Särkänniemen akvaario-planetaario avattiin huhtikuussa 1969. Altaassa asustelivat kahden merileijonan lisäksi harmaahylkeet Joonas ja Marjaana sekä kirjohylje Wilhelmi. Ne olivat myös henkilökunnan ilona aina vuoteen 1999 saakka.

Sama hoitaja alusta loppuun

Keijo Kyöttilä oli nuorena innokas akvaarioharrastaja ja kalojen kasvattaja, joka myi poikasia alan liikkeille. Särkänniemeen hän tuli töihin silloisen akvaarionjohtajan pyynnöstä vuonna 1968, kun hyljeallasta jo rakennettiin. Niin alkoi myös Keijo Kyöttilän yli 30-vuotinen taival hyljealtaan asukkien kanssa.

Kirjohylje Wilhelmi saapui avajaisiin lahjoituksena Stuttgartin eläintarhasta vuonna 1969; sen jälkeen tuli harmaahylje Marjaana. Vuonna 1973 ne saivat seurakseen kalastajien verkosta pelastetun harmaahylje Joonaksen.

Kolmikon lisäksi altaaseen tuli vielä kaksi merileijonaa. Niiden kotiutuminen vei hetken aikaa, sillä ne kiipesivät aluksi muutaman kerran huvikseen altaasta pihalle. Pienen opettamisen jälkeen merileijonatkin ymmärsivät pysyä allasalueella.

Akvaario-planetaario avattiin 25.4.1969. Keijo Kyöttilä avasi itse pääovet ja päästi sisään valtavan väkimäärän - pelkästään akvaariossa kävi yli 250 000 ihmistä. Avajaisvuonna järjestettiin myös hylkeiden nimeämiseksi kilpailu, johon tuli yli 10 000 ehdotusta.

Ruokintahetki veti väkeä

Hoitajien päivään kuuluivat altaan harjapesu ja hylkeiden ruokinta. Eläimet olivat lopulta niin kesyjä, että ne kiipesivät housuja pitkin hoitajia vasten ja pitivät kynsillään reisistä kiinni koirien tapaan. Talvisin merileijonat kipittivät sisälle ja nukkuivat kylmät yöt tiskipöydillä; aamulla ne taas siirrettiin altaaseen.

Ruokinta oli kaksi kertaa päivässä, kello 11 ja kello 16. Hylkeet söivät joka päivä 20 kiloa silakkaa. Vitamiinit piilotettiin eläinlääkärin ohjeen mukaisesti kalojen sisään, mutta löytäessään tabletit hylkeet sylkivät ne toisesta suupielestä ulos.

Hylkeet olivat aikansa vetonaula. Eläinten ruokahetkiä seurasi aina suuri määrä kaikenikäisiä ihmisiä. Alkuvuosina allasalueelle oli vapaa sisäänpääsy, ja niiltä ajoilta Keijo Kyöttilä muistaakin monia eläkeläisiä, jotka saapuivat katsomaan lähes jokaista ruokintaa.

Ruokinta sai merileijonat juoksentelemaan altaan reunoilla ja läpsyttelemään räpylöitään; samalla tavalla eläimet tervehtivät myös töihin tulevia hoitajia. Talvisin hylkeet laskettelivat mahallaan lunta pitkin kalliolta altaaseen.

Jäähyväiset hylkeille

Hyljeallas menetti vuosien myötä vähitellen asukkaansa. Ensimmäisenä menehtyi kookas harmaahylje Marjaana, jonka kuolinsyytä ei silloin sen kummemmin tutkittu, ja sen jälkeen merileijonat. Harmaahylje Joonas kuoli pitkään sairastettuaan vuonna 1999.

Hylkeitä hoitanut eläinlääkäri Liisa Hartman totesi Wilhelmillä ultraäänessä takaonttolaskimon pullistuman. Se olisi voinut puhjeta milloin tahansa, ja 31-vuotias kirjohylje päätettiinkin nukuttaa kesällä 1999. Nykyisin hyljealtaassa uivat kotimaiset kalat.

Eläinten kuolema oli hoitajille kova paikka. Keijo Kyöttilä muistelee, miten he joskus takavuosina töihin tullessaan kävivät uimassa hylkeiden kanssa. Marjaana saattoi ottaa vyötäröstä kiinni ja kuljettaa hoitajaa altaassa mukanaan. Naarmuista huolimatta hylkeistä jäi paljon hyviä muistoja.