Kotimaa |

Sanoma tyytyväinen YLEn valvontaan, maksu korkea

Sanoma News Oy:n toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen pitää YLE-maksua epäoikeudenmukaisena tapana kerätä YLElle rahaa. Hän olisi halunnut koota rahat valtion talousarvion kautta. Myös viestinnän keskusliiton johto olisi tukenut budjettirahoitusta.

Mikael Pentikäinen
Kuva: YLE

Sanoma News Oy:n toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen haluaisi YLEn rahoituksen valtion talousarvioon.

- Se olisi parempi ja oikeudenmukaisempi tapa myös senkin takia, että silloin Yleisradion toiminta olisi ollut arvioitavana kaikkien muiden julkisten palvelujen rinnalla eikä missään erillisasemassa. Tässä mallissa näin ei tule käymään, Pentikäinen kertoo.

Esillä ollutta 175 euron media- tai YLE-maksua Pentikäinen pitää suurena.

- Päätös oli odotettu. Mielestäni Yleisradio tulisi toimeen vähemmälläkin, mutta tietysti ymmärrän tätä päätöstä, Pentikäinen jatkaa ja huomauttaa, että maksun taso määritellään myöhemmin.

YLEn uuteen valvontaelimeen Pentikäinen on tyytyväinen.

- On tärkeää, että kun Yleisradio aloittaa uusia toimintoja tai palveluja, niin se joutuu arvioimaan näiden uusien palvelujen vaikutusta mediakentän kokonaisuuteen, Pentikäinen huomauttaa.

Myös Viestinnän keskusliitto tyytyväinen uuteen valvontaelimeen

Myös Viestinnän Keskusliiton johto on tyytyväinen YLElle kaavailtuun riippumattomaan valvontaelimeen.

- Tyydytyksellä totean, että hallituspuolueet ovat päätyneet tällaiseen riippumattomaan valvontaelimeen, joka sitten arvioi YLEn toimintaa, sen laajuutta ja sopivuutta sääntöihin Suomessa ja EU-tasolla, toteaa Brysselistä tavoitettu liiton toimitusjohtaja Håkan Gabrielsson.

YLE-maksuun tai sen tasoon Gabrielsson ei ottanut kantaa, koska ei ole ehtinyt tutustua ministerien esitykseen.

- Periaatetasolle olemme kuitenkin olleet budjettirahoituksen kannalla, Håkan Gabrielsson toteaa.

Lähteet:
YLE Uutiset

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä