Kotimaa |

Sanoma-konsernin verkkosivuja vastaan on hyökätty

Sanoman tietojen mukaan hyökkäykset tulevat jostain itäisestä Euroopasta. Poliisin ja rajavartiolaitoksen sivujen toimintaa puolestaan haittaa kuituvika.

Mikael Pentikäisen Twitter-päivityksiä verkkohyökkäyksestä.
Mikael Pentikäisen Twitter-päivityksiä verkkohyökkäyksestä. Kuva: Twitter / Yle Uutisgrafiikka

Useat Sanoma-konsernin verkkosivut ovat joutuneet verkkohyökkäyksen kohteiksi. Ainakin Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien sivut ovat olleet nurin iltapäivällä.

- Alustavan analyysin perusteella hyökkäys tulee jostain itäisestä Euroopasta, mutta tutkimukset ovat edelleen kesken, kertoo Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Mikael Pentikäinen.

Hs.fi-sivu kaatui ennen kello 13:a iltapäivällä. Sivut saatiin toimimaan jälleen reilun tunnin kuluttua.

Aiemmin uutisoitiin, että myös rajavartiolaitoksen ja poliisin sivuja vastaan olisi hyökätty. Hallinnon tietotekniikkakeskuksen mukaan näissä tapauksissa toimintaa on kuitenkin haitannut operaattorin kuituvika, joka korjataan iltaan mennessä.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä