissa Putinia. Se on enemmän kuin ymmärrettävää. Mutta… jääkiekko on peli jossa nimenomaan taklataan. Jos se ei ollut jääkiekkoa, niin mitä se oli? Ringetteäkö? Hyvää venäläistä aikuisten miesten ringetteä. Näin haluan ajatella.

Maallikkosaarnaaja Maasola