Sastamala-liitos jakaa mielipiteet Kiikoisissa - vastustajia niukasti enemmän
Yli puolet kiikoislaisista vastustaa kuntaliitosta Sastamalan kanssa. 40 prosenttia vastaajista puolestaan kannattaa kuntaliitosta. Loput vastaajat eivät osaa sanoa tai eivät ota kantaa. Mielipidekyselyn tulokset julkistettiin tiistai-iltana Kiikoisissa.
55,3% vastaajista vastustaa kuntaliitosta. Yleisimmäksi perusteluksi vastustukselle sanotaan olevan lähipalveluiden heikentyminen ja etääntyminen.
Liitoksen vastustajien mielestä Kiikoinen on myös taloudellisesti paremmassa kunnossa kuin Sastamala, joten perusteita liitokselle ei nähdä.
Kuntaliitosta kannattaa 40,1 % vastaajista. Liitoksen kannattajat ovat vahvasti sitä mieltä, että liitos kannattaa tehdä vielä, kun on mahdollista. Pelkokuvina nähdään liittyminen johonkin muuhun kuntaan, jolloin Kiikoinen jäisi kyseisen kunnan ”takapajulaksi”.
Mahdollisen liitoksen tapahtuessa 78 prosenttia vastaajista toivoo, että Kiikoisen postitoimipaikan nimenä säilyisi Kiikoinen.
Kysely lähetettiin 1023 kuntalaiselle ja vastauksia määräaikaan mennessä lähetettiin 785 kappaletta. Vastausprosentti on 77 %.
Kiikoisten kunnan ja Sastamalan kaupungin yhdistymisesityksestä jätettiin peräti 53 huomautusta.
Tuoreimmat aiheesta: Satakunta
Anne Bland vihreiden varapuheenjohtajaksi
Huittislainen Bland pyrki varapuheenjohtajaksi toista kertaa. Hän on ajanut maaseudun vihreiden asiaa.
Demariyhdistys erosi kunnallisjärjestöstä protestina Porissa
Meri-Porin demariyhdistys on jättänyt SDP:n kunnallisjärjestön Porissa. Yhdistys ei voinut hyväksyä sitä, että SDP ei puolustanut Kaanaan terveysaseman toiminnan palauttamista valtuustossa.
Soittamisen palo piiskaa muusikkoa eteenpäin
Tuhannet kilometrit, ammatillinen skitsofrenia ja intohimo musiikkin. Siitä on keikkailevat muusikot tehty. Bohemia-yhtyeen rumpali Sami Nieminen raottaa verhoa musiikkialan arkeen.
Nakkilassa etsittävä koulusäästöjä - kouluja kiinni tai leikkauksia muualta
Nakkilan sivistyslautakunta ei ole suostunut esitykseen Tattaran ja Kukonharjan koulujen sulkemisesta. Kunnanjohtaja haluaa lautakunnalta nyt muita säästöehdotuksia.
Lähes kaikki syytteet sikalavideoista nurin
Oikeutta Eläimille -yhdistys pitää hovioikeuden ratkaisua sananvapauden voittona.
Olkiluoto 2 vuosihuoltoon sunnuntaina
Eurajoen Olkiluodossa vuosihuollot jatkuvat. Kakkosreaktori kytketään pois verkosta sunnuntaina.
Kiuru: En arvosta koulujen ranking-listoja
Tuoreen opetusministerin mielestä lukiovertailut mittaavat vääriä asioita.
Narukerä maksoi erääntyneet velkansa pikavauhtia
Jääpallon bandyliigassa pelaava porilaisseura Narukerä kertoo suorittaneensa lähes kaikki erääntyneet velkansa Porin kaupungille. Velkaa oli lähes 28 000 euroa.
Valtuutettujen Ahlais-kirjelmä jäämässä vaille vaikutusta
19 porilaisvaltuutettua oli halunnut laajentaa Ahlaisten terveysaseman palvelut ennalleen. Ehdotus ei ole ottamassa tuulta alleen.
Lukiovertailun kärjessä tutut nimet - katso miten oma lukiosi pärjäsi
Tämän vuoden kolme parasta lukiota löytyvät vertailun mukaan Helsingistä ja Espoosta.

Kommentoi aihetta
(1 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.
Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
yhteen
Ilmoita asiattomasta kommentistaHienoa! Ei muuta kuin yhteen! Kuitenkin aina negatiiviset ihmiset aktivoituvat enemmän, joten tosiasiassa myönteiset ovat enemmistönä.