Sanna Ukkola: Voiko pyhää pilkata?
Suomessa elää edelleen sensuurin ja vaikenemisen perinne. Me kyyristymme väkivallan edessä, kirjoittaa Sanna Ukkola.
Seison Kurt Westergaardin sotkuisessa työhuoneessa. Seinillä on pilapiirroksia, pöydät notkuvat papereista. Maailman tunnetuin Muhammed-pilapiirtäjä viittilöi käytävälle. Siellä sijaitsee paniikkihuone, jonne hän pakeni, kun 28-vuotias mies hyökkäsi asuntoon kirveen kanssa.
"Verta! Kosto!", mies raivosi ja takoi ovea kirveellä.
Samanlaisia kokemuksia on myös toisella Muhammed-pilapiirtäjällä Lars Vilksillä, jonka tapasin pari vuotta sitten Malmössä. Myös Vilksillä on kotonaan turvahuone. Hän nukkuu kirves sänkynsä alla. Joka päivä hän tarkastaa autonsa pommiuhkausten varalta. Asunto on yritetty polttaa, mistä näkyi edelleen merkkejä keittiössä.
Tein tuolloin dokumenttia Muhammed-pilapiirtäjistä ja haastattelin ohjelmaan myös sarjakuvataiteilija Ville Rantaa, joka piirsi Muhammed-sarjakuvan oululaiseen Kaltio-lehteen. Sarjakuvan julkaisun takia Kaltion päätoimittaja sai potkut, Rannan sarjakuva sensuroitiin Kaltion nettisivuilta ja Ranta erosi lehden palveluksesta.
Julkaisin dokumentissa kiistaa aiheuttaneet Muhammed-pilapiirrokset, sillä niillä oli uutisarvoa enkä ymmärrä, miten aihetta olisi voinut käsitellä näyttämättä itse piirroksia.
Ohjelman nähneiltä muslimeilta tuli kiitoksia, enkä saanut kuvien julkaisusta minkäänlaista kielteistä palautetta.
Helsingin Sanomain päätoimittaja Mikael Pentikäinen perusteli sunnuntaina, miksi hänen mielestään Googlen pitäisi sensuroida tuorein Muhammed-video ja miksi Helsingin Sanomat ei aikoinaan Muhammed-pilakuvia julkaissut. No, ei julkaissut mikään muukaan lehti Suomessa.
Kohun nostattaneita pilakuvia on julkaistu ainakin 30 maan lehdissä. Niitä on julkaistu kaikissa muissa Pohjoismaissa paitsi Suomessa. Ruotsalaislehdet ottivat hyvin näkyvästi kantaa Lars Vilksin ja sananvapauden puolesta ja julkistivat kyseisiä kuvia yhteisellä päätöksellä.
Jos kuvista syntyy puolta maailmaa kohauttava uutinen - mellakoita ja katutappeluita, niistä itsestään tulee uutisaiheita.
"Tässä konfliktissa Vilks ei ole yksin. Uhkaus häntä kohtaan on uhkaus ihan jokaista ruotsalaista kohtaan", Dagens Nyheter -lehti totesi pääkirjoituksessaan.
Myös Ruotsin pääministeri Fredrik Reinfeldt otti vahvasti kantaa lehdistön vapauden ja puolueettomuuden puolesta:
"Me seisomme perustuslain turvaaman sananvapauden takana. Me emme tee poliittisia päätöksiä siitä, mitä lehdet kirjoittavat. Minä puolustan tätä järjestelmää", Reinfeldt julisti.
Meillä sen sijaan pääministeri Matti Vanhanen (kesk) pyysi anteeksi Suomen puolesta, kun kuvat vilahtivat nettisivuilla. Ja lehdet tekivät poliittisen päätöksen olla julkaisematta niitä.
Suomessa elää edelleen sensuurin ja vaikemisen perinne. Me teemme myönnytyksiä fundamentalisteille. Me kyyristymme väkivallan edessä. Me annamme terroristien sanella, mitä lehdissämme saa ja mitä ei saa julkaista. Se on täysin käsittämätöntä.
Emme kai me suostu panttivankeja siepanneiden kaappaajienkaan vaatimuksiin?
Totta kai Jyllands-Posten osoitti huonoa makua tilaamalla pilapiirtäjiltä profeetta Muhammedia pilkkaavia kuvia. Toisten uskonnollisten tunteiden loukkaaminen ei kuulu tiedotusvälineen tehtäviin. Mutta jos kuvista syntyy puolta maailmaa kohauttava uutinen - mellakoita ja katutappeluita, niistä itsestään tulee uutisaiheita.
Silloin ne on syytä julkaista, eikä antaa terroristeille sitä, mitä he eniten haluavat. Emme kai me suostu panttivankeja siepanneiden kaappaajienkaan vaatimuksiin?
Ihmisillä on oikeus tietää, mistä uutisessa on kysymys. Vain siten he voivat itse päätellä, onko kohuun aihetta vai ei. Ilman kuvia arviointi on mahdotonta.
Professori Martti Koskenniemen sanoin: "Sananvapaudella on merkitystä vain silloin, kun se on uhattuna."
Sanna Ukkola
Kirjoittaja on A-studion politiikan toimittaja

Kommentoi aihetta
(60 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
Kokoomusnainen käärmeennahassa
Ilmoita asiattomasta kommentistaItse en usko mihinkään yliluonnoliseen niin en tiedä mikä on pyhää.
viato lapsi
Ilmoita asiattomasta kommentistaviattoman lapsen henki. ja me ollaan kaikki viattomia lapsia. tai ollaan oltu joskus.
komm
Ilmoita asiattomasta kommentistaUkkola:
"Mutta jos kuvista syntyy puolta maailmaa kohauttava uutinen - mellakoita ja katutappeluita, niistä itsestään tulee uutisaiheita. Silloin ne on syytä julkaista, eikä antaa terroristeille sitä, mitä he eniten haluavat."
Eihän tuossa ole mitään logiikkaa. Se, mitä monet terroristit eniten haluavat, on juuri niitä uutisia tekemistään. He haluavat tulla kuuluisiksi tekoineen.
Kyse on osin samasta kysymyksestä kuin kouluampumisten kohdalla: karunkin asian uutisointi saattaa saada asiat näyttämään jonkun silmissä ihailtavalta. Vaihtoehtona ei ole vaan uutisointi tai vaikeneminen. Vaan keskeistä on myös se, millä tavalla uutisoidaan, jos uutisoidaan.
Mitä pilakuviin tulee, ne eivät kai kuulu perinteisen sananvapauden, vaan ennemminkin kuvanvapauden piiriin. Eli samaan sarjaan kuin se, tuleeko esim. konflikteista saada julkaista live-raiskauskuvia sanomalehdissä. Toistaiseksi yksikään suomalaislehti ei ole julkaissut niitäkään. "Ilman kuvia arviointi on mahdotonta."...
Hamara
Ilmoita asiattomasta kommentista"Itse en usko mihinkään yliluonnoliseen niin en tiedä mikä on pyhää."
Yksinkertaisesti, kannattaisi tosiaan opetella. Pyhä ei ole yliluonnollista vaan pyhän kokemus on täysin luonnollista. Ehkäpä joskus vielä koet jotain pyhää ja tiedät enemmän.
näkkileipä
Ilmoita asiattomasta kommentistaHyvä sananvapauden puolustus.
Heippa käärmetäti, jos et tiedä, mitä pyhä tarkoittaa niin yritän selittää. Pyhää kannattaa etsiä. Elämä menee ohitse, ellei sitä tavoita edes hetkellisesti. Vastoinkäymiset ja kärsimykset ovat sikäli elämässä tarpeellisia, että herättävät ihmisen havaitsemaan, mikä on tärkeää. Pysyminen hyvässä. Se on mahdollista vain rukoilemalla sydämessään. Tämän kokemuksen pohjalta voi parhaiten ymmärtää muita ihmisiä. Hyvä ja paha taistelevat jokaisen ihmisen sielussa. Paha on jatkuvasti itse kitkettävä sydämestä. Papit eivät ole tylsimyksiä vaan hyvän ritareita, joiden osaaminen tulee esille kriiseissä.
Luulen, että loukatuksi tulemisen taustalla on muutakin kuin pyhän loukkaaminen. Tuo raivo on silmitöntä, toivottomuuden raivoa. Jotta voisimme puhua heille, meidän on ensin tehtävä heille selväksi, että kunnioitamme heitä ja että myös meillä on kehittynyt käsitys pyhästä.
Partamooses
Ilmoita asiattomasta kommentistaOlen Ukkolan kanssa periaatteessa samaa mieltä, mutta myös YLE on syyllistynyt erilaisten mielensäpahoittajien toiveisiin viime vuosina. Viimeisin esimerkki tästä on Pressiklubissa ollut filminpätkä Kekkosesta, jota ei yht'äkkiä saanutkaan esittää. YLEssä on siis myös syytä katsoa asiassa peiliin ja kysyä kenen toiveita siellä halutaan oikeasti tyydyttää; sen yhden, joka pahoittaa mielensä vai niiden tuhansien katsojien, jotka olisivat halunneet jonkin tietyn ohjelman nähdä.
Kekkonen Ite
Ilmoita asiattomasta kommentistaSe oli kyllä todella surkuhupuisa episodi ja pohjanoteeraus Yleltä. Ei millään haluaisi uskoa, että tuollaista vielä tänä päivänä tehdään mutta pakkohan se on uskoa. Luulisi, että henkilöstä joka oli Suomen presidentti yli neljännes vuosisadan uskallettaisiin vähän vähemmänkin mairittelivia videopätkiä jo tässä vaiheessa, vaikka siitä vihaista palautetta joiltain tulisi.
verovaramedia
Ilmoita asiattomasta kommentistaNiin kauan kun meillä on poliittinen, verovaroin tuettu uutismedia, on vaikea nähdä puolueettoman uutistoimituksen tapahtumista. Tästä lienee esimerkkinä myös Yleisradion "kiellettyjen kappaleiden" -lista. Näin "pyhistä" asioista puhuttaessa lienee syytä mainita, että mm. Juice Leskisen Kuinka Jumalaa pilkataan -kappale kuuluu tähän listaan.
Kaupallinen media
Ilmoita asiattomasta kommentistaEn kyllä näe miten ei-julkisin varoin tuettu, siis toisin sanoen kaupallinen media olisi yhtään toivottavampaa. Täällä Suomessa nämä toimijat ovat lähinnä keskittyneet hömppään, koska se myy parhaiten. Ulkomailla taas, esim. USA:ssa on näkyvissä vielä huonompia esimerkkejä jossa TV-kanavat brändäävät itsensä jonku poliittisen puolueen mukaan. Kyllä Ylen, BBC:n, NPR:n, jne. kaltaiset mediat kestävät vielä mainiosti tuossa vertailussa.
Johan On
Ilmoita asiattomasta kommentistaAivan. Kuinka suhtauduttaisiin vaikkapa yritykseen tai muuhun ihmisryhmään joka ilmoittaisi että jos puhutte meistä pahaa tai kritisoitte meitä, tapamme lukuisia ihmisiä?
Toki sananvapautta pitää käyttää vastuullisesti. Mutta. Laittoman väkivallanuhan edessä ei pidä nöyristellä ja rajoittaa sananvapautta.
Sananvapaus mitataan epäsuositun tai vastenmielisen puheen kohdalla.
Plört
Ilmoita asiattomasta kommentista"Suomessa elää edelleen sensuurin ja vaikemisen perinne."
Mistäs tämä tähän tuli? Suomessa elää siis myös sanoista vastaamisen ja erilaisuuden kunnioittamisen perinne.
Kokenut
Ilmoita asiattomasta kommentistaMinulla on useimmista uskontokunnista hyviä ystäviä ja yksi asia erottaa monia uskontoja, esimerkiksi Islam kieltää toisten uskontojen pilkaamisen. Jos tarkastelet myös muita uskontoja Hinduismi, Konfuutselaisuus, Taoismi jne on vaikea löytää yhtään ihmistä joka näistä uskonnoista pilkkaavat Kristinuskoa. Itse en ole uskovainen, olen Zen Buddhist, eli yritän elää tiettyjä moraalisia ja eettisiä sääntöjä noudattaen.
Hans
Ilmoita asiattomasta kommentistaEihän uskonto tässä ole pilkkaa harrastanut!
Esko
Ilmoita asiattomasta kommentista"Sarjakuvan julkaisun takia Kaltion päätoimittaja sai potkut, Rannan sarjakuva sensuroitiin Kaltion nettisivuilta ja Ranta erosi lehden palveluksesta." Tämä on juuri se suomalainen tapa, jolla toisinajattelit pidetään kurissa. Menepäs sanomaan väärin, niin kenkää tulee ja uusia töitä on turha odotella. Täydellinen tapa hiljentää suut, on viedä leipä toisen suusta.
Hansel
Ilmoita asiattomasta kommentistaVille Ranta julkaisee sarjakuva-albumeita ja on Kirkko ja kaupunki-lehden vakiopilapiirtäjä. Kyllä niitä töitä on hänelle onneksi vielä löytynyt.
yksi suomalainen
Ilmoita asiattomasta kommentistaYmmärrän hyvin sen, että suututaan siitä, että pyhää asiaa pilkataan julkisesti. Väkivaltaa en kuitenkaan hyväksy. Kuvista ei mielestäni tule uutisaiheita, ne ovat vain pilkkakuvia. Olen vahvasti erimieltä sananvapaudesta. Olemmehan kokeneet jo aiemmin sen, mitä tällaisista pilkkakuvista seuraa. Myönnän sen, että ensimmäinen kerta oli poikkeus, mutta seuraavat kerrat kun kuvia julkaistiin, kyse oli tietoisesta mutta ehkä tarkoituksettomasta pilkasta. On erikoista, että yksityisyyden suoja ymmärretään tiedotusvälineissä, mutta pyhää ei. Kysyn, onko se osoitus tiedotusvälineiden vasemmistolaisesta ajattelusta? Sananvapaudesta ei voi olla kysymys, sillä emme me huutele vastaantulijoillekaan kadulla mitä mahdollisesti ajattelemme heistä.
Perspektiiviä
Ilmoita asiattomasta kommentistaTäällä tunnutaan edelleen unohtavan, kuinka radikaaleista reaktioista on kyse. On käsittämätöntä pyydellä anteeksi pilakuvaa ja toisella puolella syytellä näitä provokaatiosta ja herkkätunteisuuden puutteesta kun vastapuoli polttaa lähetystöjä ja murhaa ihmisiä. Tuntuu että kyseessä on enemminkin suomalaisten hiljaa hyväksymä asenne väkivaltaan: sai ansionsa mukaan - kuin todellinen kannanotto oikeudesta tuohtua pilakuvista.
...
Ilmoita asiattomasta kommentistaMinusta taas on erittäin pelottavaa että mielikuvitusolennoilla on näin paljon valtaa todellisessa maailmassa. Ainahan sitä ihminen pohtii onko siellä kuoleman takana mitään, mutta ei näin että annetaan näiden asioiden nimissä hölmöillä ja tuhota maailmaa ja sen asukkaita...
Länsimaalainen
Ilmoita asiattomasta kommentistaToimittajat elävät turvallisessa maassa jossa voi ylpeillä sananvapaudella.
Mikä määrä ihmishenkiä täytyy menettää ennenkuin lopetetaan? Tai eihän niitä henkiä menetetä täällä hyvinvoivassa ja turvatussa maassa . Sehän tapahtuu noissa maissa jossa nyt mm. kristityt vähemmistöt ovat vihan ja hyökkäysten kohteena. Hienoa että me emme tingi oikeuksistamme, muitten ihmishengistä viis.
Jos haluamme olla 'globaaleja' meidän on pakko ottaa huomioon muiden arvot ja asenteet.
J Skippari
Ilmoita asiattomasta kommentistaGlobaalisti ottaa huomioon myös kulttuurit jotka ovat arvoiltaan sellaisia mitä me mahdollisesti joskus satoja vuosia sitten? Eiköhän heidän tulisi otta myös meidän arvomme huomioon, varsinkin kun usein haluavat osaksi yhteiskuntaamme? Barbaarisia kulttuureja, tapoja tai uskontoja ei tarvitse kunnioittaa tai hyväksyä. Jos joku on valmis tappamaan toisen uskomusten, sanojen tai mielipiteen takia, ja me hyväksymme sen, olemme vajonneet aika syvälle lajina. Miten niin toimittajat elävät turvallisesti? Ruotsi, Tanska ja Hollanti eivät ole kauhean kaukana ja siellä jo kuvien ja puheen takia tapetaan. Pitääkö meidän olla kiltisti hiljaa omassa maassamme, koska pelkäämme taikauskoisia, barbaarisia tappajia muualta?
HvP
Ilmoita asiattomasta kommentistaOnko meillä suomalaisilla mitään yhtä pyhää, kuin muslimeilla? Luterilaisesta uskonnosta sellaista ei löydy, mutta historiasta löytyy. Aavistus asiasta saatiin "musta Mannerheim" -kohussa. Mitä jos vaikkapa ruotsalainen tai venäläinen pilapiirtäjä kuvaisi sotiemme veteraaneja homoina tai mannerheimin väkivaltaisena roistona? Ei, emme lähtisi tappamaan ketään, mutta millainen haloo siitä syntyisikään! Ihmeteltäisiin, miksi näin piti tehdä ja mitä naapureillamme on meitä vastaan, miksi meitä piti ärsyttää ihan tahallaan? Mutta kun länsimainen sananvapaus antoi siihen mahdollisuuden, niin mikäs teet.
Sananvapaus ja vapaus yleensäkin on hieno etu, mutta se tuo myös vastuun. Eikö vapautta voi käyttää johonkin muuhun, kuin toisen kulttuurin ja pyhien asioiden pilkkaamiseen? Johonkin positiiviseen. On turha kuvitella parantavansa maailmaa jollain pilakuvilla vaikka ne ehka tosiasioihin perustuisivatkin. En minäkään kuvittele tällä testillä muutaavani mitään.
J Skippari
Ilmoita asiattomasta kommentistaEntä jos toinen kulttuuri ja pyhä asia on arvoiltaan täysin barbaarinen ja kauhea?
Luulen, että (sori natsikortti) Hitleriäkään ei kauheasti saanut aikoinaan pilkata. On ihmisoikeus kestää arvostelua ja pilkkaa. Jos suomessa menisi sotkemaan seinään "jumala on mielikuvitusta", "suomi haisee", "jumala on paska", "sibelius oli homo" tai "teurastaja mannerheim", niin suuri osa ihmisistä olisi tuohtunut vain koska seinä on sotkettu. Jossain muualla (eikä vain muslimimaissa) vastaavasta voisi lähteä henki.. kaikki "pyhät" ja muut tabut pitää laittaa samalle tasollo muiden asioiden kanssa, jolloin voimme keskustella, arvostella ja pilkatakin tarvittaessa ihan niin paljon kuin jaksamme..
Late
Ilmoita asiattomasta kommentistaUskomatonta miten ihminen ei näe omaa ristiriitaisuuttaan.
Ensin kiljutaan "rasisimia!1!" kun joku persu kirjoittaa rotua tai synnyinmaata halventavia kommetteja omaan blogiinsa. Heti seuraavassa hengenvedossa toitotetaan kuinka on sananvapautta puolustavan maan moraalinen velvollisuus julkaista kuvia jotka loukkaa ja halventaa toisen uskontoa sydänjuuria myöten.
Kannattaisiko ottaa vähän objektiivisuutta kirjoitteluun ja ehkä myös elämänasenteeseen?
määritelmät kuntoon
Ilmoita asiattomasta kommentistaTäällä Holannissa olemma käyneet läpi pari oikeudenkäyntiä juuri sentakia, että on niin epäselvää koko kansalle mitä saa pilkata ja mikä on rasismia tai kunnianloukkausta. Näitä kommenttipalstoja lukiessa huomaa, että keskustelu menee liikaa mutu perusteella. Se on tietysti yksi keskustelu. Olkoon laki mikä vaan, kuitenkin voimme käyttäytyä hillitysti. Toinen keskustelu on oikeustieteelliset perusteet siitä mikä lausunto rikkoo jotain toista peruslakia niin paljon, että sanavapaus jää toissijaiseksi asiaksi. Kyseissä esimerkissä pistää erityisesti silmään kahden loukkausen selkeä ero. Toinen kohdituu ihmisiin, kansaan tai uskontoryhmään kuten muslimit. Koska se kohdistuu selkeää ihmisryhmään on loukkaava väite nopeasti listalla kiihottaminen kansanryhmää vastaan tai rasismi. Jos miekka kohdistuu uskontoon tai ideologiaa, saamme rauhassa pilkata. Se ei kohdistu henkilöön vaan ajatuksiin. Muslimia ei saa Hollannissa pilkata, mutta islamia kyllä. Ja pilkka oli rajua.
Larp
Ilmoita asiattomasta kommentistaPyhän pilkkaaminen on vähän vaikea asia.
"Omien" pyhien arvojen kyseenalaistaminen ja pilkkaaminen kinyhteisön sisältä on arvostettavaa puuhaa, mutta jos pilkka kohdistetaan "muihin", joiden kulttuuria ei oikeastaan edes ymmärretä, ollaan jo riskialttiimmalla alueella. Kaiken kaikkiaan olisi järkevää, että pidettäisiin sananvapauden rinnalla arvossa myös kunnioittavaa, hillittyä käytöstä. Loppujen lopuksi ylivoimaisesti suurin osa muslimeista, kristityistä ja kaikista muistakin uskontoryhmistä on aika hillittyä ja kunnioituksen ansaitsevaa porukkaa.
Late
Ilmoita asiattomasta kommentistaJuuripa sen takia en haluaisi lukea että Yleisradion politiikan toimittajan mielestä meidän tulee halventaa toisten uskontoa vain todistaaksemme ettemme taivu mahdollisten seurausten edessä ja yksinkertaisesti koska voimme omien lakiemme puitteissa tehdä niin.