Sanomalehti narahti Obama-kuvan käsittelystä Egyptissä
Egyptin valtion ylläpitämä sanomalehti on jäänyt kiinni kiusallisesta kuvamanipulaatiosta. Sanomalehti Al-Ahram käsitteli oman maan presidentin Hosni Mubarakin kävelemään virkaveljiensä edellä punaisella matolla ja USA:n Barack Obaman hänen peräänsä, vaikka todellisuudessa asetelma oli päinvastainen.
Kuva Obaman johtamista Lähi-idän rauhanneuvotteluista julkaistiin lehdessä tiistaina. Kiistan osapuolet neuvottelivat tiistaina Sharm el-Sheikissä Egyptissä, ja kuvaan oli sommiteltu uusiksi Yhdysvaltain, Egyptin, Israelin, palestiinalaisten ja Jordanian johtajat.
Räätälöinnistä kertoi Egyptissä riippumaton arabilehti Al-Masry al-Youm. Egyptiläinen oppositioryhmä on tarttunut kuvaan esimerkkinä valtiollisen median korruptoitumisesta, epärehellisyydestä ja epäammattimaisuudesta.
Kyseessä ei tosin ole ensimmäinen kuvamanipulaatio Lähi-idän uutiskuvissa. Vuonna 2008 levisi kuva Iranin ohjuskokeesta, jossa neljä ohjusta nousee taivaalle. Käsittelemättömässä kuvassa tosin yksi ohjuksista ei lauennutkaan.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Naton ilmaiskusta siviiliuhreja Afganistanissa
Naton ilmaiskun kerrotaan surmanneen kahdeksan hengen perheen Afganistanissa. Myös viisi Nato-sotilasta on saanut surmansa erillisissä iskuissa viikonlopun aikana.
Golden Gate -silta täyttää 75 vuotta
Golden Gate -sillan vuosipäivää juhlistetaan tänään San Franciscossa muun muassa ilotulituksella.
Loreen lauloi Ruotsin voittoon
Ruotsi on voittanut Euroviisut. Ennakkosuosikkeihin lukeutunut Loreen voitti viisut ylivoimaisesti Euphoria-hitillään. Toiseksi eniten ääniä sai Venäjä. Kolmanneksi kisassa tuli Serbia.
Kapinallisryhmät yhdistyivät Malissa
Tuaregien tärkein kapinallisryhmä MNLA-sissiliike ja islamistinen Ansar Dine ovat päättäneet yhdistää voimansa. Ne haluavat Azawadin alueen Malin pohjoisosassa itsenäiseksi.
Lähde: Hollannissa tuomittu 90-vuotias natsirikollinen kuollut
Klaas Carel Faber eli Saksassa eikä joutunut suorittamaan rangaistusta.
YK-tarkkailijoiden johtaja: Houlan uhrien joukossa lukuisia lapsia
YK:n tarkkailijat löysivät Houlan alueelta yli 90 ruumista.
Kiina kimmastui Dalai-laman Itävallan-vierailusta
Liittokansleri Werner Faymann sanoi päättävänsä itse, kenet tapaa.
Uusi demokratia ohitti Syrizan kannatusmittauksissa
Viiden kannatusmittauksen mukaan säästöpakettia tukevan Uuden demokratian kannatus on 25,6 - 27,7 prosenttia ja säästöohjelmaa vastustavan Syrizan 20,1 - 26,0 prosenttia.
Moskovassa mieluisa vieras Serbiasta
Serbian tuleva presidentti lämmittelee suhteita Venäjään. Venäjä lupasi suurlainan Serbialle.
Vatikaani vahvisti paavin hovimestarin pidätyksen
Hovimestarin hallusta löytyi luottamuksellisia dokumentteja.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.